Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mistä tää uutinen napattu?
Kotimaisten narkkien lisäksi nyt siis kansainvälistä toimintaakin... hip hurraa."Viitteitä jonkinlaisesta jengikäyttäytymisestä" - maahanmuuttajataustaiset nuoret ryöstivät törkeästi henkilön Kuopiossa
Itä-Suomen poliisi tutkii Kuopiossa Snelmanninkadulla tammikuun lopulla tapahtunutta epäiltyä törkeää väkivallantekoa. Itä-Suomen poliisilaitokseltaviranomaisuutiset.fi
”Viitteitä jonkinlaisesta jengikäyttäytymisestä” – niinpä niin, tosiasioita ei uskallata missään nimessä sanoa ääneen, ettei vain tulisi selville päättäjien lyhytnäköisyys ja kyvyttömyys ratkoa asioita. Päättäjät ovat toimillaan aiheuttaneet onglmia, mitä nyt sitten ei uskallata eikä kyetä ratkaisemaan. Media piilottelee ongelmia milloin minkäkin jargonin taakse. Ei tarvitse kristallipalloa, kun näkee että aiemmat syrjäytyneet ja ulkomaalaistaustaiset nuoret ovat löytäneet näissä jengeissä toisensa. Meno on aika karua ja laskua ei maksa päättäjät, vaan ihan tuiki tavalliset kansalaiset. Vain jäävuoren huippu tulee näistä tapauksista esille. Mutta kun pitää ymmärtää, ettei vain kukaan pahoita mieltänsä tai kutsu päättäjiä rasistiksi."Viitteitä jonkinlaisesta jengikäyttäytymisestä" - maahanmuuttajataustaiset nuoret ryöstivät törkeästi henkilön Kuopiossa
Itä-Suomen poliisi tutkii Kuopiossa Snelmanninkadulla tammikuun lopulla tapahtunutta epäiltyä törkeää väkivallantekoa. Itä-Suomen poliisilaitokseltaviranomaisuutiset.fi
Ja meillähän ei lähdetä lainsäädäntöä muuttamaan, koska kyvyttömät päättäjät haluavat varmistella valintansa seuraavan hillotolpan äärelle. Norjassa lain muuttaminen onnistui muutamassa viikossa, kun vastaavaa invaasiota yritettiin Venäjän toimesta. Ihme ja kumma, tulijoiden virta pysähtyi ja turvapaikkaturismi loppui kuin rajapuomiin, asianmukaisen rajan ylityksen kärsimättä. Tässä olisi ollut aikaa Suomessakin tehdä vastaava lakimuutos rajojen ollessa kiinni, mutta tyydyttiin vain odottelemaan ihmettä ja sitä seuraavaa kultapossukerhon rahakasta pestiä.Rajavartiolaitos valmistautuu torjumaan tuhansien ihmisten laajamittaisen maahantulon itärajalla
Suomen itärajan takana yhä tuhansia tulijoita, jotka odottavat Viipurissa ja Pietarissa.www.mtvuutiset.fi
Otsikko on harhaan johtava, ei siellä mitään valmistauduta torjumaan:
"Marko Saareksin mukaan laajamittaiseen maahantuloon osallistuneet voitaisiin ottaa kiinni ja saattaa kontrolloidusti turvapaikkakäsittelyyn eli joko käännytetään tai otetaan turvapaikkakäsittelyyn.
– Käännyttäminen on mahdollista nykylainsäädännön mukaan vain siinä tapauksessa, että henkilö ei hae turvapaikkaa eikä hänellä ole maahantulonedellytykset kunnossa.Rajavartiolaitos on harjoitellut poliisin kanssa laajamittaista joukkojenhallintaa.
– "Push-backiin" eli turvapaikanhakijoiden työntäminen takaisin Venäjälle ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista."
En itsekään tykkää Taposesta, ja se on mm. cancelloinut meikäläistä julkisuudessa koska oli eräästä asiasta eri mieltä kuin minä; ei tosin ollut edes pintapuolisesti perehtynyt aiheeseen josta lausui julkisesti.Vittu että vituttaa toi taponen.
Hän siis oikeasti haluaa ählämeitä poliisiksi, kö?!?
Aina olen kunnioittanut ja arvostanut poliiseja, mutta ei nyt mitään rättipää akkaa poliisi univormuun, eikä ählämi mies konstaapeleita, joiden täytyy yövuorossa maijalla ajaessa pyytää kollegaan ajamaan sivuun, kun on aika rukoilla Mekkaan päin.
Ei vittu!
Ajatelkaa sitä mielikuvaa, että olette esimerkiksi kavereiden kännikuski ja näette poliisi maijan pysähtyneenä ja suomalainen polisii istuu ratissa ja joku ählämi pollarin univormussa on maassa polvillaa, kumartamassa.
Ei helvata, menis absurdin puolelle.
Ois kiva tavata, jossain baarissa tää taponen ja katsoa, keskustella ja kuunnella, että kuinka ihminen voi olla sekaisin.
Nyt sinun täytyy tarkentaa, mitä tarkoitat?En itsekään tykkää Taposesta, ja se on mm. cancelloinut meikäläistä julkisuudessa koska oli eräästä asiasta eri mieltä kuin minä; ei tosin ollut edes pintapuolisesti perehtynyt aiheeseen josta lausui julkisesti.
Mutta tähän muslimiasiaan: mulla on ollut työkaverina musliminainen, enkä huomannut kuvatunlaista käyttäytymistä. Ehkä sitä sitten esiintyy vaivoiksi asti esim Jenkkilässä, missä kuitenkin on islaminuskoisia poliiseja jonkin verran.
Tarkoitan millä? Canceloinnilla viittaan tekemääni kansalaisaloitteeseen ja Taposen siitä ja sen puuhamiehistä tekemiin lausuntoihin; ilman että olisi edes lukenut aloitetta.Nyt sinun täytyy tarkentaa, mitä tarkoitat?
-Elokuun alusta lähtien ...Rajavartiolaitos: Joidenkin itärajan yli tulleiden turvapaikanhakijoiden epäillään syyllistyneen Suomessa rikokseen
Lisäksi Suomeen tulleiden joukossa on mahdollisesti aseelliseen väkivaltaan osallistuneita. Migri kertoo tunnistaneensa yksittäisiä riskihenkilöitä.yle.fi