Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321


Somalinkielisillä helsinkiläisillä on todettu jo lähes 200 koronavirustartuntaa, Helsingin kaupunki tiedottaa.
Tartunnat ovat selvässä kasvussa, ja somalinkielisen väestön osalta 1,8 prosentilla on todettu koronatartunta. Helsinkiläisillä tartuttavuussuhde on kokonaisuudessaan 0,2 prosenttia.
Helsinki ja Hus kertovat jakaneensa ja tuottaneensa tietoa ja ohjeita useilla kielillä. Myös verkkosivuilleen ja kaupungin eri toimipisteisiin on koottu useilla kielillä esimerkiksi ohjeita lähikontaktien välttämiseen, karanteenissa oleville sekä ohjeita miten tulee toimia, jos epäilee tartuntaa. Tietoa on jaettu myös esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa sekä jalkautuvan nuorisotyön kautta.

Helsingissä tartunnan jäljitykseen on otettu mukaan myös kielivähemmistöjä edustavia ammattilaisia, kuten lääkäreitä ja hoitajia. Silti tartunnat ovat kasvussa somalinkielisten keskuudessa.

Tiedotettu on ..ihan riittävästi ...
.... siis halooo ! Kukaan ei uskalla todeta sitä tosiasiaa että ylimielisyydellä on ns. hintansa..... nyt ne maksavat siitä... sillä Koronavirus ei kunnioita ketään eikä mitään....


"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)

Jokaisella synkälläkin pilvellä on hopeareunus, sanotaan. Sama ilmiö näkyy kaikissa maissa joissa on maahanmuuttajia, koska maahanmuuttajat tulevat noin 100% kolmannen maailman maista, joissa on täysin eri hygienianormit, joissa yhteisöasuminen on aivan eri tavoin suosittua jne. Halla-Ahot jne. taputtaa pieniä karvaisia käsiään, koska tämä osoittaa mm. että he ovat olleet koko ajan oikeassa: kantsis opetella kieli ja elää maassa maan tavalla. Kun on ensin eletty täällä kuin syöttöpossut, hankittu kaikki elintasosairaudet, diabetekset jne. niin nyt sitten saa mitä tilaa. Somaliassa tänään 60 tartuntaa ja 2 kuollutta. Pelkästään helsingin yhdyskunnassa liki 200 sairastunutta ja kuolleisuus tulee olemaan melkoinen, koska monet heistä kuuluvat riskiryhmiin.

Tässä teille hauska lieveilmiö tähän liittyen; nyt on kovin ajankohtaista ja muodikasta tilata ruokaa kotiinsa, ja kukas sen mahtaa a. valmistaa ja b. kuljettaa? Hyvin usein jostain kolmannen maailman maasta tullut hygienisti, joka ensimmäiseksi suomeen tullessaan on oppinut, ettei yrittäjällä ole varaa sairastaa..Miten valveutunutta tähän tilanteeseen on porukka, joiden keskuudessa ei osata edes kieltä niin paljon, että osattaisiin lukea varoitukset ja määräykset, mutta jotka muodostaa noin 100% erilaisten pizza ja ruokakuskien ammattikunnasta? Eikös olisi hyvä källi muslimilta aivastella kristityille kuljettaviin pizzalaatikoihin? :LOL:
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Miksi riskiryhmäläiset kävisivät salilla? Minusta vastuu on heillä, eikä perusterveillä.

Eli sinä siirryt kotoa salille jollain teleporttauslaitteella kuten star trekissä? Hyvät sulle, monet joutuu kävelemään, menemään autolla jne. kulkuneuvoilla, ja matkoillansa kohtaa niitä riskiryhmäläisiä, jotka ovat pakotettu hoitamaan ostoksensa jne. jotta saavat ruokaa. Toisilla niitä riskiryhmäläisiä on omassa perheessä, toisilla töissä, niitä voi asua samassa rapussa jne. Pointti tässä ei ole välttämättä se kuntosali, vaan se että lisää kontakteja käymällä siellä, vaikka viisainta olisi pysyä kotona. Ja mitä useammalle siellä salilla jaat sen viruksen, sen todennäköisemmin se osuu johonkin riskiryhmäläiseen. Ainoa keino suojautua on olla hankkimatta sitä vtun virusta, edelleen. Ymmärsikö? Ei niitä riskiryhmäläisiä siellä salilla käy hengailemassa, vaan sinä ja sielunveljesi toimitte tehokkaana kuljetuspalveluna.
 
Pannaan tästä vielä kolmas kerta, koska somput ovat ovat miehittäneet perinteisesti myös terkkarit aika tehokkaasti. Onko tämä nyt sitä, me vastaan he asennetta vai aiheellinen varoitus?

Koronavirus leviää Helsingin somaliyhteisössä: tartuntoja huomattavan paljon
Ramadan muuten alkaa 23pv. About viikon päästä.

Voi valitettavasti vähän levitä vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä teille hauska lieveilmiö tähän liittyen; nyt on kovin ajankohtaista ja muodikasta tilata ruokaa kotiinsa, ja kukas sen mahtaa a. valmistaa ja b. kuljettaa? Hyvin usein jostain kolmannen maailman maasta tullut hygienisti, joka ensimmäiseksi suomeen tullessaan on oppinut, ettei yrittäjällä ole varaa sairastaa..Miten valveutunutta tähän tilanteeseen on porukka, joiden keskuudessa ei osata edes kieltä niin paljon, että osattaisiin lukea varoitukset ja määräykset, mutta jotka muodostaa noin 100% erilaisten pizza ja ruokakuskien ammattikunnasta? Eikös olisi hyvä källi muslimilta aivastella kristityille kuljettaviin pizzalaatikoihin? :LOL:
Just tän takia en oo tilannu, enkä tilaa.
 
Mutta salilla voi silti käydä, eikös niin? Nämäkin oireet tulivat salilla käynnin jälkeen, eikös niin, ja sitä ennen olit töissä, kävit salilla, illistelit ja pällistelit kuten terveenä, paitsi ettet ehkä ollutkaan.

Unohtui mainita että kyseessä oli kotisali. En oo julkisella salilla käynyt. Ruokakauppa ja työpaikka on ainoot julkiset paikat.
Hyvä kirjoitus muuten. Juuri tuo että perusterve alle 60v kun selviytyy suurella todennäköisyydellä pienillä oireilla, mutta aika vittumainen omatunnolle jos omat vanhemmat esim. tappaa tolla.
 
Tartunnat lisäätyy kun Uusimaa avataan sunnuntaina. Mitä tulee Afrikkaan niin siellä hygienia ja hoito on mitä on, mutta väestön ikärakenne on taas paljon nuorempi kuin muualla.
 
Hallitus on ottanut velkaa tai tulee ottamaan, koronan takia, yli 20 miljardia euroa, siis yli 20 miljardia. Kaikki siis yhden tartuntataudin takia. Ei mitään merkitystä, ovatko aivan välittömiä tai välillisiä kustannuksia, ne joka tapauksessa ovat. Tässä on melkoinen epäsuhta koroa versus muut taudit ja sairaudet. Mitä jos tuo 20 miljardia olisi laitettua meidän terveydenhuoltoomme ja siihen soteen. Mikä olisi ollut hyöty? Kysymys kuuluukin, olemmeko saaneet vastinetta tälle 20 miljardille ja mikä se vastine on. Harva voi valittaakaan, koska kyselyjen mukaan 70% on hallituksen kannalla ja lopuistakin suuri osa olisi halunnut vielä kovempia toimia. Mutta kuka uskaltaa avata julkisuudessa keskustelun, että onko me saatu tälle 20 miljardille vastinetta ja mikä se vastine on. Tätäkään aihetta ei voi kuitenkaan loputtomasti sivuuttaa.
 
Lisätään nyt vielä, että Afrikan maille korona on ongelmista pienimpiä. Tää on taas tätä eurooppalaisten omahyväisyyttä. Jossain kongossa on ebola varmasti suurempi harmi, kuten aids, malaria yms, nälästä ja sodista nyt puhumattakaan.
ps. Kyllähän sitä hysteriaakin näyttää olevan ilmassa. Ihanko oikeasti kuntosalissa, jossa on tällä hetkellä pari henkilöä tuhannen neliön tiloissa, saisi koronan. Sitten siitä tartunnasta saisi itse kuolettavan taudin tai tartuttaisi toisen joka sitten kuolee. Nuo kaikki kun yhdistää, niin todennäköisyys alkaa olla lottovoiton luokkaa - tai pienempi.
 
