Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mitäs siellä tapahtuu? Onko flunssalinko aallonharjalla ja meinaa tippua veitsenterälle ehkä kahden viikon aikana.RIP Kanta-Häme
Ei aivan mutta lähelle. Radioissa oli juuri THL:n Salmisen haastattelu, jonka mukaan aallonharja iskee ensin vedenjakajaan, josta mahdollisesti jatkumona veitsenterälle. Kuulemma seuraavat kaksi viikko on kriittisimmät.Mitäs siellä tapahtuu? Onko flunssalinko aallonharjalla ja meinaa tippua veitsenterälle ehkä kahden viikon aikana.
Tilanne on kaoottinen. IL seuraa hetki hetkeltä.Mitäs siellä tapahtuu? Onko flunssalinko aallonharjalla ja meinaa tippua veitsenterälle ehkä kahden viikon aikana.
”Tämä on todella hienoa Suomen kannalta. Lapset ansaitsevat lapsilla tutkittuja rokotteita. Ei pidä ajatella, että aikuisilla tutkitut rokotteet toimivat myös heillä. On myös hienoa, että suomalaiset lapset saavat suomalaisilla lapsilla tutkittuja rokotteita”, Rämet iloitsee Ilta-Sanomille.
”He eivät tehneet ihmiskokeita ja he lopettivat eläinkokeet, koska eläimet kuolivat. Tämän jälkeen niiden jakelu kansalaisille aloitettiin ja me katsomme nyt yhtiöitä, jotka vaativat tämän kokeellisen rokotteen tulevan pakolliseksi, jota annetaan ihmisille ehtona työllistymiseksi – samalla meillä on tämä kuolinmäärä, joka jatkaa kasvamista, ja joka on täysin sivuutettu”.
Eikai kukaan täyspäinen anna lapsiaan koekaniiksiJärkyttävät uutiset kertovat, että Suomessa on alkamassa ihmistestaus jopa 6-kuukautisilla vauvoilla Pfizerin kokeellisilla mRNA-rokotteilla. Samaan aikaan tiedämme Yhdysvaltain senaatista, että COVID-rokotteet tappoivat koe-eläimet eikä ihmistestauksia ole suoritettu.
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet kertoo Suomen kuuluvan ”historiallisen hankkeen” yhteistyökumppaneihin yhdessä Yhdysvaltojen ja kahden muun Euroopan maan kanssa.
Senaatin kuuleminen: Kaikki koe-eläimet kuolivat
Suomalaisten viranomaisten ja tutkijoiden näyttäessä ilmeisen vihreää valoa täysin kokeellisten mRNA-rokotteiden tutkimusten toteuttamiseksi suomalaislapsille ja jopa vauvoille, meidän on syytä katsoa rapakon taakse sinne, missä mm. Pfizer yritti suorittaa tuotteillaan eläinkokeita.
Yhdysvallat hyväksyi COVID-mRNA-rokotteet käytettäväksi ilman eläin- ja ihmiskokeiden positiivisia tuloksia. ”Tämmöistä ei ole koskan tapahtunut aikaisemmin Yhdysvaltojen historiassa, erityisesti lasten osalta”, todettiin senaatin kuulemisessa.
Kirjallisissa dokumenteissa todistuu, että eläinkokeet aloitettiin, mutta koska eläimet kuolivat, koronarokotteisen testaaminen lopetettiin. Edelleen painotetaan, että amerikkalaisväestö on joutunut testiryhmäksi, joka on käytännössä nyt käynnissä oleva koronarokotteiden testausohjelma.
https://*******.net/2021/05/15/varo...t-tappoivat-koe-elaimet-yhdysvalloissa-video/https://static.*******.net/uploads/2021/05/testit.mp4
On vissiin liikaa vaadittu, että olisivat edes tämän poliitikon nimen maininneet, kun kerran hänen höpötyksiään totuutena levitetäänJärkyttävät uutiset kertovat, että Suomessa on alkamassa ihmistestaus jopa 6-kuukautisilla vauvoilla Pfizerin kokeellisilla mRNA-rokotteilla. Samaan aikaan tiedämme Yhdysvaltain senaatista, että COVID-rokotteet tappoivat koe-eläimet eikä ihmistestauksia ole suoritettu.
