SUPERCARB 1kg -40%

Kuinka paljon on liikaa liikuntaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja sannuli
  • Aloitettu Aloitettu
^Silleen se menee, että lepoa tarvitaan, ja lepopäivien (jopa viikon) jälkeen tulokset paranevat. Itekään en malta pitää tarpeeksi lepopäiviä. Josko nyt opettelisi, kun päätin siirtyä pääasiassa treenaamaan punttia piakkon puntti+jumpat-kombon lisäksi.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
^^ sannuli, kuinka sä jaksat vetää täydellä teholla noin pitkät salitreenit? Mulla ainakin max 60 min (lämmittelyineen), sen jälkeen on jo aivan sippi.

Mulla kehitystä on tuonut ehkä eniten, yllätys yllätys, treenin vähentäminen. Ennen harrastin (lopuksi jo pakonomaisesti) sekä salia että aerobista, liikuin kaikki matkat pyörällä ja vedin vielä omia tunteja. Sitten alkoi tulla niin selkeitä ylikunto-oireita, että lopetin ryhmäliikuntatunnit kokonaan ja olen yrittänyt opetella myös lintsaamaan treenistä joskus! Missään ei vaan oikein kehtaa sanoa, että parhaita tuloksia on tuonut LEVON lisääminen, tulee ihan luuseri olo :wtf:

Ei tuo ole liikaa, kun ei liian kovilla tehoilla tee, syö terveellisesti ja nukkuu paljon. kehityn koko ajan silti! Toki kun kalorit laskee koko ajan niin alkaa palautuminen ja kehittyminen hidastua ja loppua, mutta nyt kun on kisadieetti niin on vähän pakko lisätä sitä kulutusta jos kireäksi haluaa :) Liian kova aerobinen on suurimman osan ongelma naiskuntoilijoista, kun jumpissa juostaan monta kertaa viikossa kovalla sykkeellä tehden ja sitten salia lisäksi ja ihmetellään miksei tulokset parane. Varsinkin kun utohon yhdistää vähän ruokamäärän, niin kyllä se kroppa alkaa kulua puhki.. Lepo on tärkeää ja yleensä sen huomaa vasta sitten kun on tulokset junnanneet jo pitkään, eli liian myöhään..
 
teen kyllä sarjat täysillä ja loppuun asti, mutta tauot on melko pitkiä ja keskityn aina vain siihen sarjaan ja välillä palauttelen uutta kovaa sarjaa varten. En juokse laitteesta toiseen kahta tuntia hiki otsalla :)
 
Mahtaisiko täältä saada rehellisiä ja mutkattomia vastauksia treenaamiseeni? :)

Taustoista sen verran, että olen pudottanut lähes 20kg painoa alta pois ja nyttemmin löytänyt sitten jälleen sen kuuluisan liikunnanilon. (Toki "liikuin" tuon suurimman painonpudotuksen aikaankin, mutta lähinnä muutaman tunnin seuratansseja viikossa ja kevyttä lenkkeilyä koiran kanssa.)
Mietin vain, että mahtaako tämäkin ilo olla lähtenyt nyt sitten lapasesta? Siltä ei tunnu itsestä, vaan päinvastoin! Mutta jotakin kertoo sekin, etten viitsi sanoa ihmisille kuinka paljon ja usein käyn ryhmäliikuntatunneilla. (Combat, Pump, Step, AfroPowerDance, Sh'Bam, Balance etc.)

Laitan tähän nyt esimerkki 3. viikkosen, josta jo joku viisas voi varmasti nähdä jotain:

Viikko 1.
Ma: BodyCombat
Ti: Bike
Ke: BodyCombat
To: AfroPowerDance
Pe: Vapaa
La: Vapaa
Su: BodyPump

Viikko 2.
Ma: Vapaa
Ti: Vapaa
Ke: Sali+Combat
To: AfroPowerDance
Pe: BodyStep
La: Sh'Bam (tanssillinen tunti 1h15min)+Sali
Su: BodyPump+BodyBalance

Viikko 3.
Ma: BodyPump+BodyCombat
Ti: Vapaa
Ke: BodyPump+BodyCombat
To: AfroPowerDance+Sali
Pe: BodyStep+BodyPump
La: Kahvakuula+Sh'Bam
Su: BodyPump+BodyBalance

Tanssillisia tunteja pidän lähinnä lämmittelynä ja venyttelynä, vaikkakin hiki sielläkin tulee.
Mutta mahtaako tuota Combattia ja Pumppia olla liikaa? Entä lepopäivät?

