Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Mutta on olemassa joukko muitakin henkisiä ominaisuuksia.Entä jos afrikkalaiset ovat noin keskimäärin impulssiivisempia ja sen takia eivät ole kehittyneet koska ovat herkemmin käynyt kalauttamassa kilpakosijaa halolla päähän?

Kyllä se evoluutio jatkuu tuossakin tilanteessa, ehkä jopa nopeammin kuin rauhallisessa yhteiselossa. Sanotaan että toinen maailmansota kiihdytti tekniikan kehitystä kolmellakymmenellä vuodella. Toisekseen eurooppalaiset ovat myös sotineet oikeastaan koko historiansa ajan, itse asiassa eurooppalaiset ovat olleet mukana melkein kaikissa ihmiskunnan verisimmissä sodissa.

Nykyisin esim. urheilussa menestymisen tulkitaan olevan seurausta eräästä älykkyyden lajista, samoin tunnetaan musikaalinen älykkyys. Evoluutio jatkuu, se vain ottaa eri suuntia riippuen tarpeesta. Loppuviimein jos eurooppalaiset ovat geneettisesti afrikkalaisia edellä loogis-matemaattisessa älykkyydessä, se kertoo vain siitä että eurooppalaiset ovat afrikkalaisia edellä loogis-matemaattisessa älykkyydessä, mitään yleisiä paremmuusoletuksia siitä ei voi Humen giljotiinin (tai muutenkaan) mukaan vetää.
 
Mutta on olemassa joukko muitakin henkisiä ominaisuuksia.Entä jos afrikkalaiset ovat noin keskimäärin impulssiivisempia ja sen takia eivät ole kehittyneet koska ovat herkemmin käynyt kalauttamassa kilpakosijaa halolla päähän?

Tähänhän tuo Ristiretkeilijä viittas.
Tai no, arveli syyksi kulttuurin, mutta moiseen kulttuuriin ja sen kehittymiseen varmaan vaikuttaisi impulsiivisuus ja viehtymys kepillä päähän lyömiseen.

Sehän on kanssa aika yleinen selitys Afrikan hienolle tilanteelle, että no kun valkoiset piirsivät maiden rajat niin tyhmästi, vetivät vaan viivottimella halki heimo- ja klaanirajojen.

No jos valtioiden rajat olisi vedetty heimojen ikiaikaisten asuma-alueiden mukaan (joilta ei lähdetä vaikka jengi kuolee siellä nälkään jatkuvan kuivuuden seurauksena) niin olisiko siinä mitään muuta eroa kuin se, että nykyisten sisällissotien sijasta siellä taistelisivat valtiot toisiaan vastaan?

Epäilen. Tuskin valkoinen mies sotaa Afrikkaan toi, luulen että paikalliset osasivat sen ihan itsekin.
 
Entäpäs Ruandassa jossa väki jaoteltiin valloittajien keksimien mittapuiden mukaan jotka ilmeisesti olivat täysin tuulesta temmattuja. Sitten toinen puoli nostettiin toista ylemmäs ja ainekset kansanmurhaan olivat valmiit.
 
Entäpäs Ruandassa jossa väki jaoteltiin valloittajien keksimien mittapuiden mukaan jotka ilmeisesti olivat täysin tuulesta temmattuja. Sitten toinen puoli nostettiin toista ylemmäs ja ainekset kansanmurhaan olivat valmiit.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruanda

Ruandan alue julistettiin Berliinin sopimuksessa 1885 Saksan siirtomaa-alueeksi. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Ruandaan kuitenkin vasta 1894. Alueelle perustettu Saksan siirtomaahallinto nojasi paljolti maata ennestäänkin hallinneisiin tutseihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ruanda luovutettiin Kansainliiton mandaattina Belgialle, jonka hallinnassa maa oli vuoteen 1962.

