Kummina oleminen - neuvoja ja vinkkejä please!

reinhardt sanoi:
Minusta kummius on maailman turhin instituutio. Omasta kummitädistäni ei ole koskaan ollut mitään iloa, eikä kummisedästä senkään vertaa.
Click to expand...

Juuri tämän haluan onnistua välttämään - ettei kummitytölle tulisi myöhemmin tuommoisia fiiliksiä! Omat kummini asuivat myös kaukana, eivät käyneet koskaan varta vasten minua tapaamassa, mutta lahja tuli joka joulu ja synttäripäivä.

Onpa tullut paljon hyviä neuvoja kysymykseeni. Kiitoksia! Ja lisää saa tulla! Lapsen kanssa oleminen on varmasti tärkeintä kummeutta, sääli vaan että välimatkaa on niin paljon. Ehkäpä ne säännölliset tapaamiset, mitkä vähäisiäkin saattavat olla, muodostuvat vuosien varrella tytölle pitkään odotetuiksi hetkiksi. Tuo lapsen kanssa kaupunkiin shoppailemaan -idea on mainio. Yhteistä aikaa tulee siinä vietettyä ja lapsi saa itse valita mitä tahtoo lahjaksi.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
reinhardt sanoi:
pojan vanhemmat ovat jokseenkin epämiellyttäviä ihmisiä
Click to expand...

Miksi pitää ruveta kummiksi epämiellyttävien ihmisten lapsille?

Ja miksi ihmiset ylipäätään suostuu kummin tehtävään, jos lapsen elämästä ei olla kiinnostuttu ku sen verran, että mietitään mitä ostetaan lahjaksi... Varsinkin siinä vaiheessa, kun hommataan omia lapsia, kummilapset jää turhan helposti unohduksiin (tää ei ollut suunnattu kenellekään henkilökohtaisesti, ihan yleisenä pohdintana ja omiin kokemuksiin pohjautuen vaan). Itse en ainakaan aio suostua kummiksi muiden kuin läheisten ystävien/veljien lapsille - vaikka ei mua kyllä kukaan muu pyytäisikään :D Tuollaisia Jakobin kaltaisia kummeja pitäisi olla enemmän!

Niin, ja olisi hyvä, että kummeilta heruisi ymmärrystä myös silloin 15 vuoden päästä, kun ihana pikku käärö onkin muuttunut räkiväksi ja kiroilevaksi nulikaksi. Ettei lopeteta yhteydenpitoa, vaikkei teini kiukunpuuskissaan sitä juuri sillä hetkellä arvostakaan.

Edit. Tosiaan, se lahja. Tuo shoppailuidea on hyvä ja samalla kaupunkireissulla voi tehdä jotain muutakin, esim. käydä leffassa, syömässä jne. Ja kukapa ei arvostaisi tiliä, johon on kerätty mukava pesämuna esim. opiskeluita varten.
 
Itse ostin ristiäislahjaksi kummitytölle soittorasian, jossa oli päällä kristallinen enkeli ja kaiverrutin nimen, syntymäajan jne.
Lahjaksi on ollut tapana ostaa arabian muumi -astioita ja nyt kun tyttö on hieman vanhempi, niin joitakin leluja myös.
Kummin on tärkeää antaa kummilapselle myös aikaa eli tehdä lapsen kanssa yhdessä jotain. Kun kummilapsi on hieman vanhempi hänet voi viedä esim. katsomaan leffaan jotain piirrettyä. Esim. Disneyn ice show ja vastaavat jättävät hyviä muistoja lapselle yhteisestä ajasta kummin kanssa.
 
Heikki722 sanoi:
Onpa tullut paljon hyviä neuvoja kysymykseeni. Kiitoksia! Ja lisää saa tulla! Lapsen kanssa oleminen on varmasti tärkeintä kummeutta, sääli vaan että välimatkaa on niin paljon. Ehkäpä ne säännölliset tapaamiset, mitkä vähäisiäkin saattavat olla, muodostuvat vuosien varrella tytölle pitkään odotetuiksi hetkiksi. Tuo lapsen kanssa kaupunkiin shoppailemaan -idea on mainio. Yhteistä aikaa tulee siinä vietettyä ja lapsi saa itse valita mitä tahtoo lahjaksi.
Click to expand...

Jos yhteyksien puolesta onnistuu, niin sellaistakin voi harkita, että kummilapsi (vanhempana) tulee yökylään vaikka niin, että vanhemmat laittavat lapsen linja-autoon jossa kuski huolehtii matkan ajan, ja itse olet ottamassa lasta vastaan.

