allitus voi päättää ravintoloista, mutta tapahtumien osalta kyse on suosituksista alueille, josta päätöksen tekevät avit. Marinin mukaan tänään tullaan tekemään konkreettisia päätöksiä rajoitusten lieventämisestä.
– Meidän pitää tarkastella, voitaisiinko rajoituksista luopua aiemmin ennakoitua nopeammin. Me näemme, että tilanne on muuttumassa. Olemme ikään kuin huipun tasalla ja toivottavasti tapausmäärät ja sairaalakuormitus lähtevät tästä laskemaan, Marin sanoi ennen kokouksen alkua, SDP:n puoluevaltuuston tiedotustilaisuudessa.
THL: Ravintoloiden rajoituksia mahdollista keventää
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että matalimman riskitason ravintoloiden rajoituksia on mahdollista keventää.
THL toteaa lausunnossaan, että aukioloaikoja on mahdollista jatkaa esimerkiksi kello 21:een illalla alueilla, joissa sairaalahoitotaakka on nouseva. Alueilla, joissa sairaanhoidon kuormitus on tasainen tai laskeva, olisi THL:n mukaan harkittavissa, että liikkeiden aukioloaikaa jatketaan esimerkiksi kello 24:ään saakka.
Hallituksen ministerit ovat
yhdessä rintamassa höllentämässä koronarajoituksia tautitilanteen helpottumisen takia.
Ylen tietojen mukaan koronaministerityöryhmä käsittelee ravintolarajoituksia ja koronapassin palauttamista käyttöön torstaina alkuillasta.
Hallituksen on tehtävä päätöksiä rajoitusten jatkosta ja koronapassista lähipäivinä, koska asetusten voimassaoloaika päättyy tammikuun lopussa eli ensi maanantaina.
THL luokittelee vähäisen riskitason ympäristöiksi henkilöstöravintolat sekä ruokaravintoloiden sisätilat ja ulkoilmaruokailuterassit. Kohtalaisella riskitasolla ovat ulkoilma-anniskeluterassit ja merkittävällä riskitasolla baarit ja pubit, karaokebaarit ja yökerhojen sisätilat.
Baarien rajoitukset ovat THL:n mukaan edelleen tarpeen vähentämään tartuntojen voimakasta leviämistä ja sairaaloiden kuormittumista. Laitos kuitenkin toteaa, että myös baarien rajoitusten asteittaista lieventämistä voidaan harkita alueilla, joissa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kuormituksen arvioidaan vähentyneen.
Anniskelu päättyy ravintoloissa tällä hetkellä kello 17, ja ravintolat voivat olla auki tuntia pidempään.
Koronapassi mahdollistaisi kohtaamisia "epätarkoituksenmukaisella tavalla"
THL varoittaa, että koronapassin ottamiseen uudelleen käyttöön liittyy haasteita etenkin merkittävän riskin tilanteissa. THL:n mukaan riskit liittyvät erityisesti passin käyttöön vaihtoehtona rajoituksille ravintoloissa.
– Koska täysikään rokotussarja ei täysin estä tartunnan saamista rokotteen saaneilla, mahdollistaisi koronapassin käyttö tällä hetkellä edelleen epätarkoituksenmukaisella tavalla runsaan määrän henkilöiden välisiä kohtaamisia ja kontakteja merkittävän riskin ympäristöissä, THL toteaa lausunnossaan.
Pääministeri
Sanna Marin (sd.)
sanoi tiistaina, että hallitus harkitsee matalariskisten kulttuuri- ja urheilutilaisuuksien avaamista koronapassilla aiemmin arvioitua nopeammassa aikataulussa.
Nykyiset ravintoloiden aukiolorajoitukset koskevat baarien lisäksi myös paikkoja, joista ei saa alkoholijuomia, kuten kahviloita ja pikaruokaloita. Baareissa on käytössä puolet asiakaspaikoista ja ruokapaikkojen sisätiloissa 75 prosenttia asiakaspaikoista.
Koronapassi on hyllytetty tammikuun loppuun. Kuva: Mia Sivula / Yle
Koronapassi muutettava "rokotuspassiksi"
Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt THL:ltä lausunnon myös koronapassin muuttamisesta.
Nyt koronapassin saa kahdella rokotuksella, sairastetulla taudilla tai negatiivisella testituloksella. Sen käyttö on keskeytetty väliaikaisesti tammikuun loppuun asti.
THL katsoo lausunnossaan, että koronapassi tulisi myöntää jatkossa vain rokotusten tai sairastetun taudin perusteella. Näin passia ei olisi mahdollista saada enää negatiivisella testituloksella.
THL myös muuttaisi koronapassia siten, että sen saisi kolmella rokoteannoksella. Kolmen annoksen vaatimukseen pitäisi kuitenkin siirtyä vähitellen ja ikäryhmittäin porrastaen, sitä mukaan kun eri-ikäisillä on mahdollisuus saada rokotus.
Terveysviranomainen huomauttaa lausunnossaan, että pitkällä aikavälillä on myös pohdittava tarvitaanko koronapassia ollenkaan.
Päättäjien tulisi arvioida, mikä on hyväksyttävä rokottamattomien osuus, jonka perusteella ei enää voida vaatia muiden perusoikeuksiin puuttuvia rajoitustoimia rokottamattomien hengen ja terveyden suojaamiseksi.
THL:n mielestä koronapassia tulisi lisäksi kehittää osaksi
kansallista tai jopa EU-tason digitaalista rokotustodistusta, joka käsittäisi kaikki väestön rokotukset.