Hartsa on hajulla:
Harri Kirvesniemen pelko toteutui.
www.is.fi
Harri Kirvesniemi arvelee, että nyt yhä maksellaan tietyllä tavalla koronavelkaa.
– Korona-aikana opittiin olemaan eristyksissä, mutta kisatilanteessa tulee väkisin kohtaamisia ihmisten kanssa. Eristysaikana ei kehittynyt normaalilla tavalla vastustuskykyä pöpöjä vastaan, joten nyt jylläävät monennäköiset taudit. Todella moni huippuhiihtäjä on sairastunut viimeisen puolentoista kuukauden aikana, Kirvesniemi sanoo.
Kirvesniemen mukaan huippukuntoiset hiihtäjät ovat erittäin alttiita sairastumisille.
– Mitä paremmassa ja herkemmässä kunnossa olet ja mitä tiukemmalle pystyt itsesi kisassa vetämään, sitä herkemmin tauti pääsee iskemään. Kovan kisasuorituksen jälkeen vastustuskyky tipahtaa aika roimasti muutaman tunnin ajaksi ja sairastumisalttius kasvaa.
Kirvesniemi pohtii, onko infektioiden välttämiseksi enää tehtävissä enempää. Hiihtäjät käyttävät maskia matkustaessaan ja jopa oman porukan kesken linja-autossa. Hotelleissa hiihtäjät välttelevät muita vieraita ja pysyttelevät huoneissaan.
– Jo aikaisemmin on omaksuttu todella tiukka linja ja korona-aika kiristi sitä entisestään. Mitä muuta voisi tehdä? Kirvesniemi pohtii.
Kirvesniemi miettii, kääntyykö pyrkimys suojautua taudeilta jo itseään vastaan.
– Kun oikein paljon suojaudutaan, niin luontaista kontaktia bakteereihin, viruksiin ja muihin taudinaiheuttajiin ei saada kehitettyä. Tuolloin kroppa ei ole valmis taistelemaan normaaliin tapaan vastaan, kun tauti iskee. Silloin se tulee armotta päälle. Asioilla on aina kääntöpuolensa. Normaalissa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa oleminen on yksi tapa kasvattaa vastustuskykyä, Kirvesniemi sanoo.