Jotain kivaa matkaevästä ja lukemista / tekemistä mukaan, niin varmasti lapsen mielestä kivaa ja jännää. Tietysti jos matkan pituus on kohtuullinen.
 
Itselläni on tusinan verran kummilusikoita. Eihän niitä sillon pentuna paljoa osannut arvostaa, kun sylikummi toi aina lusikan + jotain pientä. Mut nyt niitä lusikoita osaa jo arvostaa ja niitä on kiva käyttää, kun on jotain juhlia jne. :)

Mä olin saanut yhdeltä kummilta ristiäisissä hopeisen ranneketjun. Eihän sitä vielä vauvana voinut käyttää, mut myöhemmin sitä oli kiva esitellä kavereille. :D Roikkuhan siinä ketjussa sentään hienoja nalleja, sydämiä ja tähtiä.. Tärkeitä pikkutytöille. ;)

Itselläni ei maailman parhaat kummit ole.. Lahjat kyllä muistivat ostaa, mutta näin aikuisiällä kun miettii, niin olisihan ne kummit voineet tietysti olla enemmän läsnä. Itse en vielä ole kenenkään kummi, mutta jos jonain päivänä olen, niin ehdottomasti aion olla läsnä kummilapseni elämässä ja tutustua tähän hyvin. :) Ei se ole hienoa katsottavaa, kun 7-vuotias lapsi vierastaa kummejaan, koska ei ole heitä elämänsä aikana muutamaa kertaa useammin nähnyt.
 
Eleonoora sanoi:
Itselläni ei maailman parhaat kummit ole.. Lahjat kyllä muistivat ostaa, mutta näin aikuisiällä kun miettii, niin olisihan ne kummit voineet tietysti olla enemmän läsnä. Itse en vielä ole kenenkään kummi, mutta jos jonain päivänä olen, niin ehdottomasti aion olla läsnä kummilapseni elämässä ja tutustua tähän hyvin. :) Ei se ole hienoa katsottavaa, kun 7-vuotias lapsi vierastaa kummejaan, koska ei ole heitä elämänsä aikana muutamaa kertaa useammin nähnyt.
Click to expand...


Mulla vasta hienot kummit onkin, kummaltakaan ei koskaan mitään lahjoja ja nähtyä tulee ehkä kerran kolmessa vuodessa, jossain sukujuhlissa tms.

Itse olen sitten taas hyvässä tilanteessa kummitytön kanssa, kun asutaan samalla paikkakunnalla, niin tulee nähtyä melkein viikottain.
 
Kummiksi kysyjilläkin pitäisi olla jotain tajua sen suhteen keneltä kysyy, kun ei oikein voi täräyttää eitä pöytään ilman että välit menevät huonompaan suuntaan. Olen kieltämättä paska kummisetä mutten asialle kyllä aio mitään tehdäkään.
 
Mun mielestä ristiäislahjan kanssa kannattaa kääntyä lapsen vanhempien puoleen. He kyllä osaavat informoida mitä haluavat sinun tuovan. Todennäköisesti se on kummilusikka, vauvalle tarkoitettu kummisormus, hienot kaiverrettavat kehykset, tai esimerkiksi sellainen tinasta valmistettu kastetodistuksen säilytyskotelo. Varmaankin haluavat jotain pysyvää, kultasepänliikkeestä ostettavaa.

Itselläni on yksi kummilapsi, tällä hetkellä reilu 4-vuotias tyttö. Yritän olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan tekemisissä senkin lisäksi että muistan lahjalla nimi-, ja syntymäpäivänä, sekä jouluna. Vierailen heillä ihan muutenkin, ja vierailujen aikana panostan kummityttööni. Leikin, laulatan, kutitan, höpsöttelen, kyselen kuulumisia ja osoitan mielenkiintoa juuri hänen huonettaan/tavaroitaan/vaatteitaan kohtaan ym.

