Lapsena oli kaikki paremmin

[Taskuamatsoni]

Jep, mullakin on sellainen ihQ lapsuusmuisto, jossa iskä kiskoo merkkaria mun kurkusta :jahas:

 

[peppiina]

Jep, mullakin on sellainen ihQ lapsuusmuisto, jossa iskä kiskoo merkkaria mun kurkusta :jahas:

Mäkin menasin tukehtua lapsena merkkariin! Selkään hakattiin niin maan vimmatusti niin kyllä se lähti... siinäs sen näkee karkinsyönti on vaarallista!

Ja mä kyllä kanssa tavallaan kaipaan lapsuutta, kun kaikki oli niin ihmeellistä ja kiinnostavaa ja kivaa. Ei ollut suuria huolia, ja jos olikin, ne ratkesi yhtä helposti kuin oli syntyneetkin (nalle löytyi, riita sovittiin naapurin leenan kanssa tms.). Nykyään pitää just olla syy kaikkeen, niinkuin joku jo sanoikin. Huolet on sellasia perustavanlaatuisia isompia juttuja, jotka ei ratkea sormia napsauttamalla. Missukan kirjoitus oli täyttä asiaa, toi on ihan totta että jos antaa kaiken murheen ja stressin, jota kaikilla on, vyöryä yli eikä pysty pitämään yllä peruspositiivista asennetta, voi olla aika hankalaa löytää mistään mitään hyvää.

Olis silti hienoa jos onnistuis säilyttämään sellaisen lapsen innostuksen asioihin, esim. iloitsemaan värikkäistä lehdistä tai sateesta, uppoutumaan juttuihin samalla intensiteetillä.

 

[Pupulussi]

Ei lapsena kaikki ollut paremmin, mutta ehkä päällimmäisenä on mielessä sellaiset kylättelyreissut. Pois tultiin joskus iltamyöhällä kun oli jo pimeää ja oli niin uskomattoman turvallinen olo istua takapenkillä ja nukahtaa. Aamulla heräsit sitten omasta sängystä jonne isukki oli kantanut.

Kyllä tietysti se kielletyn hedelmän maku niissä teinivuosien känneissä oli ihanaa. :kippis1:

Toisaalta ei nyt parikymppisenäkään ole mitään ongelmia kun saa opiskella, treenata ja eikä ole mitään massiivisia huolia tällä hetkellä. Tosin mitään mullistavaa ei ole itselle tapahtunut ihan viimeseen viiteen vuoteen.

 

[Angelica-82]

Olis silti hienoa jos onnistuis säilyttämään sellaisen lapsen innostuksen asioihin, esim. iloitsemaan värikkäistä lehdistä tai sateesta, uppoutumaan juttuihin samalla intensiteetillä.

Tuo olisi erittäin toivottavaa. Joskus tuleekin tollasia kausia, että innostuu vähän kaikesta (mut koskaan ei tietenkään ole kaikelle aikaa :D ) ja esim. pelkkä käppäily pihalla tuntuu hyvältä.

Mut muistan, että mulla oli jo lapsena taipumus kyllästyä kaikkeen tosi nopeesti. Kesken leikin vaan huomasi, ettei täs ole mitään järkee :( Esimerkiks siskon kans puettiin barbeja ja laitettiin niille hiuksia = kivaa! Mut sit ku niillä ois pitäny alkaa leikkiä = mitä helvettiä mä näitä nukkeja tässä heiluttelen...

Lapsuudessa mukavaa oli se, että liikuntaa tuli harrastettua muodossa jos toisessa paljon ja ihan huomaamatta. Urheilukoulujen lisäksi kavereiden kanssa pelejä ja leikkejä kaiken aikaa. Ei ollut tietokonetta eikä muitakaan vermeitä. Niin ja lapsena vielä sentään uskoi johonkin hyvään :D Nykymaailmassa ne hyvät luulot on kyllä karissut ja lujaa...

 

[kääpä]

Niillä oli myös helppo irrottaa heiluvia hampaita... :auh: :D

Hopeatoffee oli tässä tarkoituksessa vähintään yhtä hyvä. Nykyään se on liian pehmeää.

-k

 

[Goldust]

Muistatteko miltä jäätelö maistui... sai vaellella metsässä ilman kelloa..:itku:


:thumbs:

 

[kuparica]

Jos ajattelee että kaikki on nykysin perseestä niin varmasti onkin. Toistan siis muiden jo valmiiksi sanomisia.
Mutta kyllä lapsena oli mukavaa, leikkiä turtleseita, ajellapyörällä metässä yms. Napata äidin pussista 5markkaa ja käydä ostamassa karkkia jonka jälkee kotiin meno jännitti:D :D Ai ai Ja jostain satiin kavereitten kans käsiin hittibuumi kasetti ja sitä soitetiiin isän kalliista kasettistereoista taysiä
Ja sitten "teininä" ekat kännit oli sellanen fiilis että hyvin kulkee..Sitten ja nytten..hohhoh..Itse en ole mikään vanha vielä mutta silti välillä pakollakin muistaan lapsuuden ja varhaisnuoruuden muistot.

