• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

Maahanmuutto

Liittynyt
2.5.2002
Viestejä
800
Ikä
35
Eikö niillä joku mielenosoitus ollu lentokentällä ysin aikaan, sieltäkö kuvattu?? Onneksi poliisi varautunut.
 
Liittynyt
4.2.2003
Viestejä
6 724
Saksassa tapahtuu ja on tapahtunut, rikkautta

Saksassa käydään parhaillaan oikeutta 18-vuotiasta somalialaista turvapaikanhakijaa vastaan.

Miestä syytetään kahdesta raiskauksesta ja yhdestä murhasta, jotka tapahtuivat viime vuoden lokakuussa Neuenhausin kaupungissa.

Syytteen mukaan 18-vuotias mies kiipesi aamuyöllä rakennuksen aidan yli ja tunkeutui sisälle vanhainkotiin. Sen jälkeen hän meni sisälle 59-vuotiaan halvaantuneen miehen huoneeseen ja raiskasi tämän.

Sitten 18-vuotias siirtyi viereiseen huoneeseen ja raiskasi toisen miehen. Uhrin 87-vuotias vaimo yllätti tunkeutujan itse teossa. 18-vuotias hakkasi naisen hengiltä.

Vanhainkodin työntekijä näki 18-vuotiaan talon käytävällä, mutta tämä pääsi pakenemaan paikalta. Mies pidätettiin myöhemmin samana päivänä.

Syytettyä pidetään parhaillaan vangittuna mielisairaalassa.

Oikeudenkäynti jatkuu tiistaina. Syytetty on myöntänyt osan syytteistä.

Saksassa ja Euroopassa on keskusteltu viime vuosien aikana laajasti turvapaikanhakijoiden tekemistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

Tapauksesta kertoivat saksalaiset paikallislehdet Grafschafter Nachrichten sekä Neue Osnabrücker Zeitung, yleisradioyhtiö NDR ja Osnabrückin syyttäjänvirasto.


Melko sairasta
 
Liittynyt
4.8.2014
Viestejä
1 587
Onkohan se 21.00 ajotettu lento lähteny ajoissa liikkeelle?
Lähti myöhässä, mutta lähti kuitenkin. Kytillä tais olla harhautusauto siellä terminaalin pihalla, mikä vei porukan huomion siihen.

Miks noita ruotsalaisia kyttiä on kolme yhdessä autossa? Onko tuo ihan perus siellä, että partioidaan kolmestaan?
Surullista touhua kyllä. Tiiän omasta kokemuksesta, että vuorotyöläisen on hankala harrastaa mitään ohjattua, mutta jos voimankäyttö on tuota tasoa, niin jotain kyllä pitäis keksiä. Tuo ukko ei videosta päätellen ollut edes mikään erityisen fyysinen tapaus.
 
Liittynyt
20.9.2014
Viestejä
38
Katsoppas vain, terrori-iskut senkun kulkeutuvat päivä päivältä lähemmäs Suomea. Ullatuuuush! Maa on just sellainen kuin sen johto. Meillä kansa tehnyt uhrauksia läheistensä ja tän maan puolesta, mutta johtajat senkun paskovat suomenlipun päälle. Täytyykin katsoa jos tulevana kesänä erois armeijasta ennen kuin lakiin tulee sellainen muutos ettei ole enää mahdollista erota.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
9.2.2016
Viestejä
2 111
Lieneekö ainutlaatuinen tilanne historiassa: rikkaiden maiden ihmiset ovat tohkeissaan, että väestö vaihtuu, kulttuuri taantuu, naiset nai ei jotain korkeampaa kehitysastetta edustavien valloittajien vaan typerämpien riehujien kanssa....Asian puolesta pidetään marsseja, osoitetaan mieltä, unelmoidaan....Viattomia kuolee, paikat hajoaa, autot palaa, tavan kansalaisia jahdataan ja syyllistetään...

...tätä tänään...mitä huomenna?
 
Liittynyt
4.2.2003
Viestejä
6 724
Kotimaa
|
Turvapaikanhakijat
Helsingin Kansalaistorille odotetaan tänään kokoontuvan ainakin tuhat ihmistä mielenosoitukseen pakkopalautuksia vastaan puoliltapäivin. Facebookin tapahtumasivulla osallistujia on ilmoittautunut yli tuhat ja yli kaksi tuhatta on ilmoittanut kiinnostuksensa.

Oppositiopoliitikot ovat jakaneet tapahtumaa aktiivisesti somessa, mutta sen järjestäjä on järjestö nimeltä Minun Suomeni on kansainvälinen. Tapahtuma on otsikoitu ”Laittomat karkotukset lopetettava”.

– Tule osoittamaan solidaarisuuttasi ja kertomaan, mitä mieltä olet laittomista karkotuksista ja hallituksen epäinhimillisestä politiikasta, kehotetaan esittelytekstissä.


