- Liittynyt
- 3.1.2019
- Viestejä
- 1
Ennen kuin kukaan sanoo, että haastavaa tulee olemaan, niin totean, että olen tällä hetkellä vielä pari kuukautta terveydellisistä syistä ns. suklaisissa hommissa. Eli tuon ajan olisi mahdollista käydä salilla, lenkillä jne. aika ahkerastikin. Sen jälkeen taas normihommiin. Toki kahdessa kuukaudessa ei kovin ihmeitä tehdä lihasten suhteen, varsinkaan armeijan ruokavaliolla, mutta lähinnä olisi kiva saada painoa (ja rasvaprossaa) alas ilman, että kaikki (olemattomat :D) lihakset lähtevät mukana.
Sukupuoli nainen, pituus 163 cm, paino ennen inttiä 58 kg ja rasvaprossa noin 30 %. Paino nyt 65 kg, rasvaprossasta en tällä hetkellä tiedä, varmaan enemmän. Nuo ylimääräiset seitsemän kiloa tulivat jo p-kauden aikana. Ennen inttiä kävin 4 krt viikossa crossfit-tyyppisissä treeneissä noin 4-5 kuukauden ajan sekä tein fyysistä työtä raksalla, mutta rasvaprossa mulla on aina ollut tosi korkea. Tuon 4-5 kk ajan koitin myös syödä mahdollisimman terveellisesti (ja tarpeeksi), en juuri juonut alkoholia ja herkutkin jätin pois. Silti tuntui, että kehitystä ei tullut mihinkään suuntaan. Ainakaan ulkonäöllisesti. Kyllä ne painot kuitenkin kasvoivat...
Toiveina olisi, että joku päivä saisin rasvaprossan ihan kunnolla alas (esim. 20 % paikkeille), mutta kun en oikein tiedä miten. Matalasykkeistä (~ 120) treeniä salilla, että rasva palaa, juu, mutta miten sen saisi optimoitua? Matalasykkeisiä lenkkejä oheen? Entä ruokavalion suhteen? Armeijassa tunnetusti syötetään kovin hiilaripitoista safkaa, eli mitä siellä kannattaisi ottaa tällaisessa huomioon?
En ole oikein koskaan ollut tyytyväinen kroppaani, sillä vaikka kuinka sitä punttia nostaisi niin mikään ei tunnu näkyvän tuon löllön alta :D Auttakee tyhymää!