- Liittynyt
- 19.10.2017
- Viestejä
- 4
Tein paluun säännöllisempään treeniin kesän jälkeen. Tällä kertaa päätin hävittää alkuun pahimmat rasvat ennen kuin aloitan . Elokuun alussa paino oli 85 kg ja marraskuun alussa pääsin 76,5 kg lukemille ( pituus 179 cm).
Tänään aamupaino näytti 78,5 kg, kiitos pikkujoulujen ja pienen motivaationotkahduksen viimeisen kahden viikon aikana.
Nyt mietin jatkanko vielä dieettiä vai siirrynkö siisteille plussakaloreille. Pitkän aikavälin tavoitteena on treenata, kasvaa ja vihdoin katsoa mihin asti oma potentiaali riittää. Tavoitteena pysyä myös jotenkin urheilullisen näköisenä eli pitää keskivartalon turpoaminen kurissa.
Treenitausta on pitkä, mutta epäsäännöllinen. Nyt on syksy tultu mukavasti lihasmuistin voimalla ja kohta varmaan olisi hyvä saada kaloria koneeseen mikäli haluan, että kehitys jatkuu.
Eli kokemuksia ja näkemyksiä. Jatkanko siistimmän kunnon metsästämistä vielä vai tyydynkö tähän "normaalipainoiseen" lähtötilanteeseen ja aloitan syömään enemmän? (Tavoitteena + 300-500kcal/vrk).
Saavutanko jotain merkittävää hyötyä jos aloitan bulkin todella kireänä? Toki ymmärrän, että sitten on aikanaan vähemmän tiputettavaa, mutta olen myös henkisesti varautunut välidieetteihin matkan varrella.