Pakkopalautusten ympärillä on kuohunut maanantaista alkaen, jolloin mielenosoittajat ja oppositiopoliitikot pyrkivät pysäyttämään Afganistaniin lähteneen palautuslennon. Esimerkiksi Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on syyttänyt viranomaisia kovasta menettelystä ihmsiten palautuslennolle saattamiseksi.

Miten niin laittomat? nää hessut on sekaisin...
 
Liittynyt
4.2.2003
Viestejä
6 724
Kotimaa
|
Turvapaikanhakijat
Helsingin Kansalaistorille odotetaan tänään kokoontuvan ainakin tuhat ihmistä mielenosoitukseen pakkopalautuksia vastaan puoliltapäivin. Facebookin tapahtumasivulla osallistujia on ilmoittautunut yli tuhat ja yli kaksi tuhatta on ilmoittanut kiinnostuksensa.

Oppositiopoliitikot ovat jakaneet tapahtumaa aktiivisesti somessa, mutta sen järjestäjä on järjestö nimeltä Minun Suomeni on kansainvälinen. Tapahtuma on otsikoitu ”Laittomat karkotukset lopetettava”.

– Tule osoittamaan solidaarisuuttasi ja kertomaan, mitä mieltä olet laittomista karkotuksista ja hallituksen epäinhimillisestä politiikasta, kehotetaan esittelytekstissä.


Pakkopalautusten ympärillä on kuohunut maanantaista alkaen, jolloin mielenosoittajat ja oppositiopoliitikot pyrkivät pysäyttämään Afganistaniin lähteneen palautuslennon. Esimerkiksi Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on syyttänyt viranomaisia kovasta menettelystä ihmsiten palautuslennolle saattamiseksi.

Miten niin laittomat? nää hessut on sekaisin...
https://www.suomenuutiset.fi/simon-elolta-terveiset-ville-niinistolle-suomessa-noudatetaan-lakia-asetuksia-huutavan-punaviherkaartin-vaatimuksia/
 
Liittynyt
18.2.2015
Viestejä
2 682
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005155345.html

Ville Niinistö: " Häpeällinen yö suomalaiselle oikeusvaltiolle. Perheitä pakkokäännytetään hätäisin ja kovin menettelyin vaaralliseen Afganistaniin. Hävetkää."

Pekka Strang: " Ne on lapsia. Lapsia. Meidän velvollisuus on pitää heistä huolta kunnes he osaavat sen itse. #StopDeportations"



Ja hups, kuinkas ollakaan.

– Eiliseen palautukseen liittyen on ollut väärää tietoa liikkeellä. Kaikki palautetuista henkilöistä olivat täysi-ikäisiä, poliisi kertoohttp://www.is.fi/kotimaa/art-2000005155233.html.
 
Liittynyt
25.7.2005
Viestejä
3 939
Ikä
38
Ruotsin poliisi pistää taas parastaan. Vastaanottokeskuksessa riehuvaa ählyä taltuttamaan kannattaa lähettää pelkkkiä naisia. Tai no, voihan se olla etteivät miespuoliset uskaltaneet lähteä paikalle ollenkaan :D

View: https://www.facebook.com/sixdays/videos/10212046819467709/
Naurettavin video mitä olen nähnyt koskaan. En haluaisi kannustaa väkivaltaan, mutta kaverin olisi pitänyt saada ihan s**tanan kunnolla sitä pamppua. USA:ssa olisi moinen kaveri suolattu niille teloilleen silmänkään värähtämättä.
 
Liittynyt
4.8.2014
Viestejä
1 587
Tuo on kyllä jännä juttu, että huudellaan perustuslain perään ja sit kuitenki itketään, kun kytät noudattaa ja toimeenpanee lakia. Loppujen lopuks kyse tais vielä olla siitä, ettei nää palautettavat halunnu tavata edunvalvojia.

Toisaallta taas muuten luki, että sillä lennolla olis kuitenki ollu niitä lapsia.

Mihin tässä nyt sit pitäis uskoa? Mistä muuten johtuu, että just tää palautuslento sai näin paljon huomiota, jos tää oli jo kolmas sen sopimuksen jälkeen? Oliko tää nyt populisti-Niinistön keino kerätä viimeiset äänet huutelemalla vääriä tietoja (raskaana oleva nainen ja alaikäiset lennolla) julkisuuteen?
 
Liittynyt
9.2.2016
Viestejä
2 111
Ei tziisus mitä komediaa. Mulla on valtakirja... :hyper:
Menee pokkana peruuttavan poliisiauton taakse: "Ajatte päälle! Minenoo tehny mittään!"

No eihän siinä suoranaisesti mitään tee, jos seisoo, mutta jää auton alle, jos sinne ehdoin tahdoin hakeutuu. Normaalijärkinen ei jää. Diatsepaamia ja haloperidolia koko akka täyteen.
 
Ylös