Itsellä on siis todella hyvä olo! Tuntuu jopa, että tekisin tuplat jos olisi aikaa... :/
Mutta näkeekö joku tässä nyt jotakin huomauttamista?

Kalorivajetta tulee joka päivä reilusti, mutta niin on tarkoituskin kun rasvaa haluan polttaa.
Syön erittäin terveellisesti, paljon kasviksia, kalaa, kanaa, raejuustoa yms.

Kiitän ja kumarran jo etukäteen mahdollisista vastauksista, joita jään äärimmäisen nöyränä odottamaan.

Edit: Lisään vielä näin jälkikäteen olennaiset, eli paino 73kg ja pituus 165cm
Ylipainoa on siis vielä jonkin verran ja siitä pitäisi kyllä päästä eroon...
 
Viimeksi muokattu:
Mä en ole kaikkein viisain ihminen kommentoimaan, mutta pisti silmään et on kuitenkin aika paljon korkealla sykkeellä tehtäviä tunteja ja raskaita tunteja peräkkäin (Combat/Step + Pumppi). Sitten kun vielä menet kalorivajeella, niin ajattelis että osa tunneista menee ikäänkuin "hukkaan" ja käy lihasten päälle, kun keholla ei oo tarpeeksi rakennusaineita käytössään => ei kehitystä tai jopa takapakkia kunnon suhteen pidemmällä tähtäimellä.
 
Kiitos vastauksesta!
Tämä oli juuri sitä mitä epäilinkin. Eli pidemmän päälle ei ole järkevää, päinvastoin.
Ja vaikka juuri nyt tuntuukin pirun hyvältä, voi se sitten ajan kanssa sanoa ihan muuta.

Jospa siis pidättäytyisin noista combo-päivistä ja hikoilisin aina vain toisen...

Eli silloin viikkoon tulisi
2xCombat
2xPump
2xTanssillista
1xKahvakuula
1xBalance
+2xSali (aamulla)

Kuulostaisiko tämä järkevämmältä?
Eipä nuo tunnit tosiaan lopu, vaikkei niistä jokaista ryynääkään. ;)
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Itsellä on siis todella hyvä olo! Tuntuu jopa, että tekisin tuplat jos olisi aikaa... :/
Mutta näkeekö joku tässä nyt jotakin huomauttamista?

Kalorivajetta tulee joka päivä reilusti, mutta niin on tarkoituskin kun rasvaa haluan polttaa.
Syön erittäin terveellisesti, paljon kasviksia, kalaa, kanaa, raejuustoa yms.
Jo se, että kysyt asiaa, kertoo että olet vähän huolissasi, ja minusta ainakin aihetta onkin. Esim. nuo tanssitunti + lihaskuntoyhdistelmät on aivan turhia, lämmittelyt voit tehdä pikaisesti ennen salitreeniä, ei ole hyötyä mennä kokonaiselle tunnille vain lämmittelyjä varten (eikä se mitään lämmittelyä enää olekaan, vaikka näin olet ajatellut).