 

[lilo]

Mä nyt tuun russuttaan vastaan tähän iloiseen ketjuun, mutta oon vähän eri mieltä siitä, että lapsena kaikki oli paremmin.
Ehkä nyt tuntuu, että sillon eli huoletonta ja turvallista elämää, mutta ei se kyllä sillon siltä tuntunu.
Välillä kaverit ei suostunu leikkiin mun kanssa (tai siis vaan joku tyhmä kaveri, mut ei kukaan kiva ), äiti ei koskaan antanu tehdä mitään kivaa (kuten leikkaan tukkaa pikkuveljeltä), aina piti mennä aikasin nukkuun, kaupassa tuntu siltä, että jos äiti ei koko ajan huomaa mua, ni se saattaa unohtaa mut sinne...
Eli kyllä sillonkin oli murheita ja ne tuntu varmasti yhtä isoilta kun nää "aikuisten murheet" tuntuu nyt.
Mä ainaskin elän elämäni parasta aikaa tähän mennessä parasta aikaa

 

[pat]

Lapsena sitä on niin paljon uutta edessä. On idealismia. Vankkoja mielipiteitä. Mutta entäs kun sen kaiken on jo nähnyt? Idealismi kuollut? Vankat mielipiteet muuttuneet mustavalkoisista harmaiksi?

Miksi se idealismi pitää kadottaa? Tai no voishan se olla järkevää tosiaan, mutta mä en henkilökohtaisesti halua kadottaa noita asioita. Jokainen kun elää siinä itse tekemässään maailmassa.

Nuorempana sitä oli aina varma, että jotakin parempaa on ihan nurkan takana vaikka nyt menee paskemmin. Mutta sitä samaa siellä on kuin täälläkin.

Tietenkin jotain parempaa on ihan nurkan takana. Ei niin, että se sua tai mua päin kävelis, mutta on kun tekee. Just tänään mä suunnittelin itselleni hienon talven, ja nyt mä odotan sitä innoissani. Siihen kuuluu paljon auringon häikäisyä ja narsketta kengän alla, lunta, järjestystä ja rauhaa.

Mulla on koira sitä varten, että voin säilyttää lapsenmielisyyden. Joku tuolla kuvaili niitä pieniä keväisiä puroja, minkä takia pienenä mentiin ulos. Mä teen niin vieläkin. Ja koira mulla on siksi, että on luonnollisempaa kiljua, nauraa ja juosta lumihangessa, kun koira on mukana leikkimässä ;) (vaikka kyllä ne ihmiset silti tuijottaa :jahas: ) Mulla on ainakin se yks kaveri, jolle mä voin hihkua "hei siistiä, siellä tulee lunta, nyt mennään peuhaamaan!", ja joka on aina vähintään yhtä innoissaan :D

Pitäis vaan aina muistaa, että se hyvä olo lähtee itsestä (kuulostaapa jeesustelulta). Sillon kun menee huonosti, on vaan tehtävä päätös paremmasta huomisesta, ja kappas, taas on onnellinen

Lapsuudesta mä kaipaan lähinnä kans vaan sitä vastuuttomuutta. Ei huolta opintoviikoista. Toisaalta mulla ainakin on nykyään enemmän suunnitelmia ja siten enemmän odotettavaa. Elämä on jotenkin paremmin järjestyksessä ja on omissa käsissä tehdä päivästä hyvä tai erilainen. Sillon sitä vaan eli päivästä toiseen. Ei, en mä kyllä lapsuutta takaisin ottais, vaikka mulla hyvä lapsuus olikin.

 

[Tove]

Olihan lapsuus sinänsä siistiä, ku ei tarvinnut huolehtia melkeen mistään. Toisaalta taas sellaiset asiat joita lapsena pelkäsi ihan helvetisti ei nykyään hirvitä yhtään (esimerkiksi vaikkapa hammaslääkäri). Lapsena oli siistiä se huolettomuus ja "sananvapaus" joka johtui siitä että oli lapsi. Sai sanoa että naapurin kakara on ruma ja ettei tykkää tädin tekemästä maksalaatikosta. Tietenkin tuollaisista sai äidiltä palautetta, mutta koitapas päästellä jotain tuollasta aikuisena... ;) "Aikuisuudessa" on se hyvä puoli ettei ole tilivelvollinen kellekään tekemisistään. Saa (Suomen lain asettamin rajoituksin) tehdä mitä tykkää... Kyllä mä olen ennemmin aikuinen (tosin hyvin epäkypsä selllainen :D ) kuin lapsi.

