Ja lehmät lentää. Kunnon mulkku.
Kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi: “Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt” | Yle Uutiset | yle.fi
Kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi: “Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt”
SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää nyt blogissaan kirjoittaneensa halveksivaan sävyyn muun muassa juutalaisista ja homoseksuaaleista. Al-Taee on haastateltavana illan A-studiossa.
Kotimaa
29.4.2019 klo 12:53
Hussein al-Taee.Roni Rekomaa / Lehtikuva
Vanhoista Facebook-kirjoituksistaan julkisuuteen noussut SDP:n tuore kansanedustaja, rauhanneuvottelija Hussein al-Taee on avautunut
blogissaan(siirryt toiseen palveluun) aiheuttamastaan kohusta.
Blogissaan hän kertoo käyneensä kuvakaappaukset uudelleen läpi.
–Voin sanoa niiden olevan valitettavasti aitoja.
–Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä.
Al-Taee pyytää anteeksi, ettei ole aiemmin myöntänyt asiaa.
–Toimin typerästi, koska olen halunnut painaa tämän osan menneisyyttä taakseni. Vanhojen kirjoitusten tultua julki olin häpeissäni eikä minulla ollut oikeita sanoja selittää taustaa, josta ne ajatukset tulivat. Se on ollut virhe, sillä juuri nuo kokemukset ovat opettaneet minulle rauhanrakentamisen tarpeesta paljon.
Al-Taee painottaa tekstissään, ettei hän hyväksy yhdenkään ihmisryhmän syrjintää tai mihinkään ryhmään kohdistuvaa vihaa.
Hän kertoo pitkästi blogissaan, millaiset asiat ovat johtaneet hänellä nuorena olleisiin mielipiteisiin.
Al-Taee kertoo suhtautuneensa muun muassa homoseksuaaleihin, juutalaisiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon eri tavalla kuin nyt. Hän kertoo kasvaneensa hyvin konservatiivisessa ympäristössä.
Myös arabikevät sai hänessä aikaan voimakkaita tunteita, vaikka hän oli jo sitä ennen ymmärtänyt, ettei sunnien ja shiiojen eroista puhuminen saanut aikaan mitään hyvää.
–Jätin ryhmät, mutta palasin vielä keskusteluihin Isiksen voimakkaan nousun aikaan vuonna 2014. Isiksen nousu oli monille muslimeille, myös minulle, syvä järkytys, ja keskustelu oli vihaista, kärjekästä ja leimaavaa. Tunnekuohussa sanoin etenkin silloin ja arabikevään aikana asioita, jotka nyt hävettävät.
Tuore kansanedustaja kertoo tekevänsä kaikkensa ollakseen tukijoidensa ja äänestäjiensä luottamuksen arvoinen.
–Kansanedustajana haluan käyttää kaiken taustastani kumpuavan kokemuksen ja osaamiseni yhteiskunnallisen polarisaation ehkäisemiseksi.
Konfliktinratkaisujärjestö CMI poisti jo aiemmin verkkosivuiltaan maininnan työntekijästään Hussein al-Taeesta. Myös al-Taee on poistanut CMI:n Twitter-profiilinsa tiedoista, kertoo
Verkkouutiset(siirryt toiseen palveluun)(siirryt toiseen palveluun).
Al-Taeen kirjoitukset nousivat sunnuntaina kansainvälisiin otsikoihin israelilaisen Jerusalem Post -lehden artikkelin jälkeen. Lehden haastattelema ihmisoikeusjärjestö Simon Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtaja, tohtori Efraim Zuroff kertoi pitävänsä Hussein al-Taeeta ”selvästi antisemiittinä”.
Kansanedustaja Hussein al-Taee on vieraana illan A-studiossa kello 21.00.