Lemmikistä luopuminen

Widowmaker

Liittynyt
20.5.2006
Viestejä
3 349
Tänään oli sitten SE päivä...
Jouduin luopumaan mulle rakkaasta koirasta. Kaksi(vain) vuotta saatiin kimpassa taivaltaa ja tänään hän sit lähti pois multa. Voin sanoa että saatanan vaikea paikka oli ja meinas tulla :itku: Noh, toi on tietysti osa elämää ja aika kultaa muistot...piti vaan jonnekin tästäkin avautua...
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Olen todella pahoillani. Itse olen kaksi kertaa joutunut luopumaan rakkaasta koirastani, ja ei elämässä ole niin vaikeaa paikkaa vielä vastaan tullutkaan. Sairaus vei molemmat, ja voi sitä luopumisen tuskaa. Vaikka aikaa on jo vuosia, silti joskus ikävä iskee ja kyyneleet tulee silmiin. Vielä kun saisi yhden kerran halata, silittää tai yhden pallon heittää...:itku:

Varsinkin kun lemmikki sairastaa, on siitä osattava luopua ja se että antaa mennä, on suurin rakkauden osoitus. Itse uskon, että rakkaat koirani istuvat pilven laidalla, katselevat emäntäänsä ja heiluttavat häntäänsä. Heidän on siellä hyvä olla.:haart:

Voimia ja jaksamisia sekä halauksia.:haart:

Edit.. ai käsitin että niinku lopettamaan jouduit. no mutta pahoillani olen kuitenkin..
 
Oliko niin vanha, vai sairas? Vai jouduitko luovuttamaan koiran jollekkin?

Kyllä sen huomaa, että ei koira ole vain lemmikki, vaan perheen jäsen. Meidän koira kun piti nukuttaa, niin kyllä sitten tuli ikävä. Viikko pari, meni siinä että toivoi sen olleen unta ja saattoi jopa nähdä, että se vanha kaveri loikoilee taas tuolla olkkarin lattialla.
 
Luojan kiitos, etten joutunu sentään lopettamaan, siinä ois ollu jo omatkin ranteet kovilla...Tieto siitä että koirani sai hyvän uuden kodin toki lohduttaa, mutta silti järjettömän kova paikka mulle. En ois etukäteen uskonut....
 
Kannattaako niitä koiria ottaa jos niistä ei pysty luopuun. Ne kun elää merkittävästi lyhempään kuin ihminen joten niitä ehtii väkisinkin kuolla useempi jos kokoajan koiraa pitää.
 
Ei saa puhua tuommosia, tulee itellekin :itku: Hankin ihkaensimmäisen koiran elämääni viime talvena ja niin paljon kuin siitä on ollut harmia ja kuinka monta kertaa on mieli tehnyt viedä se saunan taakse niin en minä siitä kyllä (enää) oikeasti luopua tahtoisi :( Siitä on jalostunut nyt oikea valioyksilö, kun pahimmat pentukujeilut on jäänyt taakse :haart: Olen aikaisemmin saattanut maan alle makaamaan kanin ja akvaariokaloja, sekin oli jo tarpeeksi kurjaa...
 
Kyllä koira on myös perheenjäsen ja siitä luopuminen voi olla aika kova paikka. Itsellä on ollu useampi koira ja jokaisesta luopuminen (lopettaminen) on ollut kyllä sellanen isku. Varsinkin ne tapaukset, kun koira yhtäkkisesti on sairastunut niin pahasti, että muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin lopettaminen.

Ei se ihan niin ykspiippunen asia ole, että älä ota koiraa jos et osaa siitä luopua. Tottakai ihmiset kiintyy lemmikkeihinsä ja kukapa sitä haluaisi sitten luopua sellaisesta kaverista, vaikkakin tietää, että lyhyen aikaa elävätkin. Samahan se on jos sanot, että älä hanki ystäviä, sillä joku päivä ne kuolla kupsahtavat. Sori, mutta yhtä tyhmältä kuulostaa :jahas:
 
Luopuminen on tottakai asia mikä tulee useassa asiassa vastaan.

Omien koirien kuoltua kannatti keskittyä olemaan kiitollinen yhteisistä vuosista. Hyviä muistoja on hankala kadottaa.
 
ljm sanoi:
Kannattaako niitä koiria ottaa jos niistä ei pysty luopuun. Ne kun elää merkittävästi lyhempään kuin ihminen joten niitä ehtii väkisinkin kuolla useempi jos kokoajan koiraa pitää.
Click to expand...

Kannattaako ihmissuhteita aloittaa, kun ne kuitenkin joskus loppuu? Kannattaako syödä, kun kuitenkin nälkä tulee? Kannattaako iloita, jos kuitenkin loppujen lopuksi suru tulee? Kannattaako elää, jos kuitenkin kuolee?

Jaksamista kaikille, jotka lemmikistään joutuu luopumaan tavalla tai toisella. Kyllä tuo niitä kamalimpia hetkiä on kun istuu koiruliini sylissä ja kuuntelee, kun sydän hiljaa lakkaa lyömästä...:itku:
 
Otan osaa suruun! Vähän aikaa sitten tuli meidänkin perheeseen pieni bernhardilaisen tyttö ja todella surulliselta tuntuu lukea tällaisia viestejä.. Toivottavasti saan viettää monta iloista vuotta koirani kanssa. Se on kuin perheenjäsen.


Tässä pieni ajatus/runo, jonka löysin eräältä koirapalstalta:

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä mikä on tehtävä,
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän,
älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta,
tulevaa ei kannata surra,
et haluaisi minun kärsivän, kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne, missä he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän että aikanaan sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä, jota minulle osoitat,

vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös,
olemme olleet aina läheisiä - me kaksi näinä vuosina
Älä turhaan anna sydämesi itkeä.:itku:
 
Joo.. kyllähän se luopuminen on kova paikka onpa se sitten millä tavalla hyvänsä tapahtunut.

Itselläni on aina ollut eläimiä ja varsinkaan kuolemiseen ei kyllä totu sitten varmaan ikinä...

Tässä pieni runon pätkä joka oli joskus jossain netissä ja joka on viimeisimmän pentumme muistosivulla...

Jäi leikkauspöydälle 7 kuukauden ikäisenä ja siitä tuhkauksen kautta kotia.

They say memories are golden
well maybe that is true.
I never wanted memories,
I only wanted you.

A million times I missed you,
a million times I cried.
If love alone could have saved you,
you never would have died.

In life I loved you dearly,
In death I love you still.
In my heart you hold a place
no one could ever fill.

If tears could build a stairway
and heartache make a lane,
I'd walk the path to heaven
and bring you back again.

Our family chain is broken,
and nothing seems the same.
But as God calls us one by one,
the chain will link again.

Author Unknown
 
Eihän tollasia runojakaan voi naisihminen lukea ilman et tulee :itku: :itku: ...
 
:itku: :itku:

Joka kerta se on samalla tavalla koskenut, kun koira on lähtenyt. Ei sitä tuskaa voi ymmärtää, kunnes sen kokee. Kaksi ovat lähteneet onneksi ihan "luonnollisesti" kitumatta eli ns. suorilta jaloilta. Tiedä sitten aavistiko toinen jopa lähtönsä, kun kävi helssaamassa koko perheen ja meni sitten eteiseen ja kuoli siihen paikkaan. Ikinä ennen se ei kiertänyt koko perhettä läpi ja antanut kaikille tassua. Liekö kiittänyt yhteisistä yhdestätoista vuodesta :itku:

Toinen lähti ihan liian nuorena sydänvaivaan, meni sängylle nukkumaan ja kuoli siihen. Ikävin paikka oli, kun kolmas jouduttiin viemään kipeänä lääkärille. Jumalauta se on kova paikka pitää sitä koiraa siinä kiinni ja silitellä sen viimeisiä henkäyksiä ja katsetta, kun silmät menevät pakosta kiinni ja hengitys raskautuu. Ehkäpä siitäkin katseesta voi lukea sen "kiitos tästä", eipähän ole enää kärsimyksiä siellä pilvenreunalla oravia ja palloja jahdatessa.

R.I.P Pojat. Jossain nähdään vielä.
 
Toi on ihanan koskettava toi Net Virginin runo. Löytyy myöskin meidän koiran "muistokirjoituksesta".

Mutta se on totta että vaikka se koira tai kissa tai kani on "vain" eläin, niin enpä voi muuta sanoa että kylläpä ne on kuitenkin ollut vaan rakkaita eläimiä. Perheemme koira eli 17-vuotiaaksi ennenkuin se täytyi lopettaa kohtusyövän takia. Voi elämä että se oli kova paikka!! Ei sitä voi sanoin kuvailla..Vaikka siitä on jo useampi vuosi, niin aina tulee kyyneleet silmiin jos tulee jokin kiva muisto mieleen.

Kaikista pahin oli kuitenkin se, kun äitini oli käynyt lopetuttamassa erityisen rakkaan lemmikkikanini koulupäiväni aikana, kertomatta minulle. Illalla sitten vaan ohimennen mainitsi pikkuveljelleni ettei se menisi liiteriin kun Monsku on siellä. Minä pomppasin ylös sohvalta ja kysyin että mitä ihmettä se siellä kylmässä tekee, niin äitini sanoi vain kuivasti että ei se kuolleena mitään kylmää tunne. Selvä..Ei voinut nuoren tytön sydän käsittää tapahtunutta. Vanhahan kani alkoikin jo olla, mutta vieläkin tekee pahaa ajatella etten voinut olla mukana viimeisellä matkalla äitini ilkeyden takia.. (välit on aina olleet huonot äitiini, eikä vähiten tuon asian takia..)

Ei saa tehdä näin koskettavia threadeja..:itku:
 
Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..
 
jarivaha sanoi:
Onko teistä kukaan menettänyt läheistä "oikeaa" perheenjäsentä? Tietysti mulla ei koskaan ole ollut lemmikkiä, joten ei nyt voi sanoa kokemuksesta. Mietin vain vain kun näitä vuodatuksia lukee, että miten voi selviä jos joku läheinen kuolee. Ei siis mitään vittuilua kunhan funtsin..
Click to expand...

Siis tottakai voi ja selviääkin, mut kaikki menetykset oli suuria tai pieniä aiheuttaa surua jollain tasolla(paitsi allahille). Ei tienkään voi(mun mielestä) eläimen menetystä verrata suoraan ihmisen menettämiseen...
 
varsinkin nuoren koiran menettäminen kirpaisee ja pahasti. varsinkin kun sen menettää ihan yllättäen. ensin leikit sen kanssa pihalla, ja puoli minuuttia niin se makaa auton alla kuolleena. kyseessä vielä ensimmäinen oma koira. olin tuomassa sitä sisälle häkistä, kun se säikähti jotain ja juoksi suoraan maantielle. eikä koiralla ollut ikää kuin reilu 6kk.

vanhemman koiran kuoleminen ei ota niin koville. kun koiralle kertyy ikää, alkaa omistajakin jo totuttautua ajatukseen että kohta se on poissa. olen menettänyt 2 vanhempaa koiraa, toinen 12- ja toinen 13 vuotias.

nykyään on häkissä kaksikin kappaletta nuoria hurttia. molemmat alle 2 vuotiaita. toinen niistä on erityisen läheinen, koska olen sen kokonaan itse kasvattanut ja se on myös rekisteröity minun nimiini.
 
Juukeri sanoi:
varsinkin nuoren koiran menettäminen kirpaisee ja pahasti. varsinkin kun sen menettää ihan yllättäen. ensin leikit sen kanssa pihalla, ja puoli minuuttia niin se makaa auton alla kuolleena. kyseessä vielä ensimmäinen oma koira. olin tuomassa sitä sisälle häkistä, kun se säikähti jotain ja juoksi suoraan maantielle. eikä koiralla ollut ikää kuin reilu 6kk.

vanhemman koiran kuoleminen ei ota niin koville. kun koiralle kertyy ikää, alkaa omistajakin jo totuttautua ajatukseen että kohta se on poissa. olen menettänyt 2 vanhempaa koiraa, toinen 12- ja toinen 13 vuotias.

nykyään on häkissä kaksikin kappaletta nuoria hurttia. molemmat alle 2 vuotiaita. toinen niistä on erityisen läheinen, koska olen sen kokonaan itse kasvattanut ja se on myös rekisteröity minun nimiini.
Click to expand...

Joo ja pahoitteluni että tuomitsin 17- vuotiaat äsken liian hätäisesti...:whip: mulle. Juukeri palautti mun uskon nuorisoon...:worship:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom