- Liittynyt
- 28.2.2008
- Viestejä
- 112
Kuten amissit? Entä, jos teksti ei jätäkään tulkinnanvaraa, eli se on otettava kirjaimellisesti ja muuttumattomana?
Amissien elämäntapa on amissien tulkinta siitä, miten Raamattu pitää pistää käytäntöön. Valikoivat erilaisista määräyksistä ja vihjeitä ne, joita pitävät oikeina ja alkuperäisinä ja noudattavat sitten niitä niin kuin tekstit heidän mielestään edellyttävät. Pätee myös muslimeihin, yhtä lailla fundamentalisteihin kuin muihinkin (kunhan korvaa sanan Raamattu sanalla koraani)
Mä en ole sanonut kristinuskosta tai VT:sta mitään tässä yhteydessä.
Vastasin kysymykseesi siitä, annetaanko koraanissa enemmän ja totaalisempia ohjeita kuin muissa pyhänä pidetyissä teksteissä.
Ja koraanissa kerrotaan, että valtiomuodon tulee olla kalifaatti. Silloin siis puututaan yhteiskunnan ja valtion rakenteeseen. Annetaanko silloin enemmän ja totaalisempia ohjeita?
Vastasin ei.
Lisättäköön nyt vielä, että kristinusko päivittyi melkoisesti UT:n myötä, joten pelkkä VT:n tuijottaminen ei ole relevanttia. Juutalaiset operoivat VT:n pohjalta sen verran, mitä tarpeelliseksi näkevät.
vrt.
Kyse on edelleen siitä, mitä ohjeita annetaan, ei tulkinnasta ja toteutuksesta. Ne ohjeet on luettavissa sieltä kirjasta, tulkinta nähtävissä ympäristössä. (Moneskohan kerta tää nyt oli.)


