Kirjotellaas nyt sitte sairaskertomus tästä covidista.
Sain tartunnan oletettavasti joltakin meidän lapsista 10.1. alkaneella viikolla. Oireet alkoi viikonloppuna 15. - 16.1. ja ne oli silloin pientä huimausta ja väsymystä. Olin varma että on covidia, koska sitä oli niin paljon liikkeellä koulussa.
Maanantaina 17.1. totesin että oireet oli poissa (= helvetin tyhmää) ja fillaroin toimistolle (teen töitä yksin) ja päivällä tein sitte kotitreeniä. Siinä huomasin että "paineet laski" eli homma meinas jäädä ihan kesken kun alkoi väsyttää. Tein treenin kevyenä loppuun.
Yöllä tuli sitten vilunväreet ja päänsärky. Ei meinannut saada unta.
18.1. - 21.1. meni käytännössä kuumeen sahaillessa ja vaihtelevin lihaskivuin (alaselkä ja lonkat enimmäkseen). Kuumetta arviolta max 38, mittasin kerran. Yhtenä yönä oli kunnon heräilyä ja hyvät houreet. Tässä vaiheessa ei ollut mainittavaa yskää tai kurkkukipua!
22.1. - 26.1. oli sitten enemmän sellainen allerginen nuha ja yskä, mutta ei enää kuumeilua tai juurikaan lihaskipuja. Tällä välillä olen myös käyny jo päivittäin kävelemässä lyhyitä lenkkejä.
Tänään 27.1. aamulla vielä piti yskiä putket puhtaaksi, mutta tätä kirjoittaessa on 99 % terve olo. Treenit aloitan tosin vasta maanantaina 31.1. jos/kun olo pysyy hyvänä.
Eli sellaista efektiivistä sairaana oloa n. 10 päivää, josta 4 päivää meni niin ettei musta juuri ollut töiden tai kotitöiden tekijäksi.
Aikalailla sama kokemus kuin mikä tahansa influenssa olisi ollut. Niitä tosin on hyvin harvoin, että hankala tunnistaa mitään nyansseja.
Hyvin kyllä huomasi että oli varuillaan kaikenlaisten hengitysoireiden varalta, ja uskon että jonkin verran menee porukkaa sairaalaan ihan vain siksi, että kuumeessa alkaa pelkokerroin nousemaan. Se on ihan ymmärrettävää.
Jos jotain muuttais niin jatkossa täytyy kattoa ettei lähde treenailemaan infektion ollessa päällä - varmasti olisi ollut vähän iisimpää, jos ei olisi sekoillut fillarilenkin ja treenin kanssa tuossa alkuvaiheessa!
Mielenkiintoinen fakta: mulla ei ole rokotteita, enkä aio tähän ottaa ainakaan seuraavaan 10 vuoteen (vanhemmiten joutunee alkaa ottamaan). Tässä syy:
Jos vertaan tähän alla linkatun videon tekijään, joka on
kolmasti rokotettu terve, nuorehko, urheileva lääkäri, mun oireet ja kesto on melkolailla 1:1.
Ehkä sitä vois sitten sanoa että mun todennäköisyys saada vakava tauti
oli korkeampi kuin tällä kaverilla, mutta enpä tiedä nyt sitte. Tunnen paljon rokotettuja ihmisiä, jotka on nyt sairastaneet omikronin ja ne on olleet osa pahemmassa jamassa kuin mä. Mä en tunne ketään rokotettua, kuka olisi tästä selvinnyt mitenkään
selkeästi vähemmällä kuin mä.
Joten jatkossakin pärjään tällä omalla vitamiini- ja ravintoprotokollalla mitä nytkin, kiitokset vaan.
View: https://youtu.be/8893U3CIm-8