 

[Bodypena]

Lapsena oli usein illalla nukkumaan mennessä seuraavana päivänä odotettavissa jotain niin jännää, ettei meinannut saada nukutuksi. Mahassa oli perhosia omien tai kaverin syntymäpäivien vuoksi. Silloin syntymäpäivätkin olivat niin iloisia että muistan ne vieläkin. Uudenvuoden raketitkin jännitti paljon enemmän kuin nykyiset kosteat myöhäiset päivälliset ja sen jälkeiset örvellykset.

Nykyään nukkumaan mennessä jos jostain tiedostettavasta syystä ei saisi nukuttua olisi se jotain niin ikävää tai jotain joka vaatii suoriutumista. Tai vaikka jotain mitä on edellis lauantaina kännissä sanonut. Harvassa on ne, kun seuraavana päivänä on jotain niin iloista.

Tuleeko mieleen muita asioita jotka olivat lapsena paremmin.

Näin omana syntymäpäivänäni mietin onko se nyt sitten asia josta kuuluu iloita. Omalla kohdallani siitä iloitsi ainakin vanhempani jotka ovat ainoat jotka sitä ovat toivotelleet.

Öhh.. tee asialle sit jotain.

 

[wasted]

parasta lapsuudessa oli kun heräs aamulla ikasin ja äkkiä vaatteet niskaan ja soitto kavereille, sitte porukalla vaikka vaan leikkiin metsään, Siellä meni koko päivä helpostikkin ja itku tuli kun piti lähteä. Sillon oli mielikuvitusta ja teki asioita ajattelematta miksi niin teki. nykyään jos menee metsään niin ihmettelee että mitä mä nyt täälläkin teen... huohh..

 

[TTTP]

Minulla on hassu lapsuusmuisto. En ollut edes koulussa ja muistelin kaiholla aikoja, jolloin olin pienempi.

Ehkä parasta aikaa oli lukiossa. Pienehkön paikkakunnan koulussa oli helppo erottua kyvyillään. Kasvoin aikuisen mittaiseksi ja tuntui, että menestys elämässä on väistämätöntä. Vanhempien luona arki sujui vaivattomasti ja juttuseurasta ei ollut puutetta.

Toinen hyvän tuntuinen aika oli opiskelujen alku. Tentit menivät hyvin, oli opiskelijatoimintaa ja uusia harrastuksia. Sitten tuli ikävämpiä juttuja: puolen vuoden sisällä tenniskyynärpää, jalan hajoaminen, veitsien katselu väärältä puolelta ja työnantajan katoaminen palkkoja maksamatta. Sen jälkeen havahduin omaan sosiaaliseen kyvyttömyyteeni ja opiskelutkin alkoivat tökkiä. Nykyään pahimmat ajat ovat kaukana takana, mutta silti asiat ovat kaukana siitä, mitä toivoisin.

Pitäisi osata keskittyä meneillään olevaan hetkeen ja nauttia siitä, mutta joskus se on vaikeaa. Kuten tänään. :itku:

 

[D.Yates]

Ei se lapsuus nyt niin siistiä ollut, enimmäkseen aika tylsää. Riippuu toki mistä ikävuosista puhutaan. Kouluikäisenä kesälomat oli hauskoja. Keksimällä silloinkin sai keksiä tekemistä. Jalkapalloa tuli potkittua tarpeeksi. Isoja poikia piti varoa ettei saanut turpiin.

Mutta lukioaika oli ehdottoman siistiä. Koulussa oli sellasta leppoisaa hengailua hyvällä kaveriporukalla. Välillä lintsattiin joltain tunnilta ja käytiin salilla. Iltaisin aina jotain häröilyä, ajelemista sun muuta notkumista. Viikonloppuisin viinan kanssa sekoilua kun sekin oli vielä niin uutta ja hauskaa. Ah.

 

[Kermiitti]

Kun katselen pikkuveljeä tulee mieleen, että kyllä minun lapsuudessa ainakin lelut oli halvempia. Puupyssyt tehtiin itse ja niillä käytiin sotaa siinä missä nykyään ne maksaa 300e ja ne ampuu muovikuulia. Sotaa ei voi käydä ellei ole radiopuhelimia ym.