Mahtuuko sinulla vapaa-aikaan mitään muuta kuin liikuntaa ja sen miettimistä? Miksi olet lopettanut seuratanssin ja harrastat vain yksilöliikuntaa (jonka määrää osin jo häpeilet)? Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa, että pitkän päälle tuosta VOI olla ja todennäköisesti on seurauksena mm. ylikunto, elimistön meneminen säästöliekille, lihaskasvun heikkeneminen ja ahmimisoireilua. Tämän seurauksena mahdollinen laihdutettujen kilojen palaaminen. Näkisin, että olet mennyt nyt äärilaidasta toiseen, ja nyt haasteena olisi löytää oikea tasapaino liikuntaan ja syömisiin. Voin kertoa, ettei välttämättä ole niin helppoa :(
 
Mä en o le kaikkein viisain ihminen kommentoimaan, mutta pisti silmään et on kuitenkin aika paljon korkealla sykkeellä tehtäviä tunteja ja raskaita tunteja peräkkäin (Combat/Step + Pumppi). Sitten kun vielä menet kalorivajeella, niin ajattelis että osa tunneista menee ikäänkuin "hukkaan" ja käy lihasten päälle, kun keholla ei oo tarpeeksi rakennusaineita käytössään => ei kehitystä tai jopa takapakkia kunnon suhteen pidemmällä tähtäimellä.

Sanaa mielta. Jos tarkoitus on nimenomaa polttaa rasvaa eika kaikkea muuta esim. Lihaksia. Rauhoita noita aerobisia ja lisaa lihaskuntotreenia mieluummin salilla. Pida joko lepopaivia yks tai kaks tai vaihtele viikkojen rankkuutta. Aika hyvinhan oot vaihdellutkin. Kun kulutus on noin kovaa, en pitaisi isoja miinuksia. N. 500 kcal olisi hyva. Se tuli viela mieleen etta vaikka kuvittelet etta tuo maara liikuntaa on hyvaksi ja kehittaa sinua, niin pieleen meni. Paremmat tulokset saat jarkevammalla treenilla, jossa on mukana kunnon palautuminen. Etenkin kun syominen ei ole kunnollista. Elimisto ei kesta monelta suunnalta tulevaa yhtaaikaista rasitusta.
 
Täytyy nyt harkita viikot tulevaisuudessa vähän tarkemmin. ;)
Kuten sanottu, tiesin itsekin ettei tuo ole järkevää ja siksi mielipiteitä kysyinkin. Ja sain, kiitos niistä!

Kyllä tämä hankalaa on ja hankalammaksi vain muuttuu.
Kuka tahansa pudottaa sen 20kg painoa, mutta kenestä on siihen loppuun ja pitämään sen myös, niin siinähän se vaikeus.

Painun takavasemmalle opiskelemaan lisää. :)
 
Juu täällä nimenomaan ajattelinkin "vähän" koluta lisää ja oppia. Ei tästä muuten taida tulla ihan mitään. x)
Mutta kyllä tämän tasapainottelun hankaluuden alkaa tässä pikkuhiljaa hahmottamaan.

Tuolla aamulla salilla käymisellä lähinnä muka ajattelin, että vaikka tulisi 2 treeniä päivässä (sali+kevyempi eli se tanssillinen), niin siinä välissä olisi aina se n.12h. väliä.
En tiedä kuinka järkevä ajatus se nyt sitten loppuviimein on ollutkaan. :1:

Ja todella myönnän sen, että ojasta on taittu allikkoon karahtaa tämän urheiluajatuksen kanssa.
Mutta jokainen paljon painoa pudottanut varmasti tunnistaa tilanteen, kun vihdoin voi ja jaksaa tehdä jotakin, niin se helposti heittää sitten yli.
Ja näin on siis käynyt.
Ehdin kyllä tehdä paaaaljon muutakin, kuin urheilla ja lapsetkin sitä luonnollisesti vaatii.
Urheiluun olen nyt käytänyt keskimäärin n. 2t./vrk.

Jotenkin täytyisi nyt iskostaa päähäni, että ne a) lepopäivät on todella niin tärkeitä kuin on b) liika on liikaa ja c) ne tunnit ei tosiaan mihinkään lopu, vaikka jokaista en ryynääkään läpi.
 
Juu täällä nimenomaan ajattelinkin "vähän" koluta lisää ja oppia. Ei tästä muuten taida tulla ihan mitään. x)
Mutta kyllä tämän tasapainottelun hankaluuden alkaa tässä pikkuhiljaa hahmottamaan.