Pyydän kummityttöäni myös omaan kotiini kylään ja voin tarvittaessa ottaa myös hoitoon jos vanhemmat näin haluavat. Olen koonnut hänelle ison kauniin pahvilaatikollisen erilaisia leluja. Muutama pikkunukke, kirjoja, safarin eläimiä, käsilaukku, piirrustusvehkeet ym mitkä otetaan aina esille silloin kun hän tulee käymään kylässä. Joskus hankin sinne jotain uutta ja yllättävää tai vien hänelle jotain kivaa lahjaa ilman sen kummempaa tarkoitusta. Yleensä nämä jutut ovat ihan muutaman euron juttuja. Juurikin lapsille tarkoitettua mielenkiintoista pikkulelua ja tilpehööriä, tai tytöille mieluisia hiuspinni+lenksujuttuja. Muistamisen ei tarvi olla kallista, eikä aina tavaraakaan. Pääasia on mielestäni se että on mukana henkisesti. Osoittaa kiinnostusta ja kiintymystä :)

Itse toivoisin että vanhempana olen kummitytölleni samanlainen kummitäti kuin oma läheisempi kummini oli minulle. Se cool, hauska ja rento nainen joka ymmärsi kaikkia juttujani, kuunteli ja oli kiinnostunut tekemisistäni. Se jolle kertoi sellaisia juttuja joita vanhemmille ei välttämättä olisi jutellut. Kummin ja kummilapsen yhteys muodostuu usein juuri sellaiseksi kuin sen haluaa muodostuvan, kaikki on itsestään kiinni. Itse haluan kummina olla lähellä, jos en fyysisesti niin ainakin henkisesti, muistaa kummilapsen olemassaolon, viedä häntä jonnekin erikoisiin paikkoihin joskus tms. Kun lapsi oppii lukemaan niin kummihan voi välillä kirjoittaa sähköpostia ja kysellä lapsen kuulumisia, tai vaikkapa laittaa ihan aidon perinteisen postikortin tai kirjeen silloin tällöin, vaikkapa parin valokuvan kera. Silloin yhteydet säilyvät hyvin vaikkei aina olisikaan mahdollisuutta nähdä kasvotusten :)

Minulla ei vielä ole lapsia, mutta tulevaisuudessa, jos jälkikasvua tulee niin vaadin kummeilta samoja asioita joita oma kummini oli minulle, ja itse olen kummitytölleni. Muistamista, läsnäoloa, aitoa kiinnostusta lapsesta. Mahdollisuuksien mukaan kaikkea muutakin hoitamisesta yhteisiin retkiin ym, mutta nuo kolme ensiksi mainittua ovat ne tärkeimmät.

Mielestäni myös kummilapsen [silloin kun lapsi liian pieni tajuamaan niin hänen vanhempiensa] tulee huolehtia myös kummitädin/sedän muistamisesta syntymäpäivänä ja jouluna. Ei välttämättä lahjaa [itse olen saanut itsetehtyjä askarteluja, pipareista leivottuja joulukuusenkoristeita ym] mutta ainakin kortti, osoitus siitä että myös kummia muistetaan. Itselleni jos joskus tulee lapsia niin puhun kyllä tuleville kummeille etukäteen mitä odotan kummiudelta, ja sen jälkeen voivat tehdä päätöksen haluavatko sen tehtävän itselleen ottaa.

Minulla on kaksi kummitätiä, toinen äitini nuoruudenkaveri ja perhetuttu, toinen isäni sisko. Perhetutun kanssa olin paljon tekemisissä teini-ikään asti, sen jälkeen hän on pitänyt välejä vain äitiini. Itse lähetän hänelle kyllä joka vuosi joulukortin. Sen sijaan toinen kummini on ehdottomasti läheisin sukulaiseni oman perheeni jälkeen. Hän on muistanut minua kohta 28 vuoden ajan jokaikisinä nimi-, ja syntymäpäivänä, sekä jouluisin useilla lahjoilla, ollut tukena ja kuuntelijana muutenkin, ja tästä kiitokseksi myös minä muistan häntä :)

Oman äitini kummitäti on nyt 80-vuotias, ja kutoi viime jouluksikin äiskälle villasukat ja purkitti itse hunajaa ja sinappia ;) :haart:
 
Tuleepa huono omatunto, kun ees muutaman näitä vinkkipostauksia lukee. :nolo:

Toisaalta taas, huono omatunto kaikkoaa, kun ajattelen lähimpiä esimerkkejä, eli omia kummejani. Heistä kuulee ja heitä näkee häissä ja hautajaisissa, näin on ollut noin 1-4-v lähtien. Silloin ihan pikkupoikana vissiin meni vielä toisin, eli heitä näki useamminkin. Tosin silloin he ilmeisesti asuivatkin melkein kaikki paljon lähempänä. En mä heitä mistään syytä, pakkohan heidänkin on omaa elämäänsä elää, oma perheensä huolehtia ensisijaisesti. Niin se vain elämä menee. Kaikkeen ei riitä aikaa eikä energiaa, joten niitä pitää suunnata niihin aivan tärkeimpiin kohteisiin (= oma perhe ja työ) ja jättää muu vähemmälle.

Joka tap. olen päättänyt käydä kummilapseni luona (siten myös isäänsä, vanhaa ystävääni ja sielunveljeäni moikkamaassa) selvästi aiempaa enemmän. Tällöin aion keskittyä jutusteluun, leikkimiseen ja muuhun rentoon oleiluun ja puuhailuun, en niinkään lahjomiseen (vaikka miksei voisi joskus viedä jotain kivaakin). Onpahan hänelle yksi aikuinen maailmassa enemmän, jolta voi saada vaikutteita ja jonka kanssa voi jutella rauhassa, edes joskus harvoin.

Koska hän on tyttö, olisi yksi asenne/ajatus semmoinen, mitä voisin koettaa tuoda esille: ei tarvitse taipua olemaan ja toimimaan sen mukaan, mikä vaikuttaisi olevan valtavirran käsitys tyttöydestä ja myöhemmin naiseudesta. On lupa ja jopa hyvästä kyseenalaistaa markkinavoimien ja ns. valtavirran käsitykset ja valita toisin. Ei tarvitse tekemällä tehdä itsestään heikompaa, mitä onkaan, ei fyysisestikään. Saa olla rento ja retee, ei ole mikään pakko ylisuoriutua ja hikaripinkoilla. Ei myöskään ole mikään pakko alisuoriutua ja laiskotella vain siksi, koska joku tai jotkut kaverit niin tekevät. Saa vetää oman linjansa, tehdä omat valinnat, mutta silti voi olla ystävä toiselle, suvaita myös toiselta sen, että hänkin vetää oman linjansa. Silti voi ystävältä löytää yhteisiäkin piirteitä, joiden pohjalle voi ystävyyden rakentaa.

Pitääpä joskus puhua isänsä kanssa siitä, minkä verran meidän yhteisistä ajoista ja touhuista saan kertoa tytölleen. Kaikki ne jutut eivät kestä oikein päivänvaloa, eivät ainakaan kovin nuorelle kerrottuna, ehkä sitten aikuisena vasta. Yleensäkin pitäisi enemmän jutella siitä, millainen kummi lapsen vanhemmat haluaisivat mun olevan ja millaisia muut kummit ovat toistaiseksi olleet.
 
iivili sanoi:
Tuleepa huono omatunto, kun ees muutaman näitä vinkkipostauksia lukee. :nolo:

Onpahan hänelle yksi aikuinen maailmassa enemmän, jolta voi saada vaikutteita ja jonka kanssa voi jutella rauhassa, edes joskus harvoin.

Koska hän on tyttö, olisi yksi asenne/ajatus semmoinen, mitä voisin koettaa tuoda esille:
Click to expand...

Nyt huono omatunto pois. Eikös tuossa täyty jo kaikki hyvän kummin tunnusmerkit. Haluat olla lapselle sellainen henkilö, johon voi luottaa. Sellainen tärkeä henkilö. Ja samalla pyrit olemaan se suunnan näyttäjä kertomalla omasta elämästä ja omista kokemuksista. Vähän niin kun koulun opon pitäisi olla, annat vinkkejä ja tuet päätöksissä.
 
Joo ei kummin ole tarkoitus mikään lahja/rahakone olla. Tukea voi antaa monella tavalla, ja välimatkan takia tietenkin voi olla vaikeampaa pitää yhteyttä/tukea muuten.

Mulla on itsellä kaksi kummia, joista toisesta ei ole kuulunut vuosiin enää mitään, mutta toisen kanssa pidän sitäkin tiiviimmin yhteyttä (joka johtuu ehkä siitä, että hän on samalla serkkuni ja minä vuorostani olen hänen poikavauvansa kummi :)). 21-vuotias ei ehkä samalla tavalla kaipaa kummia/läheistä aikuista, tarve oli paljon suurempi siinä teini-iässä. Onneksi sitä oli tarjolla.

Itse yritän olla sellainen kummi kuin millaisen itse haluaisin (/olisin halunnut). Välimatkaa kummilapseeni on se 450km, mutta käyn paikkakunnalla parin kk välein tapaamassa häntä ja pidän yhteyttä perheeseen muuten. Mutta pakko myöntää, on välillä huono omatunto, kun en voi olla oikeasti avuksi ja läsnä lapsen kasvaessa, niin ihanaa kuin se olisikin. No ei kai tämä opiskelu toisella puolen Suomea enää montaa vuotta kestä..

