Labrumin ruptuura, paraneeko itsestään??

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Verna80
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
8.11.2013
Viestejä
3
Mulla on siis nyt todettu taka-labrumin ruptuura. Ortopedi laittoi fysioterapiaan kokeilemaan josko paranisi sillä. Kävin fysioterapeutilla, joka totesi, että mene hyvä tyttö leikkaukseen tai saat tästä ikuisen vaivan. Onko tällä foorumilla ketään, jolla ko. vaiva olisi parantunut ilman leikkausta??
 
Jos tuossa todella on kyseessä esim. magneettikuvauksella todennettu labrumrepeämä, ei se yleensä kovin hyvin ajan tai kuntoutuksenkaan avulla parane. Kipu saattaa toki vähentyä, mutta helposti olkaniveleen jää rakenteellista instabiliteettia, joka aiheuttaa ajan myötä lisää ongelmia. Olen kyllä nähnyt tapauksia, joissa joku on pärjännyt tuollaisen kanssa 10 vuottakin, mutta se on edellyttänyt vaivan jatkuvaa huomiointia ja harrastusten rajoittamista yms. Usein olisi ollut järkevämpää operoida jo ajat sitten.

Ihan varma ei tuosta tilanteestasi voi toki olla kun en tarkempaa tiedä vaurion laajuutta ja sen ilmentymistä oiretasolla.
 
Sama kysymys askarruttaa myös täällä.

Minulla on Bankartin leesio, eli edestä ala-labrumun irtautuminen lapaluusta/glenoidista. Se on irti 7 mm matkalta. Olkapää on magneettikuvattu varjoaineen kanssa.
Kunnallisen puolen ortopedit päättivät, ettei olkapäätä ole syytä leikata. Yksi heistä totesi jopa ettei sitä nimenomaan saa leikata.

Olen lukenut aiheesta jokseenkin paljon kättä parannellessa. Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei kyseinen kudos kiinnity takaisin itsestään. Kiinnittyy kuulemma korkeintaan huonosti ja epätasaisesti. Kädestä tosin tulee ilman leikkausta toimiva, mutta sillä on taipumusta mennä pois paikoiltaan, luksaatoitua helposti.
Sain itse sairaalasta sellaisen päätöksen että leikkaukseen palataan, jos luksaatiotaipumuksia alkaa esiintyä.

Jostain syystä ikä mainitaan leikkausta arvioidessa merkittävänä asiana. Tosin siinä kai pohditaan vain kyseessä olevan potilaan liikunnallista aktiivisuustasoa. Minulla on ikää 34. Uskon että kyseinen kudosrakenne toimii samalla tavalla iästä riippumatta.

Asiaan vaikuttaa toki irronneen osion pituus ja laatu. Rusto voi ymmärtääkseni myös irrota lapaluusta tai se voi myös revetä jolloin siinä on reikä. Reikä on pahempi.

Minulla ei ollut olkapäässä muita vaurioita. Tapaturmasta on reilu kaksi kuukautta. Olen alkanut nostaa kädellä varovasti punttia. Ihan hyvältä tuntuu, mutta epävakaa sopii kuvaamaan olkapään nykyistä tilaa.
Lisäksi käsi ei taivu tangon kanssa niskan taakse kyykkyasentoon.
 
Magneettikuvauksella tämä on todettu. En tiedä mitä tuon ortopedin ajatuksissa oikein liikkui kun ajatteli fysioterapian auttavan. Tai no auttaahan se vähän. Vähän olen saanut liikeratoja paremmiksi ja varmemmiksi, mutta melko epävakaalta tuo olkapää tosiaan tuntuu. Eikä todellakaan taivu tangon kanssa niskan taakse. Lisäksi siinä on tosi inhottavia lonksahduksia tietyssä asennossa.
Mutta minäpä menin ja varasin fysioterapeutin suosituksesta ajan Helsingistä Harri Heliöltä. Siinä pitäisi olla ammattilainen, joka tietää kyllä paraneeko vai leikataanko. Mä en ala tän kanssa arpomaan tämän enempää. Tarviin toimivan vahvan käden ihan jo töiden takia ja harrastuksista puhumattakaan.
 
