Ei kovinkaan tehokkaasti koska toimivat lakia vastoin. Tartuntatautilaki ihan alusta asti tuollaisen epidemian määräsi estämään - ja poistamaan. Mutta alkoivat tutkimustiedon sijaan kertoa satuja. Mikäli lakia valvottaisiin, olisi politiikka ja tiedon - tässä tapauksessa pienen ryhmän päättämän propagandan - välitys hyvin erilaista.
Tutkimustietoa oli saatavilla sars-viruksesta, koronaviruksista jo ennen sitä kuin tammikuussa vuonna 2020 alkoi sars-2 viruksen vaarallisuudesta ja muunmuassa siitä että se leviää aerosoleina tulla uutisia ja tutkimuksia.
Nyt omikron on ehtinyt viemään mullan alle jo useamman kuin aiemmat sars-2 variantit yhteensä, mutta silti edelleen ovat levittämässä. Rajoille jos alunperin olisi laitettu karanteenihotellit ei koko virusta olisi päässyt valloilleen. Jos kaikki maat olisi tehneet saman, ei pandemia olisi levinnyt. Osa maita niin teki ja saivat tehokkaasti hallintaan viruksen, kuolonluvut ovat edelleen alhaisia niissä.
Valtamedia toistelee thl:n virheellisiä ja lainvastaisia lausuntoja edelleen päälle kahden vuoden jälkeenkin.
Tukahduttaminen ei ole nyt sen hankalampaa kuin aiemminkaan, virus ei itsestään ilmesty vaan sillä on melkoisen lyhyt aika jolloin se tarttuu.
Viralliset tartuntaluvut menevät nyt alas koska testejä ei enää tehdä kuten aiemmin tekivät, tämä aiheuttaa lisää kärsimystä omaisille. Jos testejä tehtäisiin, eivät ehtisi yhtä paljoa levittää oireettomat ja lieväoireiset, silti tarvittaisiin edelleen viruksen leviämistä estäviä maskeja käyttöön kunnes on se tukahdutettu. Samoin tarvittaisiin eristämisiä ynnä muuta tehokasta keinoa.
Tutkijoita, lääkäreitä edelleen twitterissä kirjoittelee asiasta. Tutkimustuloksista suomeksikin kertoen.
Osa lähtenyt koska "trollit", mitä ovatkaan mutta virallista levittämisstrategiaa vaikuttavat kannattavan, on sielläkin mellastanut.
Muutamia heitä
https://twitter.com/myllarni Professori Marjukka Myllärniemi.
https://twitter.com/HeikkiRay Heikki Räyhäntausta
https://twitter.com/jukka235 Ilkka Rauvola
https://twitter.com/TapioKorhonen1 Tehohoitolääkäri Tapio Korhonen
https://twitter.com/jantunen_matti Professori emeritus Matti Jantunen