Tuolla aamulla salilla käymisellä lähinnä muka ajattelin, että vaikka tulisi 2 treeniä päivässä (sali+kevyempi eli se tanssillinen), niin siinä välissä olisi aina se n.12h. väliä.
En tiedä kuinka järkevä ajatus se nyt sitten loppuviimein on ollutkaan. :1:
Hyvä asenne on mimmillä kuitenkin ;) ei tuossa 12 h palauttelussa ole oikein mitään ideaa tai sit pitäis syödä paljon paljon enemmän... Ja ennen kunnon aamupalaa ei ainakaan kantsi salille lähteä.
 
Mahtaisiko täältä saada rehellisiä ja mutkattomia vastauksia treenaamiseeni? :)

Taustoista sen verran, että olen pudottanut lähes 20kg painoa alta pois ja nyttemmin löytänyt sitten jälleen sen kuuluisan liikunnanilon. (Toki "liikuin" tuon suurimman painonpudotuksen aikaankin, mutta lähinnä muutaman tunnin seuratansseja viikossa ja kevyttä lenkkeilyä koiran kanssa.)
Mietin vain, että mahtaako tämäkin ilo olla lähtenyt nyt sitten lapasesta? Siltä ei tunnu itsestä, vaan päinvastoin! Mutta jotakin kertoo sekin, etten viitsi sanoa ihmisille kuinka paljon ja usein käyn ryhmäliikuntatunneilla. (Combat, Pump, Step, AfroPowerDance, Sh'Bam, Balance etc.)

Laitan tähän nyt esimerkki 3. viikkosen, josta jo joku viisas voi varmasti nähdä jotain:

Viikko 1.
Ma: BodyCombat
Ti: Bike
Ke: BodyCombat
To: AfroPowerDance
Pe: Vapaa
La: Vapaa
Su: BodyPump

Viikko 2.
Ma: Vapaa
Ti: Vapaa
Ke: Sali+Combat
To: AfroPowerDance
Pe: BodyStep
La: Sh'Bam (tanssillinen tunti 1h15min)+Sali
Su: BodyPump+BodyBalance

Viikko 3.
Ma: BodyPump+BodyCombat
Ti: Vapaa
Ke: BodyPump+BodyCombat
To: AfroPowerDance+Sali
Pe: BodyStep+BodyPump
La: Kahvakuula+Sh'Bam
Su: BodyPump+BodyBalance

Tanssillisia tunteja pidän lähinnä lämmittelynä ja venyttelynä, vaikkakin hiki sielläkin tulee.
Mutta mahtaako tuota Combattia ja Pumppia olla liikaa? Entä lepopäivät?

Itsellä on siis todella hyvä olo! Tuntuu jopa, että tekisin tuplat jos olisi aikaa... :/
Mutta näkeekö joku tässä nyt jotakin huomauttamista?

Kalorivajetta tulee joka päivä reilusti, mutta niin on tarkoituskin kun rasvaa haluan polttaa.
Syön erittäin terveellisesti, paljon kasviksia, kalaa, kanaa, raejuustoa yms.

Kiitän ja kumarran jo etukäteen mahdollisista vastauksista, joita jään äärimmäisen nöyränä odottamaan.

Edit: Lisään vielä näin jälkikäteen olennaiset, eli paino 73kg ja pituus 165cm
Ylipainoa on siis vielä jonkin verran ja siitä pitäisi kyllä päästä eroon...

Millaisilla kalorivajeilla sä pudotit tuota painoa? Ajattelisin et kannattaa laihdutus tehdä vähän kohtuullisemmalla liikuntamäärällä loppuun, jos vielä sen kokee tarpeelliseksi, eikä antaa kalorivajeen päivässä mennä ainakaan yli 400-500 kcal. Painon ylläpitämiseen et tartte sen kummempaa liikuntamäärää kuin pudottamiseenkaan, koska syömisen muutos on se tärkein juttu painonhallinnassa. Tai et jokseenkin menisi kulutus ja syöminen tasan pitkällä aikavälillä. Jos tykkää liikkua paljon niin sitten pitää myös syödä paljon ja palautumistakin pitää antaa :) Mutta hienolta kuulostaa tuo painon pudotuksen onnistuminen! Liikunnan ilon löytäminen on kyllä myös hieno tunne :)
 
Voiko liiasta liikunnasta, tai huonosta liikunnan ja syömisen suhteesta kertoa myös juuri turvotus ja painon paikallaan junnaaminen, tai jopa nouseminen?

Onhan tietysti lepopäivien määrä ihan yksilöllistä, mutta itsellä on ollut tapana pitää se 1 lepopäivä per viikko.
Nyt olen miettinyt kahtakin, mutta se jotenkin tuntuu liian paljolta...

Oon jo kirjoittanut tuonne ylikuntoketjuun jotakin, samoin tonne mitä söit tänään -ketjuun, mutta laitetaan nyt tännekin vähän uusia kuulumisia...
Jos saisi neuvojen tai teidän omakohtaisten kokemusten kautta vähän uskallusta.

Eli...

ma: aamulla 3min lankku x 2 ja punnerruksia kapealla otteella
lihaskuntoharjoittelua (8kg kahvakuula, 5kilon käsipainot: 5 x 15 istumaanousuja painot olalla tai kahvakuula rinnalla,
selkiä ja kahvakuulan nostelua, lopuksi venyttelyt)

ti: 10-13km hölkkä (tänään en kuitenkaan mennyt...)

ke: samat lankut ja punnerrukset aamulla
lihaskuntoharjoittelua (sama kuin ma)

to: 10-13km hölkkä

pe: aamulla lankut ja punnerrukset
joko 6-7 kävely/hölkkälenkki tai astangajoogaa ja askelkyykkyä, venyttelyt
tälle päivälle oon miettinyt oisko lepoa tai jotain muuta?

la: lepo

su: 16km hölkkä (viikon pisin lenkki yleensä sunnuntaisin)

Oon tosiaan enemmänkin juoksija, ja meen enemmäkin pitkiä lenkkejä kun pitkänmatkan kunto on parempi, mutta oon nyt alkanut panostamaan enemmän lihaskuntoon.
En enää halua tehdä niitä iänkaikkisia liian pitkiä sarjoja liian pienillä painoilla.
Oon kans miettinyt pitäisikö ottaa käyttöön kevyet viikot ja vähän vaihdella tota viikko-ohjelmaa,
sitä oikeasti on vaan jäänyt, ja jääkin, helposti kiinni tuohon samaan.

Ei mulla mitään sen kummempia tavotteita ole, kun että kunto pysyis yllä, lihakset kunnossa ja näkyvilläkin sopivasti.
Ja ettei nyt paino enää tästä lähtisi nousemaan erityisemmin, nyt paino on jo nimittäin normaalilla mallilla.

Ainoana ongelmana on siis joku säästöliekin tapainen tila ja kroonistuneet rasitusvammat (lihasaito-oireyhtymä, akillekset...),
jotka eivät ole meinanneet talttua edes levolla. Ja kyllä, olen käynyt kaikenmaailman lääkäreillä useaan otteeseen, ja ei näin opiskelijana oikein ole edes varaa.
On vaan pelkona että vaivalla hankitut lihakset katoaa, tai tilalle tulee helposti pläsää, jos vähän hölllään liikkumisesta.
 