Taitaa olla aikalailla yksilöllistä tuo parantuminen. Itsellä todettiin noin 6 vuotta sitten magneettikuvissa takalabrumin repeämä. Se oli muistaakseni parin sentin mittainen, eli käytännössä labrum oli vaan pienestä suikaleesta yläpäästä kiinni. Lääkäri sanoi, että voidaan leikata mutta suositteli tarkkailemaan tilannetta jonkin aikaa, koska leikkauksissa on kuitenkin aina omat riskinsä. Olkapäässä oli lääkärin mukaan myös tarpeeks lihaa tukemassa sitä niveltä. Sitä ei sitten ikinä leikattu ja aikalailla kaikkea on pystynyt kuitenkin tekemään, myös esim. tempausta, työntöä ja renkailla roikuskelua ja jumppaamista. Totaalilepoa sen vamman jälkeen oli muistaakseni noin 1-2kk, jonka jälkeen sit rauhallisesti alottelin kuminauhajumpalla ja muulla kevyellä.

Niin, ja mulla olkapää ei siis lähteny ikinä pois paikoiltaan, vaan ainut vamma oli tuo labrumin repeämä. Eli kyllähän se voi aika hyvin "parantua" itsestään, tosin niin kuin tuossa aiemmin mainittiinkin, ei se kudos sinne takaisin kiinnity mutta kyllä se toimintakyky on mahdollista saavuttaa ilman veistäkin. Ja tää mun lääkäri myös painotti sen olkapään lihaksiston kunnossapidon merkitystä siinä toimintakyvyn säilyttämisessä. Kyl se siitä sullakin kuntoon tulee, ei välttämättä viikossa tai kahdessa mut pikkuhiljaa.
 
Itselläni olkapään sijoiltaanmeno aiheutti labrumin repeämisen jonka jälkeen olkapää menee aika helposti sijoiltaan. Olkapää tuntuu muuten parantuneen ennalleen salitreenillä (tukeva lihaksisto olkapään seudulla). Ei kipuja, pystyy treenaamaan täysillä. Tapahtuneesta on nyt 13kk ja menossa leikkaukseen joulukuussa.
 
Minulla oli 3 kohtaa revenneet labrumit + muita vikoja. Ei siinä paljon fysiot auttanut kun käsi lähti osittain sijoiltaan harvase päivä. Minäkin kävin Harri Heliöllä, joka tiesi jo ennen magneettikuvaa mitä olkapäässä on vikana, kuva vahvisti ja käsi operoitiin. Ja hyvin operoitiin, olkapää on parempi kuin tuo toinen ehjä! =) Ja kaikenlisäksi että Harri Heliö on erittäin taitava kirurgi, niin on kyllä mahottoman mukava ihminen. Muistan aina kun hän leikkausta seuraavana päivänä soitti illalla kotiini ja kysyi vointiani ja onko minulla vielä kysyttävää ja sanoi että voin soittaa hänelle kännykkään koska vaan jos tulee jotain. Enpä ole sellaista kohtelua saanut ennen keneltäkään lääkäriltä! :dance:
 
Käsittääkseni labrumin vaurioissa on ratkaisevaa olkapään stabiliteetti. Jos on sijoiltaanmeno alttiutta niin voidaan lähteä operoimaan, mutta jos olkapää on stabiili muuten eikä luksoidu, niin leikkauksella voidaan jopa saada aikaan jäykkä olkapää. Leikkauspäätöstä ei siis tehdä ainoastaan magneettikuvien perusteella. Vaurioiden parantuminen voi vaatia paljonkin aikaa, joten jos fysioterapiaan päädytään, kannattaa sitä toteuttaa aktiivisesti ohjeiden mukaan. Muutos parempaan ottaa aikansa.
 
Noregalla on varmasti pointti.
On tietysti kyseenalaista päätetäänkö leikkauksesta sen perusteella, että meneekö olkapää sijoiltaan vai riittääkö perusteeksi pelkkä olkapään epävakaus.
Labrumin korjausleikkaus on tosin suoraviivaisempi ja toipuminen paljon todennäköisempää kuin verrattuna sitä esimerkiksi rikkinäisen kiertäjäkalvosimen korjausoperaatioon.

Korjaan aikaisemmin mainitsemaani toteamusta. Olkapää(ja nivelet kai yleensä) on alle kolmekymppisillä paljon joustavampi, jolloin sillä on suurempi taipumus mennä pois paikoiltaan. Yli kolmekymmentävuotiaiden nivelet ovat jäykempiä, joten ne ei väänny niin helposti irti, vaikka osa tukikudoksesta puuttuisi.

Taipuiko kenelläkään teillä käsi jalkakyykkyasentoon ennen kuin se leikattiin kuntoon?
 
