- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 8 204
Täällä(kin) tuntuu joillain olevan käsitys, että lääketiede olisi eksaktia, ei ole, vaan soveltavaa tiedettä, ja johon hyvin usein myös kytkeytyy siihen kuulumattomia asioita, kuten taloudellisenhyödyn tavoittelu yms. Koronarokotteidenkin kohdalla niiden tutkimukset ovat vain niiden valmistajien omia, raakadataa eivät valmistajat ole paljastaneet.
Lääketieteen piirissä annetaan usein ymmärtää, että huuhaan ja näyttöön perustuvan lääketieteen välillä on raja mustan ja valkoisen tapaan. Todellisuudessa ei ole mitään rajaa – on vain loputtomasti harmaan eri sävyjä. Lääketieteen piirissä osataan kyllä arvostella ns. puoskarointia kärkkäästi, mutta kriittinen ajattelu ja skeptisyys ei tahdo ulottua siihen mitä itse tekee. Ehkä sitä ajattelua on, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen, eli ei haluta olla eri mieltä kuin kollegat tai ei vaan haluta julkisesti myöntää että omakin toiminta voi osittain perustua hataraan tutkimusnäyttöön.
Markkinoilla on paljon lääkevalvontaviranomaisten hyväksymiä lääkkeitä, joiden teho ei alunperinkään ole ollut kuin juuri riittävästi lumevaikutusta parempi, mutta myöhempien tutkimusten perusteella se vähäkin teho on voinut osoittautua kyseenalaiseksi tai täysin olemattomaksi. Lääketeollisuuden käyttämät sadat miljoonat eurot eivät tee uudesta lääkkeestä itsessään yhtään lumelääkettä parempaa, mutta teollisuudelle 500 miljoonan sijoitus kannattaa jos sillä saa 5 miljardia takaisin. Lääketeollisuuden metkuista tarkemmin myöhemmissä kirjoituksissa.
Lääketiede ei ole eksaktia tiedettä