Loppuvuoden tavoitteet?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja J..
  • Aloitettu Aloitettu

J..

Liittynyt
7.12.2010
Viestejä
5 792
Nyt on menossa kuudes kuukausi ainakin oman kalenterin mukaan ja se tarkoittaa, että puolet vuodesta on aika tarkalleen jäljellä. Porukan kevään diettaukset alkavat olemaan loppusuoralla tai ovat jo päättyneet ja muutenkin kevään tavoitteita voi alkaa kutsumaan jo menneisyydeksi. Niissä joko onnistuttiin tai sitten ei, mutta miten on loppuvuoden laita. Minkälaisia tavoitteita ihmiset laittavat itselleen täytettäväksi ennen vuotta 2013. Tai siis eikö se maailma ainakin (paskan) leffan mukaan lopu tänä vuonna, mutta silti :rolleyes:

Itse olen niin perkuleen suunnittelevaista tyyppiä, että olen jo kehitellyt tarkan suunnitelman ensi helmikuuhun saakka. Jää nähtäväksi kuinka se sitten oikeasti toteutuu... Aion bulkkailla tuonne lokakuun alkuun saakka. Lokakuussa aloitan "mini cutini" eli diettaan koko lokakuun (paitsi syndet, jotka sattuvat jo ekalle viikolle :D ) saadakseni bulkilla tullutta ylimääräistä edes vähän pois. Sitten marraskuusta lukuloman alkuun jatkuu vielä bulkkailu ja lukulomalla, jolloin on helppoa kontrolloida syömistä, kun ei ole koulun safkaa enää syötävänä, voi sitten dietata itseään kesäkuntoon.

Nyt, kun suunnitelma on kirjallisesti ylhäällä ja julkaistu muiden luettavaksi, ei sitä kamalasti ala muuttamaan. Jos tämä "sanottu/kirjoitettu -> pakko tehdä" -periaate pätee muillekkin niin kirjoittakaa ihmeessä tänne :D
 
Kevyttä bulkkia ainaki marras - joulukuuhun asti ja sit kiristystä sen verta huolella et kerranki eläessään vois olla tyytyväine ruhoon. + tietenki lihaa ja voimaa uskomattomia määriä :) feat. hyvii treenei ja varsinkin pysymistä treeni suunnitelmissa!
 
Kympin jos saisi tiputettua painoa kesän jälkeen. Ja jos vaikka oppisi penkkaamaan.
 
Eiköhän siinä olisi loppuvuodelle tavoitetta että ensinnäkin yrittää pysyä terveenä ettei mahottomasti sairastelisi ja hajottasi paikkoja jotta voisi tehä duunia sen ajan mitä sekin on mahdollista syksyyn asti. Sitten tietysti käyä kuntosalilla ja lenkillä mitä kerkeää muulta elämältä.
 
Jos sais tulokset ja painon takaisin sinne mitä oli 1,5kk sitten. Treeni jääny pois nii on tullu 2v kehityksen verran takapakkia ainaki elopainossa ja maastavedossa :D

EDIT: Ja 120kg kapea penkki Ballistalla ois tosi hieno saada ku tommonen tuli hommattua ja ekaa kertaa aikoihin pystyy kivuitta penkkaamaan tangolla.
 
Mietin, että teoriassa vois olla mahdollista vetää 160kg maasta, mutta en tiedä miten se käytännössä onnistuis. Huomenna aijon nostaa 140kg. Kyllä mä luulen, että 3kg/kk ois ihan mahdollinen tahti nostaa tulosta, ainakin jonkun aikaa. Ainakin 120kg vois olla kiva kyykätä, tän hetken maksimeista en tiedä oikeestaan. Penkkiä vois koittaa saada jopa johonkin vajaaseen 90kg, mutta se ei kyllä tuu varmaan onnistumaan.

Se iänikuinen kehonpainon kasvattaminen on myös yksi, mitä on pakko tehdä.
 
No tietty ensinnäkin treenata ilman minkäänlaisia loukkaantumisia, sitten olla päästämättä itteään läskiksi siaksi. Mitä tuloksiin tulee, niin kyykkyä olis mukava tehä 200kg x3-5 sarjoja (nyt 175kg pystyny tekemään) sekä tietenkin muita tuloksia nostaa, mitkä on tässä dietatessa tippunu...
 
Kuudensadan raw yhteistulos ois kiva, nyt mennään ehkä jossain 540-550 nurkilla. Olen tosin laiminlyönyt vetoa aika pahasti viime aikoina, joten ei mitään hajua sen osalta.
 
Maltillista dieettiä niin kauan että paino on 85. Sitten maltillista bulkkia ja keväällä taas kiristelyä. 150 penkistä kesän aikana. Ja jos sen yhdenkäden leuan saisi vaikka dietin päätteeksi kun on vähemmän, mitä nostaa. Ja joka päivä kesällä joko punttia tai aerobista.
 
Ja jos vaikka oppisi penkkaamaan.

Sama..Pitää hioa penkkitekniikkaa, tosin jos oikeesti haluais ja jaksais yrittääkkin, ei siinä varmaan niin pitkään sitten menis.
Tavoite hankkia takasin se innostus salilla käyntiin, viimeaikoina vähentyny paljon!
Jos edellä mainittu "tavoite" onnistuu, niin seuraava olisi sitten nostaa kunnolla pääliikkeitten sarjapainoja.
 
Jos jouluna lahjoja tulis..
 
Back
Ylös Bottom