Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Pelkään, että siihen asti kunnes kaduilla on avoin sota. Nyt olisi vielä mahdollista hoitaa ongelmia yhteiskunnallisilla toimenpiteillä kuten kuuluisi eli ongelman myöntämisellä, tiukalla varhaisella puuttumisella ja yhteiskuntaan sekä sivistyneen yhteiskunnan pelisääntöihin valmentavalla ohjelmalla niin, että maahanmuuttajista, myös toisen polven, pääosa saataisiin oikeasti integroitua yhteiskuntaan. Jonkun aikaa kun eteenpäin mennään, niin sitä optiota ei käytännössä enää ole ja kun päättäjät jatkavat tyhjää mussutusta pää pensaassa, niin vaaleissa juhlii pian sen sortin äärioikeisto, jota minäkään en haluaisi tätä yhteiskuntaa vetämään.

Helvetin hyvää tekstiä no-bodyltä. Oli ongelma mikä tahansa niin ensimmäisenä se pitää myöntää ja siitä pitää pystyä keskustelemaan jotta sitä voi alkaa ratkomaan. Näin se menee alkoholistilla, ja näin se menee pakolais ongelmassa. En ymmärrä kuinka jumalattoman tyhmiä päättäjät voivat olla kun yrittävät lakaista tätä ongelmaa maton alle ja hyssytellä kuoliaaksi.

Pakolaisongelman hoitamattomuus yhdistettynä talouden taantumaan on sellainen paketti yhdistettynä että tässä ollaan jossain sisällissodan partaalla parissa kymmenessä vuodessa jos ei jo aikaisemminkin. Saa kyllä ihan nykyiset päättäjät katsoa peiliin ääri liikkeiden nousussa. Ääri vasemmisto, ääri oikeisto ja islamistit, kuulostaa ihan tosi kivalta monikulttuuri valtiolta...
 
Missä ne kaikki maiharit miehet on? Vois laittaa jo hakemusta vetämään...

Turha odottaa minkään suomalaisjengin vastaiskua. Sellaista tuskin tulee. Katsos, jos suomalainen pahoinpitelee tai puolustautuu mamujengiä vastaan, hän saa tuomion ja rikosrekisterin joka haittaa työnhakua, yms. vielä todella pitkään. Vastaavasti jos jo valmiiksi työhaluton mamu pahoinpitelee ja ryöstää, hänelle maineen menetys ei merkitse mitään ja hän selviää näemmä pelkällä pikku puhuttelulla. Tuskin edes ryöstösaalista joutuu palauttamaan.
 
Saatanan saatana. Uskaltaako täällä itä-helsingissä enää liikkua. Vitusti vituttanut jo itäkeskuksessa ykköset päällä vetävät mamut keskellä päivää. Pitäisiköhän yöllä mennä ja polttaa pari autoa, spraymaalata seinille "suomalaiset vittuun suomaliasta" "valta islamille" yms... Jos jengi heräis ennen kuin meno on vitun malmö.
 
Jos se ei ois laitonta ni tekis mieli ehdottaa, että millasen porukan sitä saisi kasattua ja katsoa miltä se karma tuntuu kun vastapuolella ei olekkaan se avuton teini yksin tai kaksin....
 
Ikäänkuin se äänestämällä mihinkään muuttuisi. Se menee niin, että noiden annetaan kekkuloida ihan helvetin pitkälle, ennenkuin sitten asetetaan joku poikkeustila pakon edessä kun Tuomiokirkko sytytetään tuleen ja sitä ennen on jo laitettu ulkonaliikkumiskiellot. Ja sittenkin natiivit saavat kärsiä. Mitään ei siis ole tehtävissä, valtio suojelee mamuja viimeiseen saakka ja uhraa siihen koko valtion hyvinvoinnin. Joten meidän ei auta kun hyväksyä tämä ja paheneva tila. Kattokaa Ruotsia, ei ne sielläkään tee asialle vieläkään yhtään mitään.