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet kertoo Suomen kuuluvan ”historiallisen hankkeen” yhteistyökumppaneihin yhdessä Yhdysvaltojen ja kahden muun Euroopan maan kanssa.
Senaatin kuuleminen: Kaikki koe-eläimet kuolivat
Suomalaisten viranomaisten ja tutkijoiden näyttäessä ilmeisen vihreää valoa täysin kokeellisten mRNA-rokotteiden tutkimusten toteuttamiseksi suomalaislapsille ja jopa vauvoille, meidän on syytä katsoa rapakon taakse sinne, missä mm. Pfizer yritti suorittaa tuotteillaan eläinkokeita.
Yhdysvallat hyväksyi COVID-mRNA-rokotteet käytettäväksi ilman eläin- ja ihmiskokeiden positiivisia tuloksia. ”Tämmöistä ei ole koskan tapahtunut aikaisemmin Yhdysvaltojen historiassa, erityisesti lasten osalta”, todettiin senaatin kuulemisessa.
Kirjallisissa dokumenteissa todistuu, että eläinkokeet aloitettiin, mutta koska eläimet kuolivat, koronarokotteisen testaaminen lopetettiin. Edelleen painotetaan, että amerikkalaisväestö on joutunut testiryhmäksi, joka on käytännössä nyt käynnissä oleva koronarokotteiden testausohjelma.
https://*******.net/2021/05/15/varo...t-tappoivat-koe-elaimet-yhdysvalloissa-video/
https://static.*******.net/uploads/2021/05/testit.mp4
Kuka kertoo totuuden? Aika naiviia uskoa vain jotain koska se on "virallinen".There is no evidence for this.. The claim is based on a 2012 study looking at different vaccines. The animals, in this case mice, were euthanized as is standard procedure in this sort of trial. They did not die “months later” as claimed.
A viral Facebook post claims that all animals involved in Covid-19 vaccine studies died months later from immune disorders, sepsis and/or cardiac failure.
This is false.
The post appears to be a screenshot of an online article which makes a number of incorrect claims. The study this particular claim is based on was about severe acute respiratory syndrome (SARS) and published in 2012. It did not focus on Covid-19 vaccines, or even use the same technology that underpins the vaccines currently being used against Covid-19. And even in this study, the animals were euthanized—they did not die in the ways described in the post.
Did animals die in the Covid-19 vaccine trials?
As we have written before, the Covid-19 vaccines (Pfizer, Moderna and AstraZeneca) have been tested on animals.
Chris Magee, head of policy and media at UK non-profit Understanding Animal Research (UAR), told Full Fact that in the case of Covid-19 vaccines, data already existed to indicate the vaccines were safe, which enabled researchers to run animal trials alongside the early stages of human trials.
Had the animals died during this process, he said, the human trials would have been immediately halted. The fact that they were not indicates the animals did not die unexpectedly.
He also said animals used in drug trials are usually euthanized, so scientists can examine their internal organs for signs of pathology.
Did animals die in the 2012 SARS trial?
The lead author of the 2012 study has previously confirmed to Reuters that the animals used in his research, mice, did not die as a result of the vaccines they were given. He also highlighted the fact that vaccines they tested in the 2012 study did not use mRNA technology like some of the Covid-19 vaccines, such as the Pfizer/BioNTech vaccine, and were in fact “very different vaccine platforms”.
There is no evidence to substantiate claims that the animals died “months later” from other conditions as described in the post.
The screenshot of the article also claims “coronavirus vaccine caused liver inflammation in test animals”. This statement (in the original article) links to a 2004 study which, in response to the 2003 SARs outbreak, tested a vaccine on ferrets and found it was associated with enhanced hepatitis in the animals.
Again, this vaccine was not created to tackle the SARS-CoV-2 virus and is not based on the mRNA technology that underpins vaccines such as Pfizer/BioNTech and Moderna.
Kun jakaa sellasta paskaa niiin luulis sen verran jaksaa hyväkuntoset jolle korona on nuha et jaksais tarkistaa näitä väitteitä. Ei oo raskas homma. Jos ei jaksa, olisin huolissani.