Minkälainen elämäntilanteesi on tällä hetkellä? Viimeksi kun sinusta kuului, olit kuvannut videon, jossa kerroit Rolexin vaihtuneen parin euron kelloon ja Bemarin rupiseen Seatiin. Mihin tilanne on tästä kehittynyt?
Ennen samaista julkituloa ystäväsi ja liikekumppanisi Anssi Manninen ruoski sinua välillä aika kovinkin sanankääntein foorumeilla. Vieläkö olette tekemisissä?
Kun kaikesta päätellen olet käynyt tässä viimeisten vuosien aikana aika rajustikin pohjalla, niin mikä tähän oli perimmäinen syy?
Seppo Räty on manannut moneen otteeseen sitä, ettei häntä ja hänen kokemustaan arvosteta tai hyödynnetä tarpeeksi keihäspiireissä. Onko sinusta tuntunut koskaan samalta bodypiirien osalta? Et ole tainnut tehdä Bullin ja Vihavaisen lisäksi yhteistyötä kuin Kotipohjan kanssa. Ja vielä sellainen tuli Seppo Rädystä mieleen, että onko koskaan tullut konsultoitua suomalaisia huippu-urheilijoita treenaamisen tai ravinnon suhteen JP Pulkkisen tapaan?