Olen eri mieltä tuosta äänestyskäyttäytymisen vaikutuksesta. Tilanne nimittäin voisi olla Suomessa paljon pahempikin.

Vaikka ongelmat ovat jo täälläkin pinnalla niin ihan tilastollinen fakta on että Ruotsiin verrattuna täällä on vieläkin hyvin vähän ongelmakansallisuuksia. Olipa perussuomalaisista puolueena mitä mieltä tahansa ja heidän aikaansaannoksistaan niin yhdessä asiassa he ovat (ehkä tiedostamattaankin) onnistuneet: puolueen hurja nousu marginaalista neljän suuren joukkoon aiheutti niin suuren uhan valtapuolueille etteivät ne uskaltaneet lähteä harjoittamaan Ruotsin mallin mukaista "ovet auki kaikille" maahanmuuttopolitiikkaa. Kun Ruotsi ottaa vuodessa vastaan 100 000 epäsopeutujaa niin Suomessa luku on muutamia tuhansia. Niin paljon kuin julkisuudessa on vuosia vaahdottu miten Suomen tulisi ottaa mallia Ruotsista kaikessa, maahanmuutossa sitä ei (onneksi) ole vieläkään uskallettu tehdä.

Persujen nykyinen kannatus (15 - 20%) pitäisi vain saada nousemaan tasolle 20 - 25% ja epäsopeutujien määrässä alkaisi jo näkyä selvää laskua. 5% kannatusta lisää ja näitä riehujiakin alettaisiin jo laittamaan aisoihin.

Kyllä äänestämällä vaikuttaa voi. Se vaatii vaan kärsivällisyyttä ja useampia riittävän suuria jytkyjä.
 
"Malmin K-Citymarketin naismyyjän vangikseen ottanut ja raiskannut miessiivooja on vapautunut vankilasta. Asian vahvistaa Helsingin Uutisille Rikosseuraamusvirasto.
Paljon julkisuutta osakseen saanut raaka rikos tapahtui lokakuussa 2010. Liberialaissyntyinen miessiivooja hyökkäsi kaupan sulkemisen jälkeen naismyyjän kimppuun pukuhuoneessa ja piti tätä vankinaan myymälän tiloissa. Lopulta mies raiskasi naisen useita kertoja puukolla uhaten. Raiskausten välissä mies muun muassa sitoi naisen kaupan pukuhuoneessa ja yritti ryöstää kassan.

Tilanne kesti yhteensä muutaman tunnin.

Tekijän oli tarkoitus poistua tekoja seuraavana päivänä maasta, mutta poliisi ehti tavoittaa hänet. Tapahtumahetkellä 32-vuotias mies tunnusti teon.

Mies sai vuonna 2011 Helsingin käräjäoikeudessa kahdeksan vuoden ja kuukauden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen, joka lyheni hovioikeudessa seitsemään vuoteen muun muassa tekijän heikkolahjaisuuden vuoksi.

Tuomio tuli törkeästä raiskauksesta, törkeästä ryöstönyrityksestä ja törkeästä vapaudenriistosta. Ensikertalaisena mies istui tuomiostaan puolet."


Malmin myymäläraiskaaja vapautui vankilasta ? istui kolme ja puoli vuotta | Helsingin Uutiset

Toivottavasti työvoimapulanpaikkaaja Emmanuel Kwasi Sabi integroituu nyt paremmin yhteiskuntaan.
 
Ikäänkuin se äänestämällä mihinkään muuttuisi. Se menee niin, että noiden annetaan kekkuloida ihan helvetin pitkälle, ennenkuin sitten asetetaan joku poikkeustila pakon edessä kun Tuomiokirkko sytytetään tuleen ja sitä ennen on jo laitettu ulkonaliikkumiskiellot. Ja sittenkin natiivit saavat kärsiä. Mitään ei siis ole tehtävissä, valtio suojelee mamuja viimeiseen saakka ja uhraa siihen koko valtion hyvinvoinnin. Joten meidän ei auta kun hyväksyä tämä ja paheneva tila. Kattokaa Ruotsia, ei ne sielläkään tee asialle vieläkään yhtään mitään.