En tarkoittanut että yksinomaan sijoiltaanmeno ratkaisee, on vain osatekijä leikkauspäätöstä tehdessä. Niin kuin aikaisemminkin jo kirjoitin, voidaan stabiilin olkapään labrum ankkuroimalla saada aikaan jäykkä olkapää -> muutos huonompaan. Omasta vammasta on vuosia aikaa, ei leikattu, taipuu kyykkyasentoon, mutta esim. niskan takaa pystypunnerrukset ja ylätalja niskan taaksen ei onnistu. Rajoittaa jonkin verran treenaamista, mutta kyllä kropan saa kattavasti treenattua läpi.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mulla labrum repes vuosi sitten loppukesästä. Menin ortopedille joka sano että on vaan ahtautta olkapäässä ja fysiolla sekä levolla tulee kuntoon. Totaalilepoa pari kuukautta aluksi ja fysiojumppaamista, joilla olkapää tulikin jo hieman paremmaksi. Aloitin varovaista salireeniä, muttei siitä oikein mitään tullu kun ei pystyny kunnolla tekemään. Jotain töitä koitin tehdä mutta kivut tuli yleensä takas. Fysioita jatkettiin ja tuntui että maaliskuun aikoihin olkapää oli kivuton. Kun koitti toitä alotella niin kivut tuli taas takasin. Siitä sitte magneettiin ja repeämä todettiin. Leikkaukseen huhtikuun lopulla. Kahden kuukauden päästä olin raksaduunissa ja olkapää työkunnossa.

Nyt muutaman kuukauden saanu salilla treenata normaalisti eikä työnteossa huomaa mitään eroa olkapäiden toiminnassa. Liikkuvuudet on palautunu samaan mitä ne oli ennen vammaa. Voi kaikenkaikkiaan olla tyytyväinen että leikkaukseen menin ja nyt on paikat kunnossa.

ei aikasemmin sijoiltameno-ongelmia olkapäiden kanssa
 
Taipuiko kenelläkään teillä käsi jalkakyykkyasentoon ennen kuin se leikattiin kuntoon?
Mulla meni noin vuosi ennenkuin pysty tekemään takakyykkyä ilman kipua olkapäässä. Liikkeen korvasin etukyykyillä ja muilla variaatioilla, jonka seurauksena keskivartalo vahvistui ihan sikana vuoden aikana.. Niiauskyykyt on historiaa! :D
 
No niin, tuli käytyä Heliön vastaanotolla ja olipa hyvä, että kävin. Magneettikuvaa tulkinnut lääkäri oli tehnyt virheellisiä päätelmiä kuvista eikä siinä ollut edes mainittu olkapäässä olevaa pientä murtumaa, joka onkin sitten varsin ratkaisevassa asemassa. Eli olen kuulemma todella onnekas, että mulla on siellä murtuma. Se luutuu itsestään kiinni ja kiinnittää myös tuon repeämän. Tällä hetkellä ongelmat siis johtuvatkin takakapselin kireydestä, joka virheellisesti tulkitaan yleensä etukapselin löysyydeksi ja kun sitä sitten lähdetään leikkauksella kiristämään niin lopputuloksen voi jokainen arvata. Mä sain siis ohjeet oikeanlaiseen venyttelyyn ja parissa kuukaudessa olkapään pitäisi olla taas parempi. Leikkaamiseen ei ole mitään perusteita. :)
Täytyy kyllä sanoa, että viimeisen kuukauden aikana (nyt reilu 2 kk tapaturmasta) tuo olka on edistynyt huimasti.
 
Okei. Tsemppiä Verna80lle. Kuulostaa hyvältä.

Täällä tultiin siihen tulokseen, ettei olkapäätä aleta nyt leikkaamaan. Katsotaan vuosi eteenpäin ja mietitään sitten uudelleen.
Kun kävin loppuvuodesta lääkärillä, niin olikin puhetta että olkapään liikerata saattaa supistua epäonnistuneen leikkauksen johdosta. Tosin lukemani perusteella tiedän, että tämän mahdollisuus on hyvin pieni.
 
Joskus 2012 marraskuussa treenasin yhdenkäden leukoja. Treenien loppuvaiheessa vedin leukaa vasemmalla kädellä ja ensimmäinen toisto meni hyvin, toista toistoa aloittaessa laskin itteni liian alas, roikuin rentona käden varassa, josta lähdin räjähtävästi suorittamaan leuanvetoa. Olkapäässä tuntui vihlaiseva kipu, joka kuitenkin meni jossain määrin ohi. Levossa ei kipua ollut. Kipu tuntui ainoastaan kun yritin varata roikkumalla painoa kädelle. Ajattelin sen olevan joku "normaali" pikku revähdys, joka menisi pikku levolla ohitse. Kuukauden päästäkään ei ollut havaittavissa pienintäkään edistystä.

Soitin terveyskeskukseen ja varasin ajan lääkärille. Lääkäri teki pari nopeaa testiä ja kertoi että minulla on kiertäjäkalvosimessa jonkinlainen vamma ja että se paranee parin kuukauden levolla. En uskonut lääkäriä alkuunkaan joten varasin ajan yksityiselle lääkärille. Yksityisellä puolella lääkäri epäili labruminen repeämää ja laittoi meikäläisen magneettikuvaukseen. Kuvissa todellakin löytyi tuo labrumin repeämä ja päätettiin että se leikataan.

Tammikuun lopulla heräilin sairaalan vuoteesta, olkapää leikattuna. Olkapään operoinut lääkäri tuli kertomaan, että labrumissa oli isompi repeämä kuin mitä magneettikuvissa näkyi. Hän sanoi että minun pitäisi lopettaa kiipeilyharrastukseni kokonaan, enkä saisi tehdä muutakaan kovaa treeniä vuoteen, koska vamman uusiutumisriski oli n.60% luokkaa. Oli aika rankkaa kuunneltavaa, ottaen huomioon että kiipeily on meikäläisen päälaji, jota tuossa vaiheessa oli takana reilut 5 vuotta. Siinä lääkehuuruissa tuli luvattua että en treenaisi ollenkaan koko vuotena, jotta käsi varmasti tulisi kuntoon.

Aluksi toipuminen oli hyvinkin kivuliasta ja jo paidan päälle pukeminen kävi työstä. Kuukauden päästä pystyi aloittamaan kuminauhajumpan, jota teinkin hyvinkin tunnollisesti. Vakuutus kattoi myös 10 kertaa fysioterapiaa, josta oli myös paljon hyötyä. Neljä kuukautta leikkauksesta, käsi tuntui jo niin hyvältä että päätin unohtaa lääkärin höpinät ja kokeilin kiipeilyäkin, joka sujuikin yllättävän hyvin. 5kk kohdalla aloitin jo kovemmat kiipeilytreenit. 8kk kohdalla osallistuin kiipeilykilpailuihin, jotka myös voitin. Eli käsi on kunnossa!
 
Vanha ketju, mutta herätellään nyt vähän.

Ite oon tapellut tässä puolisentoista vuotta etulabrumin repeämän kanssa. Terve etulabrum hajosi heinäkuussa 2013 kaatumistilanteessa, kun olkapää meni sijoiltaan. Kävin yksityisellä lääkärillä ja magneetissa, jonka jälkeen yritin kevyesti kuntoutella ja toivoa, että olkapää paranisi itsestään. Syksyn mittaan lähti kuitenkin pari kertaa sijoiltaan, joten joulukuussa leikattiin.

Leikkauksen jälkeen käsi tuli hitaasti kuntoutellen jo tosi hyvään kuntoon. Kesäkuussa 2014 se sitten hajosi uudestaan, ja sama rumba uusiksi. Kuvien perusteella repeämä ei ole yhtä paha kuin aiemmin, joten en ole ainakaan vielä mennyt uuteen leikkaukseen. Lepuuttelin olkapäätä kuutisen viikkoa, jonka jälkeen menin salille vähän kokeilemaan miltä se tuntuu. Heti alkulämpöä tehdessä olkapää rusahti ikävästi, ja sen jälkeen se alkoi rutista silloin tällöin muutenkin.

Nyt olen viimeiset pari kuukautta taas kuntouttanut ja vahvistanut aktiivisesti olkapäätä varovaisesti ensin kuminauhalla, ja sittemmin kahvakuulalla. Eilen tein levytangolla pystypunnerrusta, ja olkapää tuntui kestävän hyvin. Jos olkapää ei mene uudestaan sijoiltaan, niin tarkoituksena ei ole mennä uuteen leikkaukseen - koitetaan saada paikat kuntoon pikku hiljaa kuntouttamalla.
 
