Monet tuntuvat arvostelevan sitä, kuinka lapsi mitataan rahassa.
Silti suomessa jatkuvasti nousee ikä, jossa perheet lapsia alkavat hankkia.
En ole täysin varma keskiarvoista, mutta taitaa ensisynnyttäjien keski-ikä olla jotain 28 vuotta.
Korkea ikä johtuu vain ja ainoastaan rahasta. Harvat suomalaiset naiset valitsevat
"ensin lapset - sitten ura" tien. Nykyään valitaan "ensin ura - sitten lapset jos ehditään".
Ja jos ne lapset "ehditään" hankkia, niin ne laitetaan laitoshoitoon jo 9kk ikäisenä, koska pitää mennä tienaamaan pikaisesti lisää rahaa.
Maailmassa voi tehdä muutakin kuin tienata lisää rahaa, vaihtaa komeampaan autoon tai ostaa isommat stereot. Harva miettii vanhainkodissa köpistellessään tai kuolinvuoteella odotellessaan, että olisimpa tienannut enemmän. Siinä vaiheessa aletaan arvostamaan ihmissuhteita, lähimmiäsiä.
Mikä pakko odottaa elämän ehtoopuolelle, jotta oppii arvostamaan muutakin kuin uraa tai rahaa?
Minusta on ihan ok, että joku laskee paljonko nuo penikat maksaa. 100 000 tuntuu pieneltä rahalta. Meidän perheessä menee varmasti enempi rahaa kuin tuo. Nimittäin, jos kulut eivät olisi näin järkyttävät, niin sijoittaisin ylijäävät rahani. 18 vuodessa ehtii pienikin pääoma tuplaantua pariin kertaan.
Mikä kulu lasketaan niille päiville, kun on pakko tulla töistä pois, jotta ehtii hakemaan mukulat päiväkodista? Monena iltana ehtisi painaa vielä 5h lisää... Siinäkin ylityökorvauksina menettää ihan hirvittävästi.
Sitten, kun lähdetään lomalle, niin on pakko jäädä Kanarialle, koska viiden hengen loma maksaa Kanariallakin jo niiiiiin paljon enemmän, kuin kahden ihmisen loma Thaimaassa.
Lasten kanssa tulee turskaa joka päivä.
Sanoisin sen vuoksi, että yksi lapsi "maksaa" vähintään sen 300 000.
En silti kadu lasten hankintaa.
Lapset kuuluvat elämään, kuten ruoka ja työ.
Meidät on luotu tekemään töitä, syömään ja kasvattamaan lapsia, jotka kasvattavat taas uuden sukupolven. Maksoipa se sitten 100 000 tai 300 000. Niin se tulee menemään, kunnes tulee loppu.