Tsemppiä luottamustehtäväsi kanssa :)
 
Oman kummitätini kanssa taisin vuosien tauon jälkeen puhua puhelimessa kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen yhteydenpito onkin ollut vähän hiljaisempaa:rolleyes:

Ei sillä, että jotain kaunaa kantaisin ja kasvaminen olisi ollut jotenkin kivuliasta, mutta olisin kyllä toivonut penskana enemmän yhteistä ajanviettoa ns. perheen ulkopuolisen aikuisen kanssa. Kieltämättä oli myös vähän hönö olo olla konfirmaatiossa se ainoa, jonka kummi ei ollut paikalla.
 
Soitin kummilapsen vanhemmille ja kysyin lahjatoiveista. Olivat yksiselitteisesti sitä mieltä, että lahjatoivemenettely on hävytöntä hyödyntämistä. Kertoivat, että heillä on kaksi kummilasta ja molempien vanhemmilla on aina selkeät lahjatoiveet. Kummilapseni vanhemmat ovat vähävaraisia, ja heille kerrotut lahjatoiveet ovat miltei poikkeuksetta olleet täysin kohtuuttomia.

"Voithan sie jonki kusisen alpakkalusikan ostaa jos välttämättä haluat" -sanoi kummityttöni isä, ja jatkoi että "tärkeintä on että kävisit katsomassa ja leikkimässä, ja soittelet joskus kun tyttö alkaa puhetta ymmärtämään".

Itsekin aloin ihmetellä tuota lahjatoivekäytäntöä. Pyytää nyt kavereita kummiksi ja alkaa "rahastaa" heitä vielä vaivannäön päälle.

Meidän esikoinen syntyy muutaman viikon sisällä. Lahjatoiveita ei tulla kummeille esittämään.
 
Minä ymmärrän tuon lahjatoive-ajatuksen siinä mielessä, että jos lapsella on parhaillaan neljässäkin eri ruokakunnassa asuvia kummeja ja jokainen keksii alkaa kerätä esim. lusikoita tai astioita, niin ei jokainen ole ihan eri settiä. Mun oman kummilapsen kanssa tämä on toiminut, vanhemmat ei ole erityisesti esittäneet mitään toiveita, mutta olen aina juhlien alla vähän kysäissyt tarpeita. Fiksut vanhemmat älyää kyllä olla asettamatta kohtuuttomia vaatimuksia, eri asia sitten, jos ei korvien välissä raksuta. Rahastuksen kyllä haistaa aika äkkiä, minkä jälkeen kannattaa ottaa ohjat omiin käsiin, ilmoittaa esim. että perustaa kummilapselle tilin, jonne laittaa pienen summan vaikka synttäripäivänä. Ei tarvii myöskään kokea sitä tuskaa, että joka synttäripäivänä pitäis ehtiä kauppaan ja käyttää mielikuvitustaan.

Minusta hauska kastelahja on kummisormus, ostin omalle kummipojalleni aikanaan semmoisen. Mahtuu sormeen ehkä ensimmäisen viikon ajan, mutta sen jälkeen voi alkuun äiti pitää sitä kaulaketjussa ja itse sitten myöhemmin.
 
Heikki722 sanoi:
Soitin kummilapsen vanhemmille ja kysyin lahjatoiveista. Olivat yksiselitteisesti sitä mieltä, että lahjatoivemenettely on hävytöntä hyödyntämistä. Kertoivat, että heillä on kaksi kummilasta ja molempien vanhemmilla on aina selkeät lahjatoiveet. Kummilapseni vanhemmat ovat vähävaraisia, ja heille kerrotut lahjatoiveet ovat miltei poikkeuksetta olleet täysin kohtuuttomia.
Click to expand...

Tossahan vika on kummilapsen vanhemmissa, eikä itse menettelyssä. Kyllä niiden lapsen vanhempien pitäisi tajuta esimerkiksi sopivan lahjan hintaluokka. Itse kysyn aina lahjatoiveita kummipoikani vanhemmilta. Jos en kysyisi, joutuisin todennäköisesti kiertelemään kaupoissa tuntikausia pohtien sopivaa lahjaa, ja ostamani lahja ei kuitenkaan olisi mikään älyttömän mieleinen. Tai sitten kävisi kuten eräissä kastejuhlissa, joissa juhlakalu sai lahjaksi neljä (4!) kastesormusta. Lahjan ostaminen on kuitenkin yleensä hyvän tavan mukaista, joten miksei samantien ostaa jotain tarpeellista tai mielekästä?
 
