Lueskelin tuolta noiden sivuilta vähän tarkemmin näistä suunnitelmista, eikä oikeastaan kuulosta kovin pahalta. Tässä pari juttua, jotka löytyy tuolta
http://mars-one.com/en/faq-en:
-Kosminen
säteilyhän voi olla erittäin haitallista varsinkin kun aurinko syöksee korkeaenergisiä hiukkasia välillä erittäin voimakkaasti. Matkalla marsiin altistus sille on suurinta, koska silloin on melko rajalliset puitteet suojautua siltä, mutta ilmeisesti aluksessa olisi kuitenkin jonkinlainen suojaus ja pahimpia aurinkotuulia varten voi mennä vahvasti suojattuun osaan alusta. Nukkuminenkin voidaan hoitaa kyseisessä säteilysuojassa ja tämä systeemi taitaa olla ihan arkipäivää kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS), jossa porukka hengaa pidempiäkin aikoja kuin marslennon kesto.
Marsin pinnalla saadaan tehokas suoja kasaamalla maaperää asuintilojen päälle. Tällöin säteilyaltistus voidaan saada samalle tasolle kuin mitä se on maan pinnalla. Edelleen kuitenkin ulos mentäessä suojana on pelkästään puku, joten ulos ei parane mennä ainakaan voimakkaiden aurinkotuulien aikaan. Kaiken kaikkiaan syöpäriski kyllä kasvaa, mutta sen väitetään pysyvän kohtuullisena ja varsinkin kun ottaa huomioon että sinne lähtijät ovat eläneet ja elävät terveellisesti, ei se riski välttämättä juuri eroa normaaliväestöstä.
-Toinen vaarallinen tekijä ihmisen fysiologialle avaruusmatkan aikana on
painottomuus. Luuntiheys ja lihasmassa vähenee vaarallisen paljon jos niitä ei ylläpidetä. Tähän on tietysti jo kehitetty monenlaisia vastusharjoitteluvälineitä ja nykyään ihminen voi oleskella avaruudessa pitkiä aikoja ilman että luut ja lihakset kärsii vaarallisen paljon. Sitä varten suunnitellaan kuitenkin edelleen parempia laitteita. Marsin painovoima on vain 0.376 kertaa Maan painovoima, joten ainakaan siellä liikkumiseen lihasten ja luiden vähäinen heikentyminen ei vaikuttaisi haitallisesti. 300kg mave siellä on ~113kg mave täällä. Epäilemättä painottomuudella ja heikolla painovoimalla on muitakin vaikutuksia, mutta niistä en oo lukenut.
-
Vettä kierrätetään tehokkaasti ja sitä voidaan myös hankkia Marsista vähän matkaa pinnan alta. Marsissa nimittäin on vesijäätä pintakerroksen alla ja mm. tätä varten lähetetään robotti etukäteen etsimään alue, joka parhaiten soveltuu asuttamiseen.
Happea saadaan erottamalla sitä vedestä.
-
Energiaa tuotetaan näillä näkymin suurilla aurinkopaneeleilla. Silloin kun valoa ei ole saatavilla kunnolla tai yhtään (yö ja pölymyrskyt), toimintoja rajoitetaan siten että sähkö ohjataan vain tärkeimpiin ylläpitotoimintoihin.
-
Ruoka on tuoretta, itse kasvatettua ja varastoruokiin turvaudutaan vain hätätapauksissa. Kasvihuonejärjestely on tehokas ja siellä esimerkiksi käytetään LED-valaisimilla vain sellaisia valon aallonpituuksia, joita kasvit voivat hyödyntää fotosynteesissä. Tää on olennainen pointti energiahukan minimoimiseen, koska kasvit pystyy hyödyntämään aika rajallisen osan sähkömagneettisesta säteilystä.
-Siellä pyritään toteuttamaan myös mahdollisimman mukava
eläminen. Tietysti tää on tärkeää, koska ihmismieli on yksi niistä asioista, jotka voi "mennä epäkuntoon" ja se aiheuttaa vakavia ongelmia siinä missä laitteidenkin vioittuminen. Mahdollisimman hyvä yhteys maahan pyritään takaamaan ja vaikka informaation kulku yhteen suuntaan kestää senhetkisestä sijainnista riippuen 3-22min, voi kohtalaisen hyvin kommunikoida muun maailman kanssa. Sähköposti toimii ja nettiäkin pääsee selaamaan jossain määrin. Omat suosikkisivut päivitetään Mars-satelliitin omalle serverille jatkuvasti, joten pakkista ja facebookkia voi selata ongelmitta vaikka omat vastaukset tuleekin jäljessä. Muiden sivujen selaaminen ei oo yhtä sulavaa, mutta onnistuu. Televisiolähetyksiä voi pyytää lähetettäväksi Marsiin ja esimerkiksi urheilutapahtumia voi seurata suorana.
Marsissa on tietysti paljon työtäkin tehtävänä. Ei pitäisi käydä aika pitkäksi, kun rakentaa ja ylläpitää asuinaluetta ja suorittaa tutkimusta. Työaika ja vapaa-aika on tasapainotettu.
Tosiaan näyttäisi nämä kriittisimmät tekniset ja sosiaalisetkin ongelmat olevan hallussa. En sitten tiedä paljonko on jätetty ongelmia kertomatta siksi kun niihin ei ole keksitty hyvää ratkaisua. Luultavasti on myös ongelmia, joita ei edes tiedetä eikä osata ennakoida. Joka tapauksessa tän kaltaiset hankkeet on hyödyllisiä, koska niistä poikii uusia keksintöjä ja parempia ratkaisuja myös maan päällä oleviin ongelmiin. Kierrätys- ja energiatehokkuus nyt esimerkiksi. IMO jo pelkästään sivutuotteiden vuoksi avaruushankkeisiin panostaminen on vaivan ja rahan arvoista. Suurin haastehan on nimenomaan rahoituksen saaminen, ei vapaaehtoisten, eikä teknologian.
Täytyy vielä etsiskellä millaista kritiikkiä tää on saanut osakseen, koska vaikka tuolla sanotaan että "voittoa tavoittelematon", niin ei välttämättä ihan objektiivisesti kerrota kaikkea. Rahoitusta ne kuitenkin pyrkii saamaan tolla.