Belgiankin hallinto nojasi alkuun tutseihin, mutta 1950-luvulla belgialaisten politiikka kääntyi suosimaan hutuenemmistöä, jonka tasa-arvovaateet alkoivat käydä äänekkäämmiksi ja saada yhä enemmän ymmärrystä. Käännekohdaksi muodostui hutujen kapina vuonna 1959, jossa vanhaa tutsimonarkiaa edustanut kuningas, Kigeli V, menetti asemansa. Ruanda itsenäistyi 1. heinäkuuta 1962 ja sen johtoon nousivat nyt hutupoliitikot. Hutujen ja tutsien jännitteet kytivät kuitenkin pinnan alla ja räjähtivät lopulta 90-luvun alussa.

Minä ainakin tuosta suppeasta selvityksestä lukisin, että alueella on jo paljon ennen siirtomaaisäntiä ollut kaksi heimoa, joista toinen on hallinnut. Se, että paikalla oli 77 vuoden ajan Valkoinen_Piru tuskin sai toista heimoa tarttumaan macheteihinsa 32 vuotta itsenäistymisen jälkeen ja selvittämään kysymyksen maan lopullisesta hallintajärjestyksestä.

Tai sitten se johtuu ja olemme kahdesti tuomittavia. Toisen kerran sen vuoksi, ettemme reagoineet ajoissa ja rientäneet lopettamaan tätä riehuntaa.
 
Kiitos selvityksestä mutta johtuneeko mun aivojen syöpymisestä vai mistä mutta kuninkaan nimi kirvoittaa aika kipakoita naurunpyrskähdyksiä.

Heitin toisiaan tässä töitä vältellessä vain kyssärin ilmaan, asiat ei ikinä ole niin yksioikoisia kuin ne juuri esitin.

edit. Oliko muuten kanadalainen YK-komentaja (?) vai kuka joka sanoi että olisi voinut hoitaa koko hässäkän pienellä (muutama tuhat solttua) mutta vahvalla köörillä ilman teurastusta.
Ruandan tapahtumat saa mut todella surulliseksi.
 
Heitin toisiaan tässä töitä vältellessä vain kyssärin ilmaan, asiat ei ikinä ole niin yksioikoisia kuin ne juuri esitin.

Eivät niin, mutta kannattaa lukea mieluummin kansanmurha-pätkä wikipediasta, sillä siinä on enemmän taustoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruandan_kansanmurha

Wikipedia sanoi:
Belgialaiset jatkoivat saksalaisten aloittamaa politiikkaa, jossa tutsit ja hutut oli luokiteltu "ylemmäksi" ja "alemmaksi" roduksi; tätä hallintomallia voisi kuvailla "kaksoiskolonialismiksi". Siirtomaaisännät hallitsivat luomaansa ja tukemaansa tutsieliittiä, joka puolestaan hallitsi hutuenemmistöä. Vuosina 1933 - 34 belgialaiset järjestivät maassa väestönlaskun. Sen aikana kaikille ruandalaisille tehtiin "etninen" henkilökortti, jolla väestö luokiteltiin pysyvästi tutseihin (14%), hutuihin (85%) ja twaihin (1%). Henkilökortit tekivät siirtymisen ryhmästä toiseen mahdottomaksi ja antoivat belgialaisille mahdollisuuden kehittää luomaansa apartheidistä hallintojärjestelmää.
 
Eivät niin, mutta kannattaa lukea mieluummin kansanmurha-pätkä wikipediasta, sillä siinä on enemmän taustoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruandan_kansanmurha

öööööööööööö......tuo henkilökortti sen asian sitten vissiin ratkaisi.
Sen implementoinnin ansiosta paikallisten oli suoranainen pakko alkaa tappaa toisiaan?

Haiskahtaa kyllä aika pahasti siltä, että siellä Rwandassa kyti aika hienosti muutenkin, ja ainekset teurastukseen olivat olemassa.
Jos haluaa potea valkoisen miehen taakkaa, voi sanoa että no kun ne belgit silleen siellä erotteli.

Jotenkin en vaan usko että paikalliset elivät ihanassa harmoniassa, kunnes paha valkoinen piru sanoi heille:
kuulkaa Suukot, te olette eri porukkaa, ja toiset teistä on toisia huonompia.
Minkä seurauksena sitten sytytyslanka alkoi palaa ja tie kansanmurhaa kohti pantiin alulle.