Mites teillä leikatuilla,kuuluuko olkapäästä rutinaa tms ? Itellä siellä hyppii ja pomppii jotku jänteet ja välis tuntuu että yrittää hypätä kupista pois... salilla ei mitään ongelmia..leikkauksesta vuosi ja sarjapainot alkaa penkissä olee siellä 150 paremmalla puolella. Pientä lihasjumia havaittavissa osissa liikkeitä vaikka kaikki liikeradat pitäisi olla hyvin auki. Ärsyttää vaan toi napse tuolla olkapäässä. Kävin leikkaavalle lääkärille näyttämäs niin meinas että oho,siinä on menty vähäm liian läheltä pitkänpään jännettä ja kerännyt arpikudosta,meinaan se jänne. Tai tämä oli sen diagnoosi... eipä tää vielä kyl normaalilta tunnu vaikka kaikki oon tehny just enkä melkeen :/
 
Mites teillä leikatuilla,kuuluuko olkapäästä rutinaa tms ? Itellä siellä hyppii ja pomppii jotku jänteet ja välis tuntuu että yrittää hypätä kupista pois... salilla ei mitään ongelmia..leikkauksesta vuosi ja sarjapainot alkaa penkissä olee siellä 150 paremmalla puolella. Pientä lihasjumia havaittavissa osissa liikkeitä vaikka kaikki liikeradat pitäisi olla hyvin auki. Ärsyttää vaan toi napse tuolla olkapäässä. Kävin leikkaavalle lääkärille näyttämäs niin meinas että oho,siinä on menty vähäm liian läheltä pitkänpään jännettä ja kerännyt arpikudosta,meinaan se jänne. Tai tämä oli sen diagnoosi... eipä tää vielä kyl normaalilta tunnu vaikka kaikki oon tehny just enkä melkeen :/

Onko Brachialis vielä paikalla kommentoimaan, että onko tuo napse edennyt mihin suuntaan, tai ylipäätään muita leikkauksen ja kuntoutuksen läpi käyneitä? Itsellä leikkauksesta aikaa 10kk ja Brachialiksen mainitseman napseen lisäksi olkapää pitää iha kunnon rutinaa tietyissä asennoissa liikuteltaessa ja on enemmän ja vähemmän kipeä koko ajan, tyyny kainalossa saa nukkua jne. Treenatessa se on oikeastaan kivuttomimman tuntuinen. Lääkärin mukaan treeniä sai 6kk kohdalla alkaa tehdä ilman rajoitteita ja olkapää ei sen tuntuinen vielä siinä vaiheessa ollut , että sillä olisi kehdannut täysillä tempoa, vaikka olen sitä kuntouttanut ohjelman mukaan ja perustreeniä minimipainoila pitänyt yllä heti, kun lääkärin mukaan 3kk kuluttua leikkauksesta oli sallittua. 7-8kk kohdalla kokeilin penkkiä hieman isommilla painoilla, taisin ottaa 130kg kolme kasia ilman mitään kipuja tai tuntemuksia, tämäkin oli vain kokeilu ja sen jälkeen palattiin pienempiin painoihin.

Omasta olkapäästä oli rustorenkaan takaosa oli revennyt irti pitkältä matkalta ja olkanivelen kuppi oli myös murtunut irti. Nämä yhdessä ylivenyvien ja liikkuvien nivelten, sekä aktiivisen treenin kanssa olivat kuluttaneet nivelpinnan puhki pieneltä alueelta, eli olkaan oli kerennyt tulla nivelrikko. Kovasti penäsivät lääkärissä, että milloin on käynyt jotakin, mikä saisi tuollaiset vauriot aikaan, mutta itsellä ei ollut tähän antaa mitään selitystä, ei ole koskaan lähtenyt käsi sijoiltaan, eikä ollut treenatessa kovia vihlovia äkkinäisiä kipuja. Olkapää ei ollut myöskään ennen leikkausta mitenkään ylikipeä, pystypunnerrusta istuen otettiin vielä 45kg kässäreillä kympin sarjoja samalla viikolla kun käsi leikattiin.

Olen tässä miettinyt pääni puhki, että miksi käsi vieläkin rutisee ja on niin kipeä, voisiko tuo rustorengas olla revennyt uudestaan jossain vaiheessa, tai kuppi murtunut irti, vaikka mitään äksidenttiä ei ole sattunut. En helvetissä haluaisi kyllä enää leikkauspöydälle ja valvoa taas ensimmäiset 2kk, kun kantosidettä täytyy pitää 24/7 ja varmaa kävisivät tekoniveltä seuraavaksi miettimään tuon nivelrikon vuoksi. Sellaisen kanssa elämistä vierestä seuranneena voin kyllä sanoa, että enemmin melkein leikatkoon suoraan koko käden irti.
 
Back
Ylös Bottom