Maahanmuutto

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Pertti Rönkkö:
Yli 700 ihmistä joukossaan liittokansleri Merkel ja liittopresidentti Steinmeier osallistuivat eilen Hanaussa rasististen joukkomurhan uhrien surujuhlaan. Saksalainen mies ampui 9 maahanmuutajataustaista ihmistä ja tekonsa jälkeen myös äitinsä ja itsenä. Saksan valtionsyyttäjän mukaan tekijän motiivi oli yksiselitteisesti rasistinen.

safe_image.php


Saksa on nykyään kyllä ehkä vielä kajahtaneempi maa, kuin ruotsi! Musujen terrori iskut ovat kaikki vain yksittäistapauksia, ja mielenterveydestä johtuvia, eikä heidän uhrien surujuhlat (jos semmoisia edes järjestetään) kiinnosta valtionjohtoa. Mutta kun kantasaksalainen tekee joukkoiskun, niin edes kiistattomat todisteet mielenvikaisuudesta eivät ole syy, vaan siitä huolimatta -Rasisti! Taustojen tutkimuksetkin lopetetaan hyvin nopeasti siihen, kun selviää, että tekijän faija on vihreiden paikallispoliitikko.
 
Oulun kaupunki sai 2.3 miljoonaa euroa rahaa matujen raiskailujen ehkäisyyn!
On hienoa huomata, että veroeuroille saa kunnollista katetta!

Tuon videon ansiosta raiskailut loppuvat ihan satavarmana, paitsi oulusta, niin koko suomesta, ja ehkä jopa koko maailmasta tulee raiskausvapaa vyöhyke, on se vaan niin pysäyttävä video! Jo reilusti yli miljoona katsonta kertaa videolla, varmaan on videon tekijöille tulossa kutsut hollywoodiin, ja video putsaa ensvuoden oskarpöydän! Hands douwn... Olen sanaton.


View: https://twitter.com/SwanOfTuonela/status/1233493251140849668





View: https://youtu.be/ICdvz7HyDDw


Onneksi tämä raiskauksia ja kaikenlaista seksuaalista häirintää tulevaisuudessa lähes vallankumouksellisella tavalla vähentävä nerokkaaseen tanssikoreografiaan pohjautuva, lähes hypnoottinen ja globaalisti hyvin ymmärrettävissä oleva, kehonkielen sekä selkeän ja tehokkaan verbaalisen ilmaisun nerokas hybridi on levinnyt laajemminkin kansainvälisesti. Tämä ei ole vain symbolinen tanssi tai "statement", vaan itse raiskaus/ahdistelu-tilanteessa äärimmäisen käyttökelpoinen väline estämään tilanteen eskaloitumista.

Pakko koittaa jotain laiskaa sarkasmia vääntää defenssimielessä, kun tuo ei oikeasti ole hauskaa. Vittu sentään...
 
"Vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden loppuun mennessä turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä (2014: 3 651), joista suurin osa oli irakilaisia (20 485). Seuraavaksi eniten hakijoita saapui Afganistanista (5 214), Somaliasta (1 981) ja Syyriasta (877)."

"Enemmistöllä Suomeen 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista ei ollut Maahanmuuttoviraston päätöksissään tekemän tulkinnan mukaan perustetta saada turvapaikkaa Suomesta. Vuonna 2016 Maahanmuuttoviraston tekemistä turvapaikkapäätöksistä myönteisiä oli vain joka neljäs ja kielteisiä noin puolet. Lopuilla hakemus raukesi tai hakemus jätettiin tutkimatta (esim. Dublin-menettelyn takia tai koska henkilö oli poistunut maasta)."
... tai henkilö lymyää jossain Hölmölässämme....




..... Entäpä nyt ?
.... 2020 ?




"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Give, by Kurt Vonnegut)
 
Pakko koittaa jotain laiskaa sarkasmia vääntää defenssimielessä, kun tuo ei oikeasti ole hauskaa. Vittu sentään...


Meno suomessa on nykyään niin absurdia, että on pakko ihan itseään suojellakseen heittää väsynyttä ja paskahkoa sarkasmia, muuten hajoaa pää!
 
Meno täällä euroopassa alkaa kyllä olemaan niin hullua ja ennen kaikkea ei tätä paattia taida enää pystyä kääntämään, niin taitaisi olla vaan viisainta etsiä joku kolo maailmalta, mitä eivät ole muslimit ja suvakit vielä pilanneet! Sieltä käsin olisi paljon mukavampi katsoa, kun eurooppa tuhoaa itsensä!


Pertti Rönkkö:
Lähes 5000 ihmistä vaati tänään mielenosoituksessaan Hampurissa pakolaisten vastaanottamista Turkista. Mielenosoituksen järjestäjiin kuului mm kirkko sekä opiskelijakunta, Pohjois-Saksan yleisradio uutisoi. Yli 140 saksalaista kaupunkia ja kuntaa on ilmaissut halunsa vastaanottaa pakolaisia.

demo2836_v-contentgross.jpg


 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-15%
Turkki pitäisi nyt laittaa polvilleen. Miten voi olla, että tuollainen paskamaa kuin Turkki voi kiristää EU:lta rahaa Miljardeja ja sitten annetaan vielä yritetään aiheuttaa uutta pakolaiskriisiä Eurooppaan. Onneksi sentään Euroopassa on nyt vähän eri henki kuin 2015 pakolaiskriisin aikaan.
 
