- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 8 206
Tuossa vielä vähän lisää ko. tutkimuksesta.
"𝗬𝗟𝗜𝗞𝗨𝗢𝗟𝗟𝗘𝗜𝗦𝗨𝗨𝗗𝗘𝗡 𝗦𝗬𝗬? Lääkäri Pekka Timonen on jakanut erittäin tärkeän italialaisen tutkimuksen (linkki kommentissa), jossa rokottamisen jälkeen tutkittujen ihmisten veressä havaittiin merkittäviä poikkeavuuksia. Disinfection-julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen otoskoko oli 1006 henkilöä ja muutoksia havaittiin 948 henkilön veressä eli 94 prosentissa tapauksia. 12 tapauksessa oli saatavilla myös ennen rokottamista otettu verinäyte, ja tutkimuksessa analysoidaan tarkemmin neljää tällaista tapausta. Tutkimus on luettavissa kahdella kielellä, italiaksi ja englanniksi, ja sisältää runsaasti mikroskooppikuvia. Tutkijat toteavat johtopäätöksissään: Yhteenvetona voidaan todeta, että koskaan aiemmin rokottamisen jälkeen veripisaroissa ei ole havaittu tällaista äkillistä muutosta, jossa täydellisen normaali tila olisi muuttunut patologiseksi punaisten verisolujen tuhoutuessa, pakkautuessa ja tiivistyessä monimutkaisiksi ja suurikokoisiksi kasaumiksi.
Pekka Timonen kirjoittaa: "Kriittisen tärkeää! Alla suomentamiani poimintoja tieteellisestä tutkimuksesta, jonka havainnot yksistään riittävät selittämään c0vid-rokotusten aloitusten jälkeen havaitut (äkillisten verisuonitukosten aiheuttamiksi sopivat) äkkikuolemat ja ylikuolleisuuden, sekä valtaosan näiden r0kotteiksi kutsuttujen geeniterapia-injektioiden jälkeen ilmaantuneista oireita.
KAIKKI, mukaan lukien Suomen lääkärikunta: huomioikaa että edellä esittämäni väittämät ovat kiistattomia, edellyttäen että kyseisen tutkimuksen löydökset ovat todellisia ja aitoja. Ja että mitään syytä tai perustetta epäillä etteivät ne olisi, ei tässä vaiheessa ole olemassa.
Italialaisen laboratorion + lääkäriryhmän tutkimus:
Kuukausi c0vid mRNA r0kotuksen jälkeen koehenkilöistä 948:n (94%) veressä havaittiin poikkeavaa punasolujen yhteen tarttumista sekä veressä havaittiin olevan vaihtelevan muotoisia ja kokoisia poikkeavia, tunnistamattomia partikkeleja/kappaleita, jotka myös osoittivat taipumusta kiinnittyä toisiinsa ja muodostaa valtavan kokoisia kappalemuodostelmia.
Yhteenvetona: Tutkimuksessa havaitsimme tutkittujen veressä äkillisen, c0vir -r0kotuksen jälkeisen muutoksen, jollaista ei koskaan tähän saakka ole havaittu rokotteiden aiheuttavan: täysin normaalin veren muuttuminen poikkeavaksi/sairaaksi. R0kotuksen jälkeisinä poikkeavuuksina havaittiin: poikkeavaa punasolujen hajoamista, poikkeavaa punasolujen toisiinsa tarttumista, ja näiden taipumusta muodostaa valtavan suurikokoisia kasaumia/ryppäitä. Parhaan tietomme mukaan veressä ei koskaan ole havaittu tämänkaltaista, pienissä verisuonissa tapahtuvan normaalin verenvirtauksen kanssa yhteensopimatonta, isokokoisten toisiinsa tarrautuvien kappaleiden määrää.
Lisämaininta: todennäköiset pidemmällä aikavälillä ilmaantuvat haitat ovat sitten asia erikseen, jota en tässä käsittele. Palataan niihin myöhemmin.