Harvemmin tulee tanne yleiselle puolelle kommentoitua, mutta nyt kavin miettimaan omia kummejani. Ensinnakaan en ymmarra, miksi vanhempani ovat ottaneet minulle 3 kummia lahisuvusta (tati, seta ja vaimonsa), ja viela ne sukulaiset, jotka asuivat meita lahimpana (n. 60 km sateella). Nyt olen taysi-ikainen, asun 3000 km paassa, ja olen yhteydessa vain yhteen heista. Ne kaksi muuta (naimisissa olevat) ovat unohtaneet olemassaoloni jo 6 vuotta sitten. Olisi kiva ollut saada edes kortti tai email kun taytin 18, mutta ei... Ja aitini taas on heidan pojan kummi, ja muisti tietenkin poikaa viime vuonna rippijuhlana, seka laittaa onnittelut ja hieman rahaa synttareina. Ei kuulunut edes kiitosta...

Sain sylikummiltani lusikan ja talta toiselta pariskunnalta valokuvakehyksen. Lusikka pyorii jossain muistona, ja valokuvakehys on tuossa hyllyssa. Onhan se ihan mukava muisto. Mummolta ja muilta sukulaisilta tuli sitten vauvakirja ja muuta kraasaa.

Synttareina sain lahjaksi leluja, Muumi-lakanoita, ja muuta mukavaa nailta kummeilta, joiden kanssa en ole enaa tekemisissa. Sylikummini keraili minulle sarjan niita pienia tauluja, joissa oli aina jokin mietelma alareunassa. Sain muistaakseni ensin tauluja, ja sitten kun ne oli kerailty, sain Muumi-mukeja. Nyttemmin, kun asun kauempana, kirjoittelen kirjeita hanelle ja 8-vuotiaalle serkulleni, ja lahetan lahjoja serkulleni aina jouluna ja syntymapaivana. En oikeastaan enaa odotakaan mitaan vastineeksi, mutta kun kayn Suomessa, kummini leikkaa aina hiukseni ja antaa lahjaksi shampoota jne., koska on ammatiltaan kampaaja. Mielestani tassa iassa se on ihan riittavaa.

Eli siis: kummius on tarkeaa, mutta yli 18-vuotiaana mielestani ei ole enaa velvollisuutta ostaa lahjoja joka juhlapaivana. Mieluummin pidat vain yhteytta ja laitat onnittelukortin, sitakin osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin pienena.

Ja osta lapselle mielellaan jotain, mika jaa muistoksi. Esim. taulut tai astiat, lakanat, jne. Lelut ja muu kraasa on mukavaa, mutta kuinka moni sailyttaa ne muistoina sitten, kun ne eivat enaa kiinnosta?

Yrita pitaa yhteytta, laita kirjeita, kortteja, myohemmin tekstareita, ja kay aina valilla kylassa.

Heikki722, sinusta tulee varmasti ihana kummi, kun otat kummiuden noin vastuuntuntoisesti jo tassa vaiheessa. Joten ala stressaa liikoja! :thumbs:
 
Minulla on kolme kummia, jotka kaikki asuvat kanssani samalla paikkakunnalla. Yksi heistä on sylikummini, jota näen melko usein ja tuleekin aina silloin tällöin käytyä kyläilemässä hänen luonaan. Hänen kanssaan on helppoa ja mukavaa jutella kaikesta. Tämä johtuu varmasti siitä, että olen viettänyt hänen kanssaan aikaa koko ikäni. En ole välttämättä aina edes saanut häneltä synttärilahjaa, mutta ei se haittaa, koska hän on ollut aina vain läsnä:)

Kaksi muuta ovat taas vähän toista maata. Jos he kävelevät kadulla vastaan, he ottavat tälläisen ilmeen :jahas: ja käyttäytyvät kuin minua ei olisi olemassakaan. On kieltämättä sillon vähän :( olo. Heidän kanssaan en ole viettänyt oikeastaan ikinä aikaa.

Tärkeintä minusta on se kun vain muistaa pitää yhteyttä. Ja mielestäni, kun kummilapsesta tulee aikuinen ei häneen tarvitse enää suhtautua kuin siihen pieneen kummilapseen :kippis1:
 
Viimeksi muokattu:

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom