Lemmikistä luopuminen

[DayOne]

Juu dogin kanssa tuli palloiltua ... varmaan 14 vuotta. Koko lapsuus ja varhaisnuoruus siis. Kyllähän se teki todella kipeää kun piti käydä lopettamassa.. mut eipä oo vaihtoehtoja siinä tilanteessa kun kärsimys on mitä se on. Ja niin se on, että palvelus on tehdä homma ja olla vaan mukana loppuun asti, se on se palvelus mitä se eläinkaverikin toivoo ja haluaa.. siis ettei sitä jätä yksin kovimman edessä.

Juu ja kyllä se on rankka paikka isollekin miehelle, kyllähän siinä tuli vollotettua kuin pikkutyttö ja pitkään ja vielä jälkeenpäinkin muutamat lyhyemmät kerrat. Ikävä on tietty vieläkin vaikka muutama vuosi siitä aikaa onkin. Alkaa kyllä aika kullata muistot ja näin, että parempaan päin aina menee ihmisen mieli mutta kyllä se ikävä iskee välillä.

Mitä tulee ihmisiin, on tietysti kuollut näitäkin joita on tuntenut, ikävä homma sekin on. Lähisukulaisia on kupsahtanut, mutta ei oman perheen jäseniä. Kovia paikkoja, mutta edelleen oman koiran kuolema oli kovin mitä näihin tulee.

Voitte huutaa ja parkua että taidan olla aika paska kun pistän eläimen edelle, noh, en voi sille mitään. Ei se ole valinta. Se vaan oli kovin paikka itselle henkilökohtaisesti.

Mutta kun tulee paikka jossa pitää valita pelastanko oman koiran vai ihmisen, pelastan sen ihmisen. Ei se siitä ole kiinni. Mutta pidän lojaalista, omasta koirasta ja eläinkaverista aivan helvetisti enemmän kun jostain random-ihmisestä.. ja se näkyy myös siinä, että vaikka pakkotilanteessa pelastan ihmisen enkä koiraani, niin suojelutilanteessa myös suojaamme toisiamme, eli se ihminen saanee lähteä varaosakauppaan.

 

[Feikki]

Mun vanhus pääsi melkein rippikouluikään. Viime syksynä oli pakko saattaa kaveri viimeiseen uneen. Ikävä on omituinen juttu. Tänään kevätsiivosin parvekkeen ja löysin ison tukon kamun karvoja. Tippa tuli linssiin.

 

[Gillyanne]

Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..

En millään muotoa käsitäkään tuota kysymystäsi vittuiluksi, mutta toisaalta en kyllä ihan käsitä sitä muutenkaan - widowmakerin kanssa samoilla linjoilla siinä, että suru on surua on surua ja surtava se on "pois" samalla lailla, oli kyse sitten ihmisestä tai lemmikistä. Enkä näe järkevänä ryhtyä asettamaan ihmisten suruja "vakavuusjärjestykseen" tai tekemään sääntöjä tyyliin vanhemman/isovanhemman kuolemaa saat itkeä, lemmikin kuolemaa et (ei sillä, että olisit, jarivaha, näin sanonutkaan). Ja näistä "vuodatuksista" sen verran, että surun ollessa akuuteimmillaan sen jakaminen ja julkituominen saattaa helpottaa jonkin verran, jos nyt ei ehkä ihan sitä surua puolitakaan, joten annetaan ihmisten surra omalla tavallaan ja myös kertoa siitä jos niin haluavat, jookos? Tämä nyt menee jo aiheen ohi, mutta ihmettelen usein sitä, miksi suru ja itkeminen ovat yhä edelleen niin valtava tabu Suomessa. :(

Itse olen menettänyt 3 isovanhempaa, ja jokaisen kuolemaa olen itkenyt. Ja satavarmasti tulen myös itkemään joka kerta, kun lemmikistä aika jättää.

 

[Net Virgin]

Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..

Itelläni on menny läheisistä isä ja pappa ja sitten pari muuten vaan kähmästä sukulaista ja muutamia kavereita...

Ja kyllä se minusta ainakin melko samalta tuntuu olipa se sitten otus tahi ihminen. Kummallekkaan kun ei voi mitään jne... Mutta ei tästä sen enempää.

Kohta kuitenkin joku vetäsee sen "kovan" jätkän kortin ja dissaa threadin alottajaa sekä kaikkia siihen kirjuutelleita :D

 

[Kaminari]

Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..

Ei sitä lemmikkiä katso elukkana. Se on ihan samallalailla läsnä jokapäiväisessä toiminnassa ja monella tapaa kasvat yhteen sen kanssa. Pahin koukku siinä lie että sen saa itse katsoa kuolevan (yleensä). Minun isovanhemmat/läheiset jotka ovat kuolleet, ovat kyllä kuolleet muualla kuin minun silmieni edessä. Sensijaan olen nähnyt pystykorvan tekevän kuolemaa 10 minuuttia paniikissa ja kuullut surunsekaisen kertomuksen miten saksanseisojauros on tassut veressä kynsinyt jäätä halki metrin verran ennenkuin hyytyy kölikuolemaan (uroskoirat ei pääse sladdin takia avannosta ylös.), pystykorvaa hieman surin sille hautaa kaivaessani ja sitä sinne laskiessa, vaikka vihasin sitä seniiliä rakkia joka ei kuullut mitään ja joka haisi pahalle, mutta se oli kuitenkin ollut ystäväni lapsuudesta saakka. Isovanhempiani en muista sureneeni juuri lainkaan, heidän suremisensa aloitettiin kummassakin tapauksessa jo vuosia ennen kuolemaa. Ehkä se meni sitten siihen.

 

[Gillyanne]

Ei sitä lemmikkiä katso elukkana. Se on ihan samallalailla läsnä jokapäiväisessä toiminnassa ja monella tapaa kasvat yhteen sen kanssa. Pahin koukku siinä lie että sen saa itse katsoa kuolevan (yleensä). Minun isovanhemmat/läheiset jotka ovat kuolleet, ovat kyllä kuolleet muualla kuin minun silmieni edessä.

Hyvä oivallus Kaminarilta, tästä on todennäköisesti hyvin pitkälti kyse. Ja varmaankin osittain myös siitä, että lemmikistään on ihan toisella tavalla vastuussa kuin toisesta (aikuisesta) ihmisestä.

 

[Bandiitti]

Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..

Ei niitä menetyksiä ja suruja voi laittaa järjestykseen. Tunteminen on ihmisyyttä ja hyvin tärkeä juttu. Tunteettomuus on vaarallista. Ja tunteen syvyyshän ei kerro mitään siitä, kuinka hyvin "selviää" tilanteesta...

Koirien lähdöt on oleet kaikkein kovimpia kestää, koska koira on eri juttu kuin ihminen. Täydellisen riippuvainen, siihen suhtautuu usein vain positiivisin tuntein,se ei ymmärrä mitä tapahtuu ja kuitenkin luottaa jne....

Ja vastauksena kysymykseen: oma lapsi, poikaystävä, isovanhempia, ystäviä eli eihän nuo ihmisetkään kuolemattomia ole...

 

[kattipaskiainen]

Kuka oot kattipaskiainen?

Ja jatkuu... Isoveljesi kaiman pikkusisko ;)

 

[juha79]

Ja jatkuu... Isoveljesi kaiman pikkusisko ;)

Anteeksi vielä kerran tämä

Kyllänä minä sen jo arvasin ei enää täällä tästä asiasta. Saattavat hermostua..:D

 

[Juukeri]

Hyvä oivallus Kaminarilta, tästä on todennäköisesti hyvin pitkälti kyse. Ja varmaankin osittain myös siitä, että lemmikistään on ihan toisella tavalla vastuussa kuin toisesta (aikuisesta) ihmisestä.

ja koirasta näkee suoraan sen olotilan. se ei peittele tunteitaan. jos se on iloinen, se ilmaisee sen suoraan. surullisuuden ja masentuneisuudenkin näkee heti. lisäksi on mahtava tunne kun on voittanut koiran luottamuksen ja se tekee mitä pyytää.

lisäksi koira on niin yksinkertainen että sitä on ihan pakko rakastaa. niille riittää että ruokakupissa on vettä, saa ruokaa kerran päivässä ja pääsee lenkille aina silloin tällöin. ne ei vaadi enempää. kuinka moni ihminen olisi tyytyväinen yhtä vähästä?