Vanhempien suuri huoli oli c64 ostettaessa, että tehdäänkö sillä mitään muuta kuin pelataan ja onko sillä hyötykäyttöä lainkaan. Silloin sillä sai 30min venkuloida jos jonkinlaista nokkelaa komentoa että sai jonkun pelin päälle. Entäpä nykyajan xbox tms.

Majan rakentaminen oli lapsena aivan uskomattoman hienoa. Vielä 17 vuotiaanakin kutkutti rakentaa lautamaja, mutta mitäpä sillä enää siinävaiheessa. Siellä se vanhempien kodin takametsässä kuitenkin vieläkin on vaikka vähän kesken jäikin.

 

[Tanu]

Jep, nyt olis tosi päräyttävää rakentaa maja vaikka puuhun! Penskana sitä aina suunnitteli ja yritti kaikenlaista viritystä, mut eihän niistä mitään tullut kun ei mitään osaanut. Nyt olis jo vähän silmää siihen hommaan, mut ei viitsi. Kaikki ne leikit ja kepposet, mitä kavereiden kanssa tehtiin.

Nyt on koulut käyty ja intti takana. Tulee välillä mietittyä, että mitähän sitä elämällään tekis? Ei vakipaikkaa töistä, ainakaan muutamaan vuoteen vielä ja alan tulevaisuus ei ole kovin valoisa, ainakaan suomessa.. Mut aika näyttää. Tammikuussa päivää ennen inttiä se lapsuuden kaveri halvaantui auto-onnettomuudessa. Nyt osaan elää tätä hetkeä ja en valita pienistä, koska toisaalta asiat vois olla niin paljon huonomminkin!

 

[Copacabana]

En ikinä haluaisi palata takaisin siihen tyhjyyteen ja turvattomuuteen ja pelkäämiseen, jota lapsena oli. Joitakin mukavia ja seesteisiä hetkiä toki muistuu mieleen, mutta kyllä olen onnellinen että olen nyt 'aikuinen' ja pidän i t s e huolta itsestäni eikä tarvi pelätä mitään eikä hakemalla hakea hyväksyntää tai rakkautta.

Kenellä oli lapsena paremmin - kenellä ei ollut!
Silloin harvoin, kun isä oli kotona niin kännissä örvelsi ja muistoissani on aina isän teema: "Muija ja kakarat ulos, perkele!"
Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin - isovanhemmille suurkiitos huolenpidosta

 

[Bliss]

No jooo, ei ollu isovanhempia mailla halmeilla, mutta kiitetään sitten vaikka turvakodin tätejä sen sijaan.

 

[Alter-ego]

Ajat ovat muuttuneet!

Pakkohan tähän on kommentoida ku näyttää siltä ett meitsin nuoruudesta ja lapsuudesta on teihin verrattuna hillittömästi aikaa, hehehee... Ihan dinosauruksia ei sentään silloin enää ollu....

Mutta... autojen määrä oli pääkaupunkiseudullaki selvästi vähäisempää joten mäkiautoilla kaahaaminen oli turvallisempaa! Ei kun ison mäen päälle vaan ja itserakennetuilla mäkkäreillä vauhdilla alas... kaverit alhaalla päivysti ja tarvittaessa pysäytteli autoja jos niitä tuli....

Faijan auton takapenkillä pomppinen oli kivaa - ei silloin autoissa ollut turvavyöpakkoa eikä edes turvavöitä!

Myöhemmin saattoi mopoilla ilman kypäräpakkoa.

Jätskituutti maksoi 1,20 mk eli n. 20 senttiä tän päivän rahassa....

Puihin sai kiivetä! Nykyään vanhemmat varoittelevat liikaakin pikkupilttejään vaikka kiipeily nimenomaan kehittäis raajojen motoriikkaa....Myös flengaaminen oli kivaa (köysi puun oksaan ja siihen tenava roikkumaan ja toiset antoi vauhtia. Taitavimmat osas hypätä sen avulla pitkiä loikkia, surkeimmat paukahteli päin puunrunkoa.)

Telkkarikanavia oli vain 2. Ei ollut samanlaista valinnanvaikeutta kuin nykyisin - koska ei tullu mitään katottavaa niin ulkoilua oli sitäkin enemmän!

 

[Huppe]

Parasta olisi kun ei tarvitsisi juhlia koko synttäreitä enää koskaan. Kaverit kuitenkin kutsuvat itse itsensä kylään synttäreille ja joutuu esittämään "iloista päivänsankaria". Vituttaa koko touhu. Suunnitelmissa onkin karata jatkossa jonnekin lämpimään "juhlimaan" synttäreitä. Ehkä tämä johtuu kun viimeksi tuli 30 täyteen...