No aikalaillahan se taitaa näin mennä. Luulisin, että jos niitä pakolaisia ensinnäkin on riittävän vähän, ja sitten toisekseen niiden sopeuttamiseen sijoituspaikkakunnalle panostetaan riittävästi, niin voidaan saada ihan hyviä tuloksia. Järjestetään niille koulutusta/työtä sinne sijoituspaikkakunnalle, niin ehkä ne eivät tahdo muuttaa sieltä pois. Tämä tietysti vaatii resursseja, mutta jos vaikka otetaan viis kertaa vähemmän heppuja ku nyt, ja käytetään sitten viis kertaa enemmän rahaa/sälli tuohos sopeuttamiseen, niin varmasti toimii paremmin samoilla kustannuksilla. Itse asiassa vähemmillä kustannuksilla, koska jos ne tänne kunnolla sopeutuu, niin ne pääsee pois valtion elätettävän asemasta ja alkaa tuottaa niin kuin muutkin kansalaiset. Tärkeintä nimen omaan on se, että tuo määrä pysyy kontrollissa. Eli ei oteta enempää kuin mitä voidaan resurssien puitteissa järkevällä tavalla käsitellä.