Rime, lisää ihmeessä lepoa! Noinhan ne vaivalla hankitut lihakset todennäköisemmin katoaa, jos jatkat liian kovaa treenaamista liian vähillä kaloreilla. Lisäksi ikävä kyllä tuo hölkkääminen on rasitusvammojen kanssa hyvin huono yhdistelmä, lajina se vaan sattuu olemaan kovin kuluttava väärälläkin tavalla (esim. nivelille). Jos hölkkääminen on intohimosi ja henkireikäsi niin voi olla vaikea ajatella siitä luopumista, mutta suosittelisin vaihtamaan hölkät uimiseen (tai jos ei uinti huvita yhtään, niin olisko vaikka soutulaitteella tai crosstrainerilla viuhtominen mitään?) Näin sinun ei tarvitsisi luopua liikunnasta kokonaan, mikä saattaa tulla eteen, jos pahennat nykyisiä rasitusvammojasi vaan entisestään hölkkäämällä. Kokeilet tarpeeksi pitkään tätä vaihtoa, useamman kuukauden, ja sitten kokeilet vaihtaa pieniä määriä hölkkää takaisin viikko-ohjelmaasi, mikäli sitä vielä koet kaipaavasi.

Oho, mähän kirjoittelen ihan kuin tietäisin jostain jotain... niin, ja ehkä tiedänkin, mutta tarkoitus oli vaan antaa vertaistukea ja heittää omia ajatuksia ilmoille. Itse olen päässyt hyvään kuntoon ja pidettyä läskit poissa hölkkäämättä/juoksematta pätkääkään yli kymmeneen vuoteen. Nuorempana tuli hölkättyä paljonkin ja silloin myös rasitusvammat oli arkipäivää toisin kuin nykyään. Kävelylenkkejä olen tehnyt nykyisin palautus ja peruskuntomielessä.
 
Heips ja kiitos kun vaivauduit vastaamaan! :) Tukea tässä nimenomaan kaipaakin ja ulkopuolisen mielipiteitä.

Hölkkä on kyllä erittäin rasitusvamma-altista puuhaa, ja saattaa just kuormittaa niveliä ehkä vähän liikaakin. Ja samalla se on niin koukuttavaa kuitenkin.
Ei helpolla saa mistään samanlaista fiilistä.

On muutenkin vähän ulalla ollut noiden lenkkareiden kanssa (yli-/ali-pronaatio, neutraali, tuettu, vaimennettu...), ja niiden takia
on tullut ehkä jopa lisääkin vaivoja.
Toisaalta kun mulla todettiin osteopenia tammikuussa, niin siinähän ois avainasemassa juuri niveliä rasittava liikunta.
Vähän on ristiriitaiset fiilikset senkin suhteen sitten.

Harmi että mä en oo todellakaan uimisen tai pyöräilyn ystävä, eli vähän hankala tapaus tässäkin...
Mutta ainakin ton neljännen lenkin voisin heittää veke... Ja pikku hiljaa siitä sitten.

Pitäis just uskoa siihen, että kyllä ne lihakset pysyy hyvin yllä vähemmälläkin liikkumisella ja että lepo on vain hyvästä.
 
Tää on vanha ketju, mut pakko kommenttoida, kun Rimen postaus on aivan kuin omalta näppikseltä kirjoitettua tekstiä! Mä harrastan juoksua, josta on sitten aiheutunut ties mitä vaivoja. Mutta kun se juoksusta saatava fiilis on niin parasta, kuten tiedät. :) Uusimpana vaivana nyt (krooninen?) tulehdus peroneus-jänteessä (yksi nilkan/jalkaterän jänteistä) sekä rasitusosteopatia reisiluun kaulassa. Viimeksi mainittu todella pysäytti ja nyt oon pakottanut itseni olemaan juoksematta. Ilman liikuntaa en kykene olemaan, vaan juoksu on korvattu pyöräilyllä ja satunnaisella krosstraileilulla (jonka harmittomuudesta en ole täysin vakuuttunut..). Myös muutamat salitreenit kuuluvat viikko-ohjelmaan. Liikuntaa vois varmasti vähentääkin. En tiedä, nopeuttaisko se jopa toipumista näistä vaivoista, kun energiaa käytettäis vammojen korjaantumiseen eikä liikunnasta palautumiseen.. Osteopenia on mulla todettuna myös, eipä oo osteoporoosikaan kaukana.

Mitä sulle Rime kuuluu nykyään?
 
Suositut

Back
Ylös Bottom