Mäkin nyt pitkästytän teitä omalla häiriöasialla, pitkästä aikaa kirjottelen pakkikselle =)
Mun häikät alko jo reilu 10 vuotiaana, olin tanakka lapsi ja sit vaan päätin laihduttaa. Se meni heti yli, söin jotain 700 kcal/pvä ja hulluja 3 h uinti/lenkki/pyöräily sessioita. Sit jossain vaiheessa menkat jäi pois melkein vuodeksi. Siinä sitten muutaman vuoden kituuttamisen jälkeen mukaan tuli ahmiminen, laksatiivit ja väleihin tiukat kuurit. Sitten joskus 17 vuotiaana ei syöminen enää ollut aina mielessä, pysyin kohtuu hoikkana muutenkin. Häiriöt pysyi taustalla/ei-aktiivisena. Ja sitten aloin paisua, ihan itseltä huomaamatta. Viime talvena tajusin tilanteen, olin ihan plösö, painoa 67. Päätin taas laihduttaa, kuntoillut nyt olen aika lailla koko ajan. Laihdutin kesään asti . 1400 kcal dieetillä ja olin onneni kukkuloilla kun kesällä painoin 54 kg ja näytin mielestäni tosi hyvältä, pitkästä aikaa. Projektin alussa vannoin olevani tyytyväinen jos paino alkas vitosella.
Sitten minä typerys lähdin mukaan mallitouhuihin, ja ekä pikkunäytös sai häiriökäyttäytymisen puhkeaan. Varsinkin kun mallipomolta tuli kommenttia, että muuten tosi hyvä mutta lantiolta pitäis saada pois ja taputteli mun lanteita. Sit mun henk.koht helvetti alko taas rullata: pidin supertiukkoja dieettipätkiä aina jotain kuvausta tai näytöstä varten, homman jälkeen alkoi järjettömät ahmimiset kun oli pitäny itseään nälässä. Ainahan se pari kiloa/senttiä tuli saman tien takasin, ja hullujen morkkiksien kanssa. Viimeksi olin testikuvauksessa 3 vkoa sitten ja sen jälkeen on taas syömiset riistäytyny käsistä. Kun järjellä itselleni selitän asiat, niin todellakin tajuan, että se pari senttiä ei oikeesti näy missään ja että tää jojoilu vahingoittaa mua ja aiheuttaa nimenomaan sen että normaaliruoka nostaa aina painoa. Mulla ei tunnu olevan mitään kontrollia asiassa. Mun mitat on 87-66-89 ja mallikeikkoihin vedän aina mitat 86-64-88. Siis ei paljon mitään eroa, mutta mä muka tunnen sen back-fattina kun makaan selälläni illalla sängyssä jne. Tällä hetkellä mun päässä ei juuri muuta pyöri kuin ruoka, ruoka ja ruoka, treeni. Ja jumankekka, kesällä rakastin itseäni tälläisenä, nyt vihaan..
Toivon taas, että parempi kausi tulisi..Mä en ole hakenu apua, koska mä en jotenkin usko siihen. Kai mä vaan pelkään jollain lailla paranemista, tapojen muuttamista tai jotain. Jotenkin tyhmältähän se tuntuu, että fiksu tyttö miettii päätoimisesti "läskejään". Tsemppiä kaikille muille tässä ketjussa, toivottavasti muiden pää pelaa paremmin.
