Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Mitä sinä höpötät, Suomi alkoi rikastua kun pääsi Ruotsista eroon, Venäjän alla Suomi sai käyttää omat "verovaransa" Suomen hyväksi. Ja porvaristo rikastui Venäjän kaupan avulla, "sisämarkkinat". Suomen rikastuminen ei ole yhtään Ruotsin ansiota, päinvastoin.

Suomi alkoi teollistumaan, mikä nyt oli silloin tosi vahva suuntaus, liberismi etc...ja usko tai älä. Ulkomaisia sijoittajia saat kiittää tästä ja juu saatiin niistä puistakin rahaa.

Tästähän nyt tietenkin voi olla montaa mieltä. Minun mielestäni muiden pohjoismaiden tekemiset ovat vaikuttaneet vahvasti myös Suomen toimiin. Olisi itsekästä ajatella etteikö Ruotsin toimilla ja esimerkillä olisi ollut vaikutusta myös Suomeen tekemisiin.

Miksi Afrikan maat sitten jäivät polkemaan paikoillaan tai taantuivat on hyvä kysymys.

:david: tästähän nyt juuri on ollut se kysymys, miksi Afrikka on niin vitun kehittymätön maanosa.
 
miksi Afrikka on niin vitun kehittymätön maanosa.

Siksi, koska he ovat voimavara ja vähintään yhtä älykkäitä kuin eurooppalaisetkin.
 
Emännän tuttu soitteli eilen siinä 21 aikaan että saako tulla kylään. Oli miehensä mukana 2v lapsen kanssa kun äijä siivosi yhtä liikehuoneistoa, suomalainen pienyrittäjä. Miehen aikaisemman firman mukana meni koko omaisuus asuntoa ja autoa myöten ja silti sitä jäi vielä ulosottoonkin. Asuvat nyt miehen veljen yksiössä, samassa yksiössä siis neljä ihmistä. Kaupunki ei ole asuntoa heille tarjonnut. Kaikki vaatteet kirpparilta selvästi ostettuja sen verran vanhan ja kuluneen näköistä on. Lapsen rattaina vanhat sateenvarjorattaat, en edes tajua miten pääsi meille niin pienipyöräisllä rattailla lumihangessa. Lapsella oli kyllä riittävästi vaatetta mutta äidillä ei ollut tarpeeksi lämmintä takin alla, valitteli ettei ole lämmintä villatakkia. Vaimo antoi sille kassillisen vanhoja vaatteitaan, joita itse ei enää pidä. Naisella oli ruokakippo mukana jossa jotain makaronimössöä, jota halusi lämmittää mikrossa lapselle. Vaimo kaivoi kaapista tukevampaa ruokaa niille molemmille, oli kyllä hoikassa kunnossa tuo nuori äiti. Sosiaaliviranomaiset ei kuulemma auta yhtään tilanteessa, syynä ilmeisesti kun mies ollut yrittäjä ikänsä. Tulee mieleen että ei vittu voi olla totta. Tämä siis kaupungissa jossa joka sadas asukas on somali ja se ei ole keneltäkään suomalaiselta pois kuulemma.
 
Kannattaa myös ihan oikeasti pitää sitä pahanpäivän varaa!! Mikäli nyt sattuisit joutumaan pitkälle sairaslomalle ja vielä huonoksi onneksi KELA:n sairaspv rahoille niin se prosessi on pitkä. Voi kestää jopa 3kk, että saat ensimmäisen rahan sairaslomaltasi ulos heiltä ja sossu olettaa, että sinulla on säästössä rahaa. Mikäli olet aikaisemmin tienannut "liikaa" niin sinulla täytyy olla sitä säästössä ja niillä pärjäät sitten siihen saakka kunnes KELA saa aikaiseksi käsitellä sen saikkutodistuksen ja sinun hakemuksen.
 
On muuten hyvä tuo kysely tuolla. http://www.hs.fi/paivankysymys/1135253171962

71% Mielestä Pitäisikö Suomen luopua kiintiöpakolaisista?
Vastanneita 9098

Ja sitten tuolla hesarissa, kysyttiin kansanedustajien mielipidettä niin kaikilla nykyinen 750 oli ok, sinnemäen mukaan pitäisi suurentaa.
Eikö noi kusipäät jo voisi tajuta, että suurin osa suomalaisia on kiintiöpakolaisia vastaan. Ja tehdä stoppi tälle asialle. Tai edes pienentää määrä 25. Kuten monessa muussakin maassa.
Ja USA pitää yksinään ottaa IRAKIN pakolaiset, koska he tuhosivat kokomaan asuin olot pommittamalla ja hyökkäämällä maahan. Ei kenenkään muun pitäisi kärsiä siinä sivussa.

Ja hyvä esimerkki noista tukijutuista, on tuo että Saksassa vai missä se nyt oli. Maksetaan 3kk tukija ja tässä ajassa pitää etsiä töitä. Jos ei niin tuet loppuvat ja näin pitäis kysyinen henkilö siirtää pois maasta jos ei työt kiinnosta.
Ja kyllähän hyvä työntekijä aina töitä saa.
 
Palkkaisitko sinä tänne 3kk sitten tulleen pakolaisen?.
 
Miksei, mikäli omaa tarvittavan tietotaidon.

Koska suomessa vaaditaan kielitaitoa melkein kaikissa duuneissa, vaikkei itse työssä tarvisikaan puhua. Ellei sitten ole kyse jostain puolalaisesta halpatyövoimasta. Kyllä suomalainen ottaa mielummin suomalaisen töihin, kuin jonkun viime keväänä tänne tulleen pakolaisen. 3kk vaan on yksinkertaisesti liian lyhyt aika.
 
