- Liittynyt
- 28.12.2002
- Viestejä
- 2 380
Kiitti, jätkät! Hyviä kirjavinkkejä tuli.
Minun mielestäni sen Fuuga autiolle saarelle -kirjan parasta antia oli näkemys yhteiskunnan täydellisesti pirstaloitumisesta, jengiytymisestä. Alatasolla etnisten linjojen mukaan mutta ylätasolla myös suvaitsevaisuuslinjojen mukaan. Eli siis vielä silloinkin, kun paska on peruuttamattomasti osunut tuulettimeen löytyy vielä niitä hyysäreitä, joiden silmät eivät aukene vaan jotka omaa kansaansa vastaan. (Tai ehkä kyse onkin siitä, että minun pitäisi itse vihdoinkin aukaista silmäni ja myöntää, että osa korkean tason hyysäreistä on jo nyt lähes avoimesti asettautunut omaa kansaansa vastaan.)
Mitä ihmettä? Onko Alan Bastardilla jotain tuulimyllyjä vastaan??!?!
Itse asiassa minä olen aivan varma, että suurin osa suomalaisista on vielä aivan järkevästi ja realistisesti ajattelevaa isänmaallista ja kansallistuntoista väkeä. Ongelma on tähän asti ollut siinä, että ihmisillä ei ole ollut oikeutta ja mahdollisuutta avoimesti ja julkisesti sanoa omia mielipiteitään. Ja jos joku on yrittänyt, niin rasistileimasin on läiskinyt niin tiheään, että ihmiset ovat oppineet pitämään suunsa supussa. Ja vähän jopa häpeilemään omia ajatuksiaan.
Mutta tämä on pikkuhiljaa muuttumassa. Yhä useammat ihan tavalliset fiksut ihmiset tulevat "ulos kaapista" monikulttuurikritiikin suhteen. Ja sen jälkeen yhä useammat uskaltavat sanoa omat ajatuksensa avoimesti.
Ilmapiiri on hyvin lyhyessä ajassa muuttunut todella paljon. Esim. ihan vaan pari vuotta sitten tällaista threadia ja tätä keskustelua ei olisi voinut kuvitellakaan millään julkisella foorumilla. Silloin olivat äänessä ainoastaan TaivaanIsät. Vain TaivaanIsien ääni kulki vetten päällä ja kaikkien oli pakko kuunnella. Ajatuskontrolli ja aivopesu oli kaikenkattavaa. Yksikään kriittinen ääni ei päässyt läpi. Ja nyt niitä kriittisiä ääniä kuuluu yhä enemmän ja niitä pääsee läpi jopa Hesarin keskustelupalstalla. Ilmapiiri on todellakin muuttumassa.
Että ei muuta kuin Adelante! vaan kaikille donquijoteille, rosinanteille ja sanchopanzoille.
Jokainen saa vapaasti valita oman roolinsa. Mutta pääasia, että tuulimyllyt saavat kyytiä!

Olen onnellinen, että kaltaisiani hyysääjiä on Suomessa enemmän kuin sinun kaltaisiasi ihmisiä. Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä. Taistelet tosin tuulimyllyjä vastaan![]()