Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Iranista on sanottava sen verran, että se oli verrattain sivistynyt maa ennen islamilaista vallankumousta -79. Sitä ennen meno ainakaan kaupungeissa ei eronnut paljoa Euroopasta. Nykyään tosin kaikki muslimimaat menevät pikemminkin taaksepäin kuin eteenpäin.
 
Jätän vain tämän tähän.

QtA9fOZya4Uun9b7SJrX.jpg

Ihan sekopäistä hommaa. Kerran yritin katsoa kivitystuomion toimitusta, mutta thumbnail (vai mikä pikkukuva liekään nimeltään) oli jo liikaa. Erikoista että juuri Iranissa, kun ihmiset ovat niin maallistuneita, että luulisi heidän vastustavan uskonnolisin syin kivittämistä.
 
Se natsitervehtijähän eli Seppo Lehto oli kutsuttu siksi, koska kyseinen herra oli joskus tuomittu 2vuoden ja 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, sekä helvetin koviin korvauksiin nettikirjottelusta. Lehto oli siis kutsuttu koska, Hirvisaari piti puheen Suomen sananvapauden parantamisesta, ja asian katsottiin koskevan Lehtoa erityisesti. Suomi on mm. saanut EIT:ltä ainakin 17 langettavaa tuomiota sananvapauden loukkaamisesta, ehkä jopa enemmänkin. Onhan Hirvisaari tavallaan vastuussa vieraistaan, mutta jos vieras nyt pyytämättä rupeaa kättään heiluttamaan, niin mitä sille oikein voi. On kuitenkin naurettavaa väittää että tämä tapaus tarkoittaa sitä että Hirvisaari ihannoi massamurhaamista.

Vaikka offtopiccia onkin niin sanottakoon niille ketkä eivät Seppo Lehtoa tunne että mieshän on oikeasti henkisesti sairas : sehän on trollannut ja häiriköinyt netissä jo ennen kuin www saitteja oli keksittykään, silloin se vaan meuhkas BBS purkeissa ja spammas newsgrouppeja. Jossain vaiheessa (90-luvun lopulta alkaen muistaakseni) se lähetteli kaikkiin löytämiinsä sähköpostiosoitteisiin jotain "taistelutiedotteita" missä lähinnä kertoi anaalipenetraatiosta jonka hän aikoo suorittaa jollekin venäläisten kätyreille jne.

Ennemminkin mun mielestä Seppo olis pitänyt tuomita vaikkapa tietoliikenteen häirinnästä, jos ollenkaan, mielummin laittaa lääkitykselle/hoitoon, mistä lie kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan ja poliitikkojen kunnian loukkaamisesta saikaan tuomionsa. Siinä mielessä Sepi on oikea vieras tuolla koska jos hän olis halveerannut normaali kansalaisia netissä, eikä poliitikkoja ja tuomareita tai haukkunut muita uskontoja kuin islamia, niin tuomiota tuskin olisi tullut ollenkaan.

Mutta kieltämättä Sepi on kyllä huono vieras että hänhän käsittääkseni heittää natsitervehdystä aina ja kaikkialla, varsinkin valokuvattaessa :D
 
Jätän vain tämän tähän.

Sillä tavalla. Nuo lähi-idän muslimivaltiot ovat jämähtäneet jonnekin pimeälle keskiajalle eikä se tulee siitä koskaan muuttumaan. Sivistys ja aivojen käyttö on nähtävästi bannattu.

Tämä uutinen jäi pari sivua sitten vähän liian pienelle huomiolle, joten laitan sen uudestaan. Eipä tarvitse hirveästi ihmetellä, miksi noita lapsenraiskauksia tapahtuu muslimimamujen toimesta länsimaissakin. Muslimeilla on laajempi käsitys seksuaalisuudesta.

Kumma juttu sinänsä, koska Disgustin mukaan tällainen toiminta on vain pienten marginaaliryhmien harrastus jossain Afganistanin vuoristossa.

