Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Koronavirus, COVID-19 – maailmanlaajuinen kriisi joka mullisti arjen, talouden ja politiikan kertaheitolla

Meta description: Keskustelua COVID-19:n vaikutuksista, tutkimuksista, rokotteista ja arjen muutoksista – kokemuksia ja näkemyksiä ilman paniikkia tai alakehää.

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 90 27,8%
  • Ei

    Votes: 234 72,2%

  • Total voters
    324
Meidän firmassa tuo näkyy myös hyvin. Kiertää lähes kaikki läpi. Tällä viikolla näkynyt täällä meillä. Työkaveri, joka ei aiemmin sairastanut, on nyt maannut viikon kotona. Se oli kyllä viikon saikulla jo syyskuun alussa ja epäili että koronaa oli silloinkin, mutta nyt se oli ihan testannut. Siitä on aikalailla tasan vuosi kun itse sairastin. Pari päivää olin töistä pois. Saa nähdä tarttuuko tällä kertaa. Että kyllä se näkyy samalla tavalla kuin muutkin vastaavat taudit, että kerralla saattaa olla puolet työntekijöistä pois.

Samma på Pirkanmaa. Itsekin maannut tiistaista saakka sängyssä/sohvalla tämän vuoksi.

Kuulun riskiryhmään, mutta ei tämä toinen tartunta ole niin paha mitä ensimmäinen tartunta oli reilu vuosi sitten. Nyt kuume ollut 38 tienoilla, ensimmäisellä kerralla oli 39 tienoilla. Olo ollut kuitenkin pahempi mitä kuumeen kovuus antaa ymmärtää. Nyt on alkanut jo paranemisvaihe.

Mutta on tämä kuitenkin huomattavasti vittumaisempi mitä ”tavallinen flunssa”. Sanoisin että influenssan kanssa samaa tasoa. Kaksi rokotusta on taustalla eli kolmatta tehostetta en ole ottanut aikoinaan.
 
Itsellä se taas oli reilusti miedompi kuin normi flunssa kun vuosi sitten sairastin. Puolisoon ei edes tarttunut. Se ei tietääkseni ole edes sairastanut vaikka hoitoalalla on. Ei tarvis tarttua nyt kun olisi muutakin hommaa. Tai yhtä lievänä tai lievempänä voisin ottaa ja maanantaista eteenpäin niin lähtisin saikulla viikoksi metsästään lintuja..
 
Ruotsalainen taas paasaamassa joka mediassa.

Ruotsalainen taas paasaamassa joka mediassa.

1698565364785.webp
 
Tuo herättää ainakin minussa kolme pääkysymystä.

1. Onko jotenkin epänormaalia sairastua lentsukautena lentsuun?

2. Miksi soimataan itseä dinnereille osallistumisesta? Tulisiko lentsukausina eristäytyä muista ihmisistä kotiin?

3. Miksi testataan koronaa? Mitä merkitystä on pystyä erottamaan yksi lentsu kaikista muista samanlaisista.

Olen kyllä ihan varma, ettei tämä henkilö toiminut samoin ennen vuotta 2020.
 
Mikähän olisi sellainen määrä rokotteita vuodessa, että nää uskovaiset tajuaisi palvovansa väärää messiasta, olisko 20?

meilläkin duunissa koronaa ollut jo about kk ajan kierrossa. Jonkun flunssataudin itsekin sain, mutta eipä tarvinut tikkua nenään tunkea. Rajua tautia työkavereilla joilla piikit.
 
Ja tässä toinen tyyppi, joka on suorastaan äimänä käkenä siitä, että lentsukautena lentsu leviää. En kyllä muista, että ennen vuotta 2020 kukaan olisi tätä ihmetellyt ja ulissut testauksen, rokotteiden ja naamareiden perään. Mikähän nyt on tarkalleen ottaen muuttunut aiemmista vuosista?
 
Tuo herättää ainakin minussa kolme pääkysymystä.

1. Onko jotenkin epänormaalia sairastua lentsukautena lentsuun?
Ilmeisesti yllättävää. Mitenhän kummassa nämä kaikki mahdolliset piikit ja lääkkeet ottavat nimenomaan tuntuu sairastuvan todella usein ja pitävän hirveää meteliä siitä? Ei varmaan tee vastustuskyvylle hyvää stressaa joka yskäisyä, desinfioida kaikkea neuroottisesti jne.
3. Miksi testataan koronaa? Mitä merkitystä on pystyä erottamaan yksi lentsu kaikista muista samanlaisista.
Nokun hirvee mörkö, korona, vaanii taas joka puolella.
Olen kyllä ihan varma, ettei tämä henkilö toiminut samoin ennen vuotta 2020.
Ei tasan. Oon aika varma et tietyllä ihmisryhmällä naksahti jotain pahemman kerran 2020-2022 välillä.
 
Ei vittu nyt alkaa kyllä olemaan usko ihmiskuntaan koetuksella!

396556128_10210888214918605_3139096666126062896_n.jpg

Kuin lammaslauma menossa teuraalle. Se ero lampailla ja näillä rokoteuskovaisilla idiooteilla kuitenkin on, että osa lampaista saattaa jopa tajuta saavansa kohta napin otsaansa ja pyrkivät karsinasta poispäin.
 
Back
Ylös Bottom