Voi kyllä ollakin näin, onhan se nähty että afrikkalaiset suurelta osin ovat ihan hirveän herkkää porukkaa. Esimerkkinä kehitysapu:
jos et auta heitä, heillä ei ole mitään toivoa, mutta annas jos autat piirunkaan verran liikaa tai väärällä tavalla, niin he lamaantuvat ja passivoituvat täysin ja tulevat avusta riippuvaisiksi, eikä heillä oikein ole toivoa alkaa oma-aloitteisiksi.
Eli pakko on auttaa, kun on valkoisen miehen taakka, ja jos ei auta on rasisti, mutta avun on mentävä just oikein, muuten asiat vain kurjistuu. Joka kans on valkoisen miehen vika.
Hmm, silloin kun Suomi sai Marshall-apua jenkeiltä WW2:n jälkeen, varoiteltiinkohan jenkkejä, että elekää elekää avittako kovin, suomalaiset lakkaa tekemästä itse mitään ihan justiinsa...elekää nyt helekkari....no niin, näittekö nyt mitä teitte, nyt ne kaikki passivoitu ja tuli riippuvaisiksi teidän avusta.
 
öööööööööööö......tuo henkilökortti sen asian sitten vissiin ratkaisi.
Sen implementoinnin ansiosta paikallisten oli suoranainen pakko alkaa tappaa toisiaan?

Haiskahtaa kyllä aika pahasti siltä, että siellä Rwandassa kyti aika hienosti muutenkin, ja ainekset teurastukseen olivat olemassa.
Jos haluaa potea valkoisen miehen taakkaa, voi sanoa että no kun ne belgit silleen siellä erotteli.

Jotenkin en vaan usko että paikalliset elivät ihanassa harmoniassa, kunnes paha valkoinen piru sanoi heille:
kuulkaa Suukot, te olette eri porukkaa, ja toiset teistä on toisia huonompia.
Minkä seurauksena sitten sytytyslanka alkoi palaa ja tie kansanmurhaa kohti pantiin alulle.

Tuota, hillittes ny vähän. Olis pitäny sanoa, jotta lukekaa koko juttu ni kyllä sen huomaa, ettei valkoinen mies loppupeleissä viimeisimpään kansanmurhaan vaikuttanu. Ei sekään silti hyväksi voi olla, että tehdään ryhmästä toiseen siirtyminen mahdottomaksi. Ja miksi ylipäänsä pitää aina kärjistää tuolla tavalla. En minä ole potemassa mitään taakkaa vaikka sanonkin valkoisen miehen tehneen sellaisiakin asioita mitä ei olisi pitänyt.

Hmm, silloin kun Suomi sai Marshall-apua jenkeiltä WW2:n jälkeen, varoiteltiinkohan jenkkejä, että elekää elekää avittako kovin, suomalaiset lakkaa tekemästä itse mitään ihan justiinsa...elekää nyt helekkari....no niin, näittekö nyt mitä teitte, nyt ne kaikki passivoitu ja tuli riippuvaisiksi teidän avusta.

Et ole tainnu olla historian tunneilla hereillä. Suomi nimittäin kieltäytyi Marshall-avusta. Sekin löytyy myös:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marshall-apu
 
En vain ole oikein varma uskallanko AKV:n jälkeen lukea Wikistä mistään muusta kuin panssarivaunuista. Varsinkaan rotuasioista.
 
Kiitos selvityksestä mutta johtuneeko mun aivojen syöpymisestä vai mistä mutta kuninkaan nimi kirvoittaa aika kipakoita naurunpyrskähdyksiä.

Ei. Nimi oli ihan huippu. :lol2: :lol2: :lol2: :lol2:

Katohan, saa vatsalihasreenit kesken työpäivän.
 
Oliko tää rasistinen paska-uutinen jo täällä?