Shokkipäätös: Pedofilia laillistettiin Iranissa! ? Stara

Monien muslimimaiden erikoiset lait ja tavat ovat jo pitkään tyrmistyttäneet länsimaiden kansalaisia ja antaneet perustellun aiheen epäillä maiden oikeusjärjestelmän toimivuutta. Nyt tilanne on mennyt todella huolestuttavaksi Iranissa, jossa tuore laki laillistaunt pedofilian.

Iranin parlamentin hyväksymä uusi laki nimittäin mahdollistaa miesten avioliitot myös adoptoimiensa 13-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Iranin presidentti Hassan Rouhani ja maan hallitus ovat viime aikoina yrittäneet korostaa edistyksellisyyttään, mutta tuore laki on osoittaa tilanteen olevan päinvastainen.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat järkyttyneet päätöksestä ja sen tulevista vaikutuksista. Justice for Iran -järjestön lakimies Shadi Sadr totesi The Guardian -lehdelle, että uusi laki laillistaa pedofilian Iranissa. Sadrin mukaan laki vaarantaa lasten hyvinvoinnin ja tekee rikoksesta laillista. Vuonna 2010 Iranissa avioitui 42.000 iältään 10 – 14-vuotiasta tyttöä.

Jatkossa tyttölapset voivat avioitua vanhempien miesten kanssa varsin vapaasti. Alle 13-vuotiaat tarvitsevat avioliittoon yhä isänsä luvan, mutta 13-vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat mennä naimisiin myös ilman isänsä siunausta. Adoptioperheissä isä voi mennä jatkossa halutessaan naimisiin oman 13-vuotiaan adoptiotyttärensä kanssa, The Guardian raportoi.
Vasta nykyinen Paavi muutti Vatikaanin suojaikärajan 18vuoteen entisestä 12vuodesta!!!Offtopic,mutta kertonee jotain teokratioista.
 
40 vuotta kulunut siitä, kun ensimmäiset pakolaiset tulivat Suomeen, jonka vuoksi IL teki aiheesta jutun. Eiku, 1975, eihän se olekaan kuin 38 vuotta. Miksiköhän tämä juttu piti tehdä juuri nyt? Keräsin alle jutun parhaat propagandapalat :D

Ensimmäiset pakolaiset kertovat: Tältä tuntui tulla Suomeen - "Monet osoittivat sormella" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

- Saavuin elokuussa, jolloin oli kaunis kesä. Tuloani pehmensi se, että ensimmäinen vaimoni oli suomalainen, Padilla kertoo.

Suomen ylioppilaskuntien liitto, puheenjohtajanaan Jorma Ollila, oli maksanut Padillan asianajokulut Chilessä. Jälkeenpäin Padillalle on kerrottu, että jopa Kekkonen oli perillä hänen tilanteestaan.

Vastaanotto Suomessa oli Padillan mukaan hyvin lämmin. Hän kertoo vaikuttuneensa siitä, kuinka vakavasti ihmisoikeuksiin suhtauduttiin Suomessa.
- Kävin vieraana jopa Kokoomuksen Nuorten Liiton toimistossa. Tuolloin hekin olivat mukana solidaarisuustoiminnassa, hän kuvaa.

Hän saapui perheineen Varkauteen, 15 asteen pakkasessa. Eläkeläisyhdistyksen aktiivit olivat järjestäneet asunnon valmiiksi. He toivottivat chileläiset tervetulleiksi kahvilla ja karjalanpiirakoilla.

Unohtaakseen menneet Marchant halusi heti ryhtyä työhön. Työpaikka löytyi lomakeskuksesta, missä Marchant oppi ensimmäisenä sanan lumikola. Nykyäänkin Marchant työskentelee kiinteistönhoitajana.
 
Somali Mohamed A. KERTOO miten sossua HUIJATAAN (Piraattiliitto) - Blogit - Blogivirta.fi

Liekö joku ehti jo linkata tänne. Näin ne somalitki hoitaa ynnä muut somput...