Mitä ihmeen alistumishöpötystä tuollainen on mieheltä jolla omien sanojensa mukaan on tatuoituna risti väärinpäin alistumisen negaatioksi???

Suojeluskunnat tulee perustuu uudestaan ja pistää kaduille partioimaan.
 
Iso osa ihmisistä ei tiedä mitään näiden mamujen touhuista. Media sensuroi minkä kerkeää ja politikot on tekopyhiä. Ei olisi ensimmäinen tai toinen kerta kun vauras kristillinen(/sekularistinen) valtio tuhotaan muslimien toimesta. Lähes jokainen tappio mikä euroopalla on Islamia vastaan johtuu siitä, ettei heitä koettu riittävän pahaksi uhkaksi riittävän nopeasti.
 
Ikäänkuin se äänestämällä mihinkään muuttuisi. Se menee niin, että noiden annetaan kekkuloida ihan helvetin pitkälle, ennenkuin sitten asetetaan joku poikkeustila pakon edessä kun Tuomiokirkko sytytetään tuleen ja sitä ennen on jo laitettu ulkonaliikkumiskiellot. Ja sittenkin natiivit saavat kärsiä. Mitään ei siis ole tehtävissä, valtio suojelee mamuja viimeiseen saakka ja uhraa siihen koko valtion hyvinvoinnin. Joten meidän ei auta kun hyväksyä tämä ja paheneva tila. Kattokaa Ruotsia, ei ne sielläkään tee asialle vieläkään yhtään mitään.

Etkös sä joskus sanonut että et ole ikinä äänestänyt? Tuolla tyylillä ei ainakaan voi kauheasti vaikuttaa mihinkään. Kehoittaisin hakemaan vaaleissa nuivaa edustajaa ja äänestää sitä. Puolueista sen verran että kaikki varmaan tietävät mikä on se porukka missä saa esittää kritiikkiäkin liittyen näihin tässä ketjussa esitettyihin ongelmiin. Kun vaan riittävä määrä ihmisiä tajuaisi äänestää "oikein" niin asioille voisi jopa tapahtua jotain. Itse en todellakaan halua mtn ääriporukkaa valtaan kuten no-body tuossa sanoi, mutta kyllähän tähän ongelmaan on puututtava nyt.
 
Iso osa ihmisistä ei tiedä mitään näiden mamujen touhuista. Media sensuroi minkä kerkeää ja politikot on tekopyhiä.


Ei tämä enää voi paikkansa pitää jos vähänkään mediaa seuraa.

Nytkin Ylen, HS:n ja Usarin Puheenvuorossa aiheesta.


Ei olisi ensimmäinen tai toinen kerta kun vauras kristillinen(/sekularistinen) valtio tuhotaan muslimien toimesta. Lähes jokainen tappio mikä euroopalla on Islamia vastaan johtuu siitä, ettei heitä koettu riittävän pahaksi uhkaksi riittävän nopeasti.

Ruotsi ja mahdollisesti Ranska ovat jo menetettyjä tapauksia. Suomi ei.
 
Jos se ei ois laitonta ni tekis mieli ehdottaa, että millasen porukan sitä saisi kasattua ja katsoa miltä se karma tuntuu kun vastapuolella ei olekkaan se avuton teini yksin tai kaksin....

Minulle sitten privaa, jos joku alkaa koota jengiä.
 