Turkki pitäisi nyt laittaa polvilleen. Miten voi olla, että tuollainen paskamaa kuin Turkki voi kiristää EU:lta rahaa Miljardeja ja sitten annetaan vielä yritetään aiheuttaa uutta pakolaiskriisiä Eurooppaan. Onneksi sentään Euroopassa on nyt vähän eri henki kuin 2015 pakolaiskriisin aikaan.

....Vastaus on... Turkki voi koska se tietää että EU:ssa on pääosin täysin "munattomia" nahjusvaltioita... jotka eivät uskalla ns. laittaa rautaa rajalle. Tämä on Turkille sellainen ase jota se voi käyttää vaikka loputtomiin EU:n vikistessä ja vedotessa vain sopimuksiin ....
Toivon .... että EU:ssa herätään vihdoin ja viimein tähän "kaikilla-on-oikeus - hevonpaskaan" ja aletaan ajattelemaan terveellä järjellä.




"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Give, by Kurt Vonnegut)
 
....Vastaus on... Turkki voi koska se tietää että EU:ssa on pääosin täysin "munattomia" nahjusvaltioita... jotka eivät uskalla ns. laittaa rautaa rajalle. Tämä on Turkille sellainen ase jota se voi käyttää vaikka loputtomiin EU:n vikistessä ja vedotessa vain sopimuksiin ....
Toivon .... että EU:ssa herätään vihdoin ja viimein tähän "kaikilla-on-oikeus - hevonpaskaan" ja aletaan ajattelemaan terveellä järjellä.




"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Give, by Kurt Vonnegut)
Jep näinpä, kysymyskin oli lähinnä retorinen.

Vähän parempaan suuntaan on onneksi jo menty, mutta pitkä matka vielä on. Kreikka on kyllä onneksi toiminut esimerkillisesti rajalla nyt.
 
https://*******.net/2020/03/10/eu-a...omi-yksi-vain-viidesta-eun-taakan-kantajasta/

https://*******.net/2020/03/09/siir...rkkia-ottamaan-siirtolaiset-takaisin-rajalta/

Näitä paskoja sitten tänne haetaan keinolla millä hyvänsä, kyllä rahaa löytyy taas, sitten seuraavaksi perheen yhdistäminen.
 
Jos sieltä jotain porukkaa pitäisi tuoda niin sitten hallittu määrä niitä lapsia (olettaen etteivät ole parrakkaita "17" vuotiaita). Toki voidaan keskustella siitä kuinka paljon kustannustehokkaampaa ja järkevämpää olisi auttaa paikan päällä/lähialueilla. Mutta pragmaattisesti ajateltuna siihen ei olla ainakaan tämän hallituksen kanssa menossa että humanitaarinen maahanmuutto loppuisi kokonaan.

Persuilla ja Kokoomuksella on ollut hyviä ideoita maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi, mutta kuuroille korville taitavat mennä. Lisäksi persuilta tuli lakiehdotus kansalaisuuden saamiseen liittyvän asumisaikavaatimuksen korottamiseksi 10 vuoteen. Kannatettava ajatus.

Toki huvittaa miten Orpo on yhtäkkiä vaatimassa tp-hakemusten tilapäistä hylkäämistä rajalta kun pari vuotta sitten siirtolaisten motiivien arvosteleminen oli rasismia ja Mykkänen oli järjestämässä hylätyn päätöksen saaneita töihin ohituskaistalla.

https://www.verkkouutiset.fi/nama-ovat-kokoomuksen-12-ehdotusta/

https://www.suomenuutiset.fi/peruss...den-asumisaikavaatimus-nostettava-10-vuoteen/
 
Mielestäni ainoatakaan lasta ei pidä tänne tuoda, koska niistä lapsista tulee aikuisia! Näitä lapsia ei pystytä erottamaan muslimiyhdyskunnista, vaan he kasvattavat heistä samanlaisia työtävieroksuvia raiskaavia pikku terroristeja, kuin itse ovat. Ranskassa muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen euroopassa syntynyt muslimisukupolvi on edellistä radikaalimpi. Lisäksi valtaosa näistä on ns. ankkurilapsia, eli heti kun he tänne pääsevät, ja saavat myös automaattisesti pysyvän oleskeluluvan, niin pistävät perheenyhdistämispäätöksen vireille, ja hetken päästä sen lapsukaisen koko perhe ja suku on täällä! Suomessa tehdään positiivisia perheen yhdistämispäätöksiä vuosittain noin 8500! Eli ei perkele ainuttakaan tänne!!
 
Back
Ylös Bottom