Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Keksiikö joku vielä jonkin oikean tarkastelua kestävän faktoihin perustuvan syyn miksi koronapandemiaa ja rajoituksia pitäisi millään muotoa pitää yllä ?
 
Kyllä. Vai onko joku syy miksei propagandaa saisi tehdä myös toiseen suuntaan, kun passi/piikkipakottajat tekevät sitä myös ja ihan valtamedian toimesta?
Kun media toitottaa kovaan ääneen ja toistuvasti ilmeisen totuudenvastaisia asioita, kyseessä on propaganda. Yksittäisen kadunmiehen tehdessä samoin, kyseessä on kylähullu.

🤪
 
Keksiikö joku vielä jonkin oikean tarkastelua kestävän faktoihin perustuvan syyn miksi koronapandemiaa ja rajoituksia pitäisi millään muotoa pitää yllä ?
Kaksi tulee mieleen, jotka vois perustua edes jotenkin vallitsevaan todellisuuteen:

1. Iso osa äänestäjistä on vanhempaa porukkaa ja/tai sellaisia jotka uskoo taudin olevan itselleen vaaraksi. Ihan väärässäkään he eivät toki ole, mutta varmaankin omikronin myötä ollaan jo aikalailla selvemmillä vesillä kuin vuosi sitten. Päättäjät sitten fiilistelee sen mukaan, mikä on turvallista. Luulen että siellä on laskettu sen varaan, että on poliittisesti fiksua rajoittaa koko väestöä tämän perusteella. Ja tästä ei olla vielä päästy irti.

2. Uskon että EU:lla on iso vaikutusvalta siihen miten tässä nyt mennään eteen päin - ja syystä tai toisesta siellä sitten halutaan rajoittaa ja rokottaa jengiä niin paljon kuin mahdollista. Onko se sitten lääkefirmojen valtaa, päättäjien power trippailua, social credit score-järjestelmän rakentelua, vai sekoitus tuota kaikkea niin vaikea sanoa. Uskon että noissa kaikissa on jotain perää.

Siihen sen sijaan en usko että päättäjiä Suomessa tai EU:ssa kiinnostaisi aidosti pätkääkään kenenkään terveydellinen, sosiaalinen tai taloudellinen hyvinvointi. Jos kiinnostaisi niin oltaisiin jo avattu koko yhteiskunta ja kuopattu koronapassi.

Ainoa virhe, mitä tässä ei ole omikronin aikana tehty, on etäkoulut. Siihen ne ei onneksi lähteneet ja veikkaan että se oli kiinni vain ja ainoastaan siitä että laskelmoitiin se liian kalliiksi poliittisesti (aluevaalien alla). Vitut siinäkään lasten etu painoi, vaikka muuta väitetään.

Kyynistä? Kyllä, pahoittelut siitä.
 
ON TÄMÄ NYT SAATANA MIKÄ PERKELE TUOTA PASKA PASSIA ON PAKKO VÄKISIN YRITTÄÄ TYÖNTÄÄ JOKA PAIKKAA. Me ei saatana orjiksi aleta!!!

Työpaikoille koronapassi? Ehdotus on tarkoitus saada valmiiksi helmikuussa: "Yritetään löytää keinoja varmistaa työturvallisuus"​



Moni ei taida enää hahmottaa orjan ja vapaan yksilön eroa, tai jos hahmottaakin, niin ei enää välitä. Niin kauan kuin tämä ei konkreettisesti osu omille muroille, ihmiset toteaa vain, että "onhan se ikävää, mutta tämä on kaikkien parhaaksi".

Jos tätä vielä venytetään loppuvuoteen asti, en pidä mahdottomana, etteikö täällä alettaisi yrittäjien toimesta viskelemään tavaraa pääkallolinnan ikkunoiden läpi. Tosin näillä eväillä se ei kyllä ole mahdollista, ellei hallitus sekoa vielä enemmän.
 
Sensuroimaton päivärinta. Mika salminen.

"Olisi ollut viisasta kuulla meitä enemmän" - THL:n Mika Salminen avautuu nyt hallituksen koronatoimista​

Katso THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen erikoishaastattelu Sensuroimattomassa Päivärinnassa
 
Sensuroimaton päivärinta. Mika salminen.

"Olisi ollut viisasta kuulla meitä enemmän" - THL:n Mika Salminen avautuu nyt hallituksen koronatoimista​

Katso THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen erikoishaastattelu Sensuroimattomassa Päivärinnassa
Nyt oli Salminen hyvä.
 
Sensuroimaton päivärinta. Mika salminen.

"Olisi ollut viisasta kuulla meitä enemmän" - THL:n Mika Salminen avautuu nyt hallituksen koronatoimista​

Katso THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen erikoishaastattelu Sensuroimattomassa Päivärinnassa
Eikö tuo ollut aika järkevän kuuloista?
 
Nyt oli Salminen hyvä.
Salminen oli ihan hyvä.

-koruna on flunssa
-Th on ihmisiä varten eikä toisinpäin. Rajoituksien vinkkelistä.
-ei ole mitään perusteita yleisvaaralliseksi taudiksi
-kiuru etc teki ihan kahjoja temppuja: mm nuo kouluille ostetut testit.
-ei tarvitse enää pelätä.
-tietysti discalimerit ottaa ne rokotteet.
-passille ei perusteita
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%

Kiuru oli on saikulla.​

Hallituslähteet HS:lle: Marin sivuutti Kiurun ja STM:n linjatessaan rajoitusten nopeammasta purkamisesta​

Pääministeri keskusteli viime viikolla sovitun linjan muuttamisesta hallituksen muun johtoviisikon kanssa mutta sivuutti sosiaali- ja terveysministeriön, HS:lle kerrotaan.

Pääministeri Sanna Marin ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (oik.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla 18. marraskuuta.

Pääministeri Sanna Marin ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (oik.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla 18. marraskuuta. KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
Teemu Muhonen HS

25.1. 20:58
PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd) kertoi tiistaina, että hallitus harkitsee koronarajoitusten purkamista suunniteltua nopeammin. Marin sivuutti linjauksessaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) johtaman sosiaali- ja terveysministeriön näkemyksen, hallituslähteistä kerrotaan HS:lle.
 
Zone-sarja -42%
Miten vitus noi jauhaa vieläki, että rokotteet on pelastanu omikronin vakavilta muodoilta? Mitkä vakavat muodot? Vittu kun ei edes tartu!! Ja mikasa voi linkittää noita juttujaan niin paljon kuin jaksaa, mutta kiinnostaisi kyllä kuulla perusteet miksi esim. minä ottaisin näitä piikkejä?
 
Tervahauta ja salminen HIEMAN eri linjalla...
katso liitettä 238658
Puhu ihan toista tuolla a-studiossa.

Passille ei rajoitusmielessä ole enää mitään perustetta. Vähän markkinoi digitaalista rokotetodistusta paperivihkon korvaajaksi. Se voisi kuitenkin myös toimia passina jos myöhemmin tarve.

Kyllä se EU ohjaus pistepassille on siellä taustalla
 

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Digitaalinen rokotustodistus valmisteluun​

THL:n pääjohtaja korvaisi koronapassin digitaalisella rokotustodistuksella.

PETRA NYKÄNEN
26.1. 21:38•Päivitetty 26.1. 21:41

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta suosittelee, että nykyisen koronapassin tilalle alettaisiin valmistella digitaalista rokotustodistusta.
A-studiossa vieraillut Tervahauta sanoo, että todistukseen olisi tarkoitus merkata koronarokotusten lisäksi muut eri sairauksiin saadut rokotukset. Tervahaudan mukaan todistus voisi tulla käyttöön esimerkiksi matkailussa.
Nykyisenlainen koronapassi on jäähyllä, eikä THL toistaiseksi suosittele sen käyttöönottoa uudelleen.
Tervahauta on allekirjoittanut arvion koronapassiin liittyen tänään yhdessä THL:n johtajan Mika Salmisen kanssa. He ehdottavat, että passiin lisättäisiin vaatimus kolmannesta koronarokoteannoksesta. Ensimmäisenä arviosta kertoi MTV Uutiset.
Uutinen päivittyy.

Vai uutisoiko yle väärin.
--------------
Maikkari

Koronapassissa tulisi vaatia vähitellen kolme rokotetta, arvioi THL – negatiivinen testitulos ei enää riittäisi​


JULKAISTU TUNTI SITTEN

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa, että koronapassin käytössä siirrytään vähitellen kolmen rokoteannoksen vaatimukseen ja että negatiivista testitulosta ei enää rokotepassiin hyväksyttäisi. Asia selviää THL:n tekemästä arviosta.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pyysi tammikuussa THL:ltä lausuntoa EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisen käytön mahdolliseksi muuttamiseksi. MTV Uutiset sai THL:n tekemän arvion luettavaksi.
STM:n pyynnön takana on hallituksen selvityspyyntö kolmen rokoteannoksen edellyttämisestä koronapassissa kahden sijaan. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, tulisiko koronatestituloksen hyväksymisestä luopua koronapassissa.

THL: Syytä siirtyä kolmen rokoteannoksen vaatimukseen vähitellen​


THL kertoo arviossa, että se ei ota erikseen kantaa koronapassin vapaaehtoiseen tai pakolliseen käyttöön.
THL:n mukaan voidaan kuitenkin todeta, että koronapasilla ei voida estää tartuntoja yhtä tehokkaasti kuin aiemmin omikronmuunnoksen vuoksi.
– Toisaalta koronapassilla (rokotuspassilla) voidaan estää vakavaa sairaalaan johtavia tautitapauksia ja siten vaikuttaa terveydenhuollon kantokyvyn säilymiseen. Koska rokotusten antama suoja myös vakavaa sairaalaan johtavaa tautia kohtaan heikkenee ajan kuluessa, olisi tässä yhteydessä mietittävä tehosterokotuksen (3. rokotus) merkitystä koronapassin edellytyksenä, lausunnossa kirjoitetaan.
THL kertoo lausunnon loppupuolella arvioivansa, että koronapassin kohdalla olisi syytä siirtyä kolmen rokote-annoksen vaatimukseen vähitellen. Asia voitaisiin toteuttaa mahdollisesti ikäryhmittäin porrastaen sitä mukaan kun eri ikäryhmillä on ollut mahdollisuus saada rokotus.
THL on arvioinut, että kahden rokotteen antama suoja omikronia kohtaan voi laskea jopa nollaan prosenttiin 20-24 viikon kohdalla.

Testaus ei ole enää toimiva vaihtoehto​

THL:n mukaan "testaukseen perustuva koronapassin myöntäminen ei enää ole toimiva keino ehkäistä vakavien tartuntojen syntymistä".
Kun delta-virusmuunnos oli valtavirus, THL arvioi, että rokottaminen ja säännöllinen 48 tunnin tai 72 tunnin aikavälillä tehty testaus tuottaisi "samaa suuruusluokkaa olevat tehot tartuntojen levittämisen estämisessä".
Lausunnossa muistutetaan, että omikron ei ole heikentänyt käytössä olevien testien toimivuutta. Negatiivinen testitulos ei kuitenkaan suojaa testattua tartunnoilta.

– Koropassin käytössä passi tulisi myöntää vain rokotuksen tai sairastetun taudin perusteella, arviossa kirjoitetaan.
Jos negatiivinen testitulos olisi rokottamattomille vaihtoehto palvelujen käytölle, THL:n arvion mukaan heidän riskinsä olisi käytännössä lähes samanlainen, kuin jos palvelut olisivat avoinna kaikille ilman mitään rajoituksia tai passivaatimusta.
– Rokotetuille taas tämä olisi vain pieni riskin lisäys, THL arvioi.
Arvion ovat allekirjoittaneet THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ja johtaja Mika Salminen.
 
Viimeksi muokattu:

Suositut

Back
Ylös Bottom