Etkös sä joskus sanonut että et ole ikinä äänestänyt? Tuolla tyylillä ei ainakaan voi kauheasti vaikuttaa mihinkään. Kehoittaisin hakemaan vaaleissa nuivaa edustajaa ja äänestää sitä. Puolueista sen verran että kaikki varmaan tietävät mikä on se porukka missä saa esittää kritiikkiäkin liittyen näihin tässä ketjussa esitettyihin ongelmiin. Kun vaan riittävä määrä ihmisiä tajuaisi äänestää "oikein" niin asioille voisi jopa tapahtua jotain. Itse en todellakaan halua mtn ääriporukkaa valtaan kuten no-body tuossa sanoi, mutta kyllähän tähän ongelmaan on puututtava nyt.
No kun se ei muutu mihinkään ketä siellä johdossa on. Onhan tuo nähty kymmeniä kertoja, miten puhuvat pelkkää paskaa ja sama homma jatkuu kun pääsevät johtoon. Perussuomalaiset kailottivat kovaan ääneen maahanmuuttovastaista juttua ja oikea agenda niillä olikin vain tasoittaa tuloeroja, eli lorvijoille rahaa tekijöiltä.
 
Ei tämä enää voi paikkansa pitää jos vähänkään mediaa seuraa.

Nytkin Ylen, HS:n ja Usarin Puheenvuorossa aiheesta.
En varmaan edes liioittele paljon jos heitän että puolet suomalaisista ei seuraa oikein mitään mediaa tai uutisia, viihdettä korkeintaan.

Tulevaisuus on niissä maissa joissa on kuri ja järjestys. Nordic-malli on lähinnä ideologinen ja toimisi jos kaikki olisivat ns. kunnon ihmisiä. :D
 
No kun se ei muutu mihinkään ketä siellä johdossa on. Onhan tuo nähty kymmeniä kertoja, miten puhuvat pelkkää paskaa ja sama homma jatkuu kun pääsevät johtoon. Perussuomalaiset kailottivat kovaan ääneen maahanmuuttovastaista juttua ja oikea agenda niillä olikin vain tasoittaa tuloeroja, eli lorvijoille rahaa tekijöiltä.

Sen verran korjausta että:

- perussuomalaiset on ainoa puolue joka on luvannut tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan
- perussuomalaiset eivät ole "johdossa"

josta seuraa että ei voi sanoa olevan sama kuka on johdossa koska johdossa ei ole koskaan edes ollut maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvaa puoluetta.
 
Ootellaa täs ku skinarit alkaa piestä noita mamujengejä ja sit on sota päällä... Tuskin kuitenkaan saadaa miltään taholta mitään aikaseks ton suhteen ennen kun joku käy omin oikeuksin noita vastaan.
 
No kun se ei muutu mihinkään ketä siellä johdossa on. Onhan tuo nähty kymmeniä kertoja, miten puhuvat pelkkää paskaa ja sama homma jatkuu kun pääsevät johtoon. Perussuomalaiset kailottivat kovaan ääneen maahanmuuttovastaista juttua ja oikea agenda niillä olikin vain tasoittaa tuloeroja, eli lorvijoille rahaa tekijöiltä.


Kyllä ne asiat muuttuu jos niitä ajaa tarpeeksi voimakas ja kunnolla kannatusta nauttiva puolue. Sä jaksat aina valittaa tuosta samasta asiasta. Edelleen puolue on iso ja sinne mahtuu monenlaista porukkaa. Toiset ovat vasemmistolaisempia kuin toiset. Täytyy toivoa että Sampo Terho nousisi johtoon pian. Luulisi sullekin kelpaavan. Ja näytä mulle joku muu eduskuntapuolue joka ajaa samanlaista linjaa maahanmuuttoasioissa kuin persut? Aivan. Ja persut eivät ole vielä hallituksessa, joten tuo paskan puhuminen ei ole järkevä argumentti tässä vaiheessa.

Niin ja kyllä sieltä on tullut hyviä ehdotuksia näihin ongelmakohtiin vaikkapa akselilla Halla-aho, Immonen, Terho ja Hanna Mäntylä. En minäkään allekirjoita kaikkea mitä puolue ajaa esim. kannatan tasa-arvoista avoiliittolakia, mutta eipä ole juuri muuta vaihtoehtoa jos haluaa tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Sori vaan Mike, mutta vihaamasi puolue on ainoa joka edes yrittää tehdä tälle sunkin monesti kiroamalle ongelmalle jotain.
 
Back
Ylös Bottom