Tuo teksti on jotain aivan USKOMATONTA!!:wtf: Poiminta:

Batlo on asunut miehensä kanssa Suomessa 2000-luvulla. Hän saapui maahanmuuttajana. Batlo on seurannut, mitä maahanmuutto/pakolaisyhteisössä tapahtuu.
- Suomalaiset ovat tyhmiä lampaita, orjakansaa, jotka hyväksyvät mitä vain. Suurin osa maahanmuuttajista ja pakolaisista raiskaa naisenne ja vie rahanne käyttämällä väärin sosiaalijärjestelmäänne. He myös tekevät rikoksia ja ryöstävät ihmisiä ja ajoneuvoja. Miten voitte olla niin tyhmiä lampaita, että ette tee mitään asioille. En voi arvostaa sellaisia ihmisiä. Kertoo Batlo ja sylkee maahan ja jatkaa. Näin vähän arvostan lampaita, jotka eivät pidä oman maan kansalaistensa puoliaan ja sylkee maahan uudelleen. Annatte liian paljon liian helposti. Se tulkitaan heikkoudeksi ja sitä käytetään häikelemättömästi hyväkseen. En voi ymmärtää miksi maahanmuttajia ja pakolaisia ei kohdella tasavertaisesti suomalaisten kanssa. Samat lait ja edut kaikille. Teidän poliisinne pelkää rasismi syytteitä, eikä uskalla puuttua ulkomaisiin rikollisten toimiin. Se on suuri häpeä. Teidän hallitus on tyhmiä täynnä. Miksi äänestätte tyhmiä ihmisiä päättämään asioistanne. Miksi annatte maanne pois muille. Miksi yksinäinen suomalainen saa tukia vain 400-680 euroa kuussa, kun yksinäiset ulkomaalaiset/pakolaiset saavat tukia 1500-2500 euroa kuussa. Ulkomaalaiset/pakolaiset saavat myös paljon muita etuja mitä suomalaiset eivät saa. Ihmettelee Batlo. Se on väärin. Missään muussa maassa omia kansalaisia ei kohdella yhtä huonosti, kuin teidän maassa. Missään muualla ulkomaalaiset/pakolaiset eivät saa yhtä paljon etuja ilmaiseksi, kuin teidän maassanne. Teillä sanotaan olevan demokratia, mutta en ymmärrä miksi lait ja etuudet eivät ole samat kaikille. Te itse olette syyllisiä, koska äänestätte hyvin tyhmiä ihmisiä päättämään asioistanne. Siksi te kärsitte omasta tyhmyydestänne. Kertoo Batlo
 
Tuo teksti on jotain aivan USKOMATONTA!!:wtf: Poiminta:

Onko tämä nyt ihan varmasti totta?
Minulla on käytössä mobiililaite, joten se saattaa poistaa jotain osia sivusta. Linkissä näkyy ainakin minun ruudullani ainoastaan nimetön blogikirjoitus, joka voi olla vaikka jonkun täysin keksimä kirjoitus.
Kyllähän teksti voi pitää paikkansa, mutta en ole täysin vakuuttunut sen todenperäisyydestä.
 
Onko tämä nyt ihan varmasti totta?
Minulla on käytössä mobiililaite, joten se saattaa poistaa jotain osia sivusta. Linkissä näkyy ainakin minun ruudullani ainoastaan nimetön blogikirjoitus, joka voi olla vaikka jonkun täysin keksimä kirjoitus.
Kyllähän teksti voi pitää paikkansa, mutta en ole täysin vakuuttunut sen todenperäisyydestä.

No eihän tuosta todenperäisyydestä ihan vakuuttunut voi olla. En olisi kuitenkaan yllättynyt jos noita asioita oikeasti tapahtuisi.
 
Sadat käännytetyt jäämässä Suomeen | Yle Uutiset | yle.fi

Jopa 700 maastapoistamispäätöksen saanutta ihmistä voi saada oleskeluluvan Suomesta. Kyseessä ovat lähinnä Irakin, Iranin, Somalian ja Afganistanin kansalaiset jotka on määrätty poistumaan maasta, mutta palautus ei ole onnistunut. Uusi laintulkinta mahdollistaa jopa jatkuvan oleskelun Suomessa...

...Korkein hallinto-oikeus teki viime keväänä ulkomaalaislain 51 pykälän tulkinnasta päätöksen, jonka mukaan henkilölle on myönnettävä tilapäinen oleskelulupa, jos hän ei suostu vapaaehtoiseen paluuseen eikä vastaanottava maa suostu pakkopalautukseen...

...Repo arvioi, että laintulkinnan mukaisesti suuri osa kyseessä olevista jopa 700 ihmisestä voikin lopulta saada jopa jatkuvan oleskeluluvan...

...Pakolaisneuvonta ry on viime vuosina tehnyt satoja valituksia käännytyspäätöksistä. Järjestön johtava lakimies Marjaana Laine korostaa, että lakia olisi pitänyt tulkita nykyisen linjan mukaisesti jo aiemmin...

- On tärkeää että Suomeen ei anneta syntyä laillisessa välitilassa olevaa ryhmää, se on yhteiskunnan kannalta kallista ja hakijoiden kannalta epäinhimillistä, hän sanoo.

Jee jee. Eli kun tulet Suomeen, hävitä matkustus asiakirjat niin turvapaikka on varma vaikket sitä saisikaan.
 
Olim tulossa tuota samaista uutista linkkaamaan. Mutta vitutus kohosi "matkalla" niin ylös, etten saanut mitään järkevää kommenttia aikaiseksi. Onhan se hienoa, kun kotimaassaan rikollisiksi luokitellut pääsevät tänne rikastumaan ja jatkamaan rikollista elämäänsä. Ilman mitään velvoitteita. Vittu.
 
Olis mielenkiintoista kaivaa esimerkiksi tuon Pakolaisneuvonta ry:n rahoitustiedot (taatusti Suomen valtio pääosin) sekä johtavan lakimiehen Marjaana Laineen henkilökohtaiset verotiedot. On ihan vitun paskaa että Suomen verorahoilla ylläpidetään järjestelmää jossa toimijat eivät edes yritä olla puolueettomia koska kyseessä on heille bisnes.
 
Ja kirsikkana kakun päällä vielä se, että kyseessä on Irakin, Iranin, Somalian ja Afganistanin kansalaiset eli käytännössä rikos-, raiskaus- ja työttömyystilastojen ylivoimaiset kärkimaat Suomessa.
 
Mikä tarkoitus koko oleskelulupasysteemillä on tiettyjen maiden kansalaisten kohdalla jos kieltäytymällä saa jäädä maahan kuitenkin? Ei tässä touhussa ole järjen häivääkään.
 
Mikä tarkoitus koko oleskelulupasysteemillä on tiettyjen maiden kansalaisten kohdalla jos kieltäytymällä saa jäädä maahan kuitenkin? Ei tässä touhussa ole järjen häivääkään.
Niinpä. Koko homma on niin käsittämättömän absurdia että vetää kyllä aivan sanattomaksi. Ei ole kyllä varmaan Suomen ja Ruotsin lisäksi maailmassa ainuttakaan valtiota joka ei saa rajojensa sisältä ihmistä ulos näin halutessaan. Poliisilla ja rajavartioilla on aseet, oleskeluluvan hakijalla ei. Miten voi silti olla että sitä ihmistä ei saa maasta pois. Ei vaan voi käsittää.
 
On se vittu kumma jos persut eivät käytä tätä uutista hyväkseen. Nyt meteliä!
 
Lähi-itä on AINA ollut sotatilassa. Siellä on sodittu niin kauan kuin siellä on ollut ihmisiä. Eli kauan kauan ennen kuin islam on sinne kotiutunut. Jos muslimit sotii AINA, niin miksi esim. Marokko, Tunisia, Egypti, Malesia, Indonesia, Saudi-Arabia, Oman, Qatar, Kuwait, Jordania etc eivät ole sodassa?

Yli 40 kuollut ja lukuisia loukkaantunut Egyptin pyhäkahakoissa - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat

Niin eihän tämä mitään sotaa ole, vaan ihan normi meno muslimimaassa. Perjantai rukouksen jälkeen lähdetään tappamaan kristittyjä.
 
Back
Ylös Bottom