Mikäli pakolaisella tarkoitetaan turvapaikan saanutta, niin sitten ei pitäisi töitä vaatia. Toisaalta jos sitä turvapaikkaa ei tule, kuten on asian laita suurimman osan kohdalla näistä turvapaikanhakijoista, niin miksi Suomen pitäisi toimia maksajana? Onko niin että kuka tahansa kynnelle kykenevä on suomalaisten veronmaksajien vastuulla?
 
Niin huomatkaa ku se nyt sano iha telkkaris "ei kanta käydä kattomas mitä minusta puhutaan " voidaan tulkita "ei kiinnosta vittuakaa mitä kansa on mieltä, norsunluutorni on kiva."

Edit. kukkahattutädin talossa on asunut puolalainen, vietnamilainen ja japanilainen. Ei varmaan iha normi "mamuja" taida he olla. Jotenkin en jaksa uskoa et torsti asuu jossai köyhien kerrostalos :D
 
Astrid-täti telkkaris!

Vittu mitä nuoleskelua toikin ohjelma. Nyt kun on löydetty yks somali joka on hankkinut itselleen elämän asematunnelis hengailun sijaan, alkaa just toi "te tuutte tänne ja teette KAIKKI meidän työt, hoidatte KAIKKI meidän vanhukset jne..." . Astrid iskee takasin oikeen voimalla. Hesarin taannoinen kuukausiliite saa näköjään jatkoa. Yhtä helvetin kassalla se silti tuntus olevan.
 
On niin täydellistä vitun kusetusta koko vitun ohjelma. laittaa vihaks iha kunnolla. "miksi somalit kokevat eniten vääryyttä" astrid vastaa "te näytätte kaikista eniten erinäköisiltä" VITTU asiaan ei varmaan vaikuta et suurin osa somaleista on työttöminä. YMPÄRI MAAPALLON missä ne asuu.
 
Se on sitä propagandaa jota kansalle halutaan syöttää. Tätä samaa asiaa ajaa media kaikissa muodoissa, Lehdet,tv. Niissä ei yksinkertaisesti kirjoiteta mitään negatiivistä maahanmuuttajista. Oliko yllätys että ohjelmassa saatiin hyvä kuva maahanmuuttajista? Todellisuus on ihan muuta. Katsoo tuota Ruotsin tilannetta niin näkee mihin ollaan menossa. Ja ikävä kyllä se ei ole se mitä Suomalaiset haluavat. Samalla yritetään saada muutettua Suomalaisten Kriittistä asennetta maahanmuuttajiin.

Suurin osa somaaleista ja afrikasta tulleita ovat niitä elintaso pakolaisia, jotka saavat kelalta hyvät rahat tekemättä mitään.

Tiedote! Seuraavissa vaaleissa kovin sana tulee olemaan maahanmuuton rajoittaminen. Se mikä puolue ottaa tämän asiakseen, saa varmasti enemmän ääniä kuin aikaisimpina vuosina. Olisi kiva nähdä jos perussuomalaisista tulisi Suurin puolue. Siinä vois vanhanen olla hiljasena. Jos keskustaa ennen äänestäneet ovat kyllästyneet maahanmuutto politiikkaan ja äänestävät puoluetta joka tekee asialle jotain hyvää.
 
Joo, näin se on. Media, puolueet, puolustusvoimat ja Vatikaani ovat muodostaneet epäpyhän liittouman, jonka ainoa tavoite on mokuttaa koko Suomi kehitysmaan tasolle. Onneksi tältä mediahapatukselta pystyy suojautumaan helpoin kotikonstein, eli askartelemalla foliohatun.
 
Se on sitä propagandaa jota kansalle halutaan syöttää. Tätä samaa asiaa ajaa media kaikissa muodoissa, Lehdet,tv. Niissä ei yksinkertaisesti kirjoiteta mitään negatiivistä maahanmuuttajista. Oliko yllätys että ohjelmassa saatiin hyvä kuva maahanmuuttajista? Todellisuus on ihan muuta. Katsoo tuota Ruotsin tilannetta niin näkee mihin ollaan menossa. Ja ikävä kyllä se ei ole se mitä Suomalaiset haluavat. Samalla yritetään saada muutettua Suomalaisten Kriittistä asennetta maahanmuuttajiin.

Suurin osa somaaleista ja afrikasta tulleita ovat niitä elintaso pakolaisia, jotka saavat kelalta hyvät rahat tekemättä mitään.

Tiedote! Seuraavissa vaaleissa kovin sana tulee olemaan maahanmuuton rajoittaminen. Se mikä puolue ottaa tämän asiakseen, saa varmasti enemmän ääniä kuin aikaisimpina vuosina. Olisi kiva nähdä jos perussuomalaisista tulisi Suurin puolue. Siinä vois vanhanen olla hiljasena. Jos keskustaa ennen äänestäneet ovat kyllästyneet maahanmuutto politiikkaan ja äänestävät puoluetta joka tekee asialle jotain hyvää.
Olet aivan oikeassa. Ongelma on vaan se, että täti Astrid&co varmasti haistavat tilanteen, ja alkaa uudenlainen propaganda. Veikkaan, että hiukan ennen vaaleja Astrid alottaa hesarin avulla kampanjan, jossa hän rummuttaa ulkomaalaislakiin tiukennuksia. Ja hölmöimmät tietenkin uskoo tähän kusetukseen. Ja mikään ei muutu. Ja meikäläisen pinna kiristyy entistä enemmän.
 
Back
Ylös Bottom