Turun Sanomat 12.11.2006
Myymälävarkaat potkivat vartijaa Turussa

Pikkujoulujuhlinta alkaa näkyä Turun yössä. Lauantain vastaisena yönä Turun poliisilla oli yhteensä sata tehtävää. Yöltä kirjattiin neljä pahoinpitelyä ja kolme järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista eri ravintoloissa tai niiden edustoilla.

Perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan illalla Itäharjun Lidlistä oli neljän ulkomaalaistaustaisen nuoren pojan porukka työntänyt ruokatavaroita täynnä olleen ostoskärryn ulos maksamatta. Myyjien tavoitettua yhden nuorista ja saatua kärryn tavaroineen takaisin kävi kolme muuta ulkona vartijan kimppuun.

Miehet kaatoivat vartijan, ja potkivat häntä erityisesti päähän. Vartija löi päänsä asvalttiin, ja hän sai vammoja lähelle silmiä, mutta pääsi lauantaina sairaalasta kotihoitoon. Pahoinpitelijät pakenivat paikalta, mutta kiinnijääneen perusteella he ovat poliisille entuudestaan tuttuja.

Vittu että on mulkku vartija ku tollai puuttuu pakolaisten shoppailuun...:curs:
 
Mitä on yhden rodun oppi?

Ei ole olemassa kuin yksi ihmisrotu. Näin niitä ei voi myöskään arvottaa "parempiin ja huonompiin". Mutta siitä huolimatta voi lietsoa rotuvihaa tai harjoittaa rotusortoa. Tai olla rasisti. Ilmeisesti.

Luin ton pitemmän pätkän tuosta Ruandasta. *huokaus* Olisi parasta vaan ottamatta mitään osaa tahi arpaa Afrikan meininkiin. Pärjäkköön keskenään. Ei länsimaat siellä osaa tehdä mitään oikein. Tai ainakin se saadaan aina näyttämään siltä. Tehköön omat virheensä ja kärsiköön niistä seuraukset. Ja nauttikoot omista onnistumisistaan. Jokunen vuosisata saa kulua, ennenkuin eivät pääse syyttämään epäonnestaan kuin itseään. Rahat ja tuet pois ja käännetään selkä koko höyryävälle sontakasalle. Lämmintä kättä viimetteeks ja onnentoivotus.
 
Kannattaa tutustua loistavan hauskoihin Romano Mission sivuihin, vaikka taitaa osittain olla jo hieman vanhaa tietoa.

Tässä hieno teksti Päivi Räsäseltä:
http://www.romanomissio.fi/kult0202.htm

"Hämeenlinnan Monikulttuuriset Martat ovat tehneet loistavan oivalluksen perustaessaan yhdistyksen, joka kokoaa erilaisista kulttuureista tulevia naisia vaihtamaan taitoja ja kokemuksia kodin askareista."

Näistä linkeistä voi osaltaan selvitä nykyinen tiedotusvälineiden hyssyttelypolitiikka:

http://www.romanomissio.fi/media0101.htm

http://www.romanomissio.fi/lehtikatsaus.htm
 
En tiennyt minkä sivuston tekstiä luin. Odotin koko ajan punch-lineä tohon selkeän satiiriseen tekstiin.

"Suomessa romanit ovat pystyneet säilyttämään omaleimaista kulttuuriaan ja samalla parantamaan integroitumista yhteiskuntaamme. Koulutetut ja yhteiskunnallisesti aktiiviset naiset romanihameessa ovat hieno enne onnistuneesta vähemmistöpolitiikasta."

Ja tuohon se sitten päättyi. Hymyilytti kyllä.

Vois koettaa etsiä muita vähemmistö sivuja ja foorumeita. Noistahan saa viihdettä.
 
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/6154350.stm

Russia tightens rules on migrants

The deputy head of Russia's migration service has called for limits on the concentration of ethnic minorities in towns and cities across the country.

"According to our calculations, compact habitation by citizens of another country in any district or region of the country should not surpass 17% to 20%, especially if they have a different national culture and religious faith," said Mr Postavnin, quoted by the Vremya Novostei daily.

"Exceeding this norm creates discomfort for the indigenous population."
 
Back
Ylös Bottom