Jokaisella synkälläkin pilvellä on hopeareunus, sanotaan. Sama ilmiö näkyy kaikissa maissa joissa on maahanmuuttajia, koska maahanmuuttajat tulevat noin 100% kolmannen maailman maista, joissa on täysin eri hygienianormit, joissa yhteisöasuminen on aivan eri tavoin suosittua jne. Halla-Ahot jne. taputtaa pieniä karvaisia käsiään, koska tämä osoittaa mm. että he ovat olleet koko ajan oikeassa: kantsis opetella kieli ja elää maassa maan tavalla. Kun on ensin eletty täällä kuin syöttöpossut, hankittu kaikki elintasosairaudet, diabetekset jne. niin nyt sitten saa mitä tilaa. Somaliassa tänään 60 tartuntaa ja 2 kuollutta. Pelkästään helsingin yhdyskunnassa liki 200 sairastunutta ja kuolleisuus tulee olemaan melkoinen, koska monet heistä kuuluvat riskiryhmiin.

Tässä teille hauska lieveilmiö tähän liittyen; nyt on kovin ajankohtaista ja muodikasta tilata ruokaa kotiinsa, ja kukas sen mahtaa a. valmistaa ja b. kuljettaa? Hyvin usein jostain kolmannen maailman maasta tullut hygienisti, joka ensimmäiseksi suomeen tullessaan on oppinut, ettei yrittäjällä ole varaa sairastaa..Miten valveutunutta tähän tilanteeseen on porukka, joiden keskuudessa ei osata edes kieltä niin paljon, että osattaisiin lukea varoitukset ja määräykset, mutta jotka muodostaa noin 100% erilaisten pizza ja ruokakuskien ammattikunnasta? Eikös olisi hyvä källi muslimilta aivastella kristityille kuljettaviin pizzalaatikoihin? :LOL:

Tilaa kotipizzaa.. Eipä kyllä monessakaan ravintolassa henkilökunta käytä suojaimia. Aika hauskaa kun ollaan eristyksissä kotona, mutta tilataan korona kotiin.
 
Tilaa kotipizzaa.. Eipä kyllä monessakaan ravintolassa henkilökunta käytä suojaimia. Aika hauskaa kun ollaan eristyksissä kotona, mutta tilataan korona kotiin.
Tietääkseni on epäselvää, kuinka hyvin korona tarttuu kuumennetun ruoan välityksellä. Olen syönyt kuumennettua street foodia melko turvallisesti sellaisissakin maissa joissa ruokahygienia ei ole länsimaisella tasolla.
 
Ruotsissa tuhannen kuolleen raja rikki tänään. Eilisestä +114. Data täältä.

katso liitettä 217381

Huomatkaa muuten sukupuolijakauma tehohoitoa saaneissa (intensivvårdade) - miehiä siellä kolminkertainen määrä. Todetut tautitapaukset kuitenkin suht tasan, naisilla itseasiassa hieman enemmän.
Eikös tästä jo aiemmin epäilty että miehille tulee rajumpana kuin naisille, estrogeeni suojaa? Suomessakin kuolleista 70 % miehiä, ja taitaa muissakin maissa olla miehet enemmistönä. Vaikka Suomessakin ikäihmisistä suurin osa on naisia.
 
Tietääkseni on epäselvää, kuinka hyvin korona tarttuu kuumennetun ruoan välityksellä. Olen syönyt kuumennettua street foodia melko turvallisesti sellaisissakin maissa joissa ruokahygienia ei ole länsimaisella tasolla.

Niin, luulisi kyllä että pitsauunissa pöpöt kuolee vaan miten pakkausvaiheessa. Aika pieni riski varmaan ainakin kotipitsan tyylisissä paikoissa. Ainakin tässä paikallisessa ihan suomalaisia tyttöjä hommissa ja luotan että käsiä pesevät eivätkä aivastele pitsaan.
 
Tänään ilmoitettiin, että 2/3 osaa kuolemista on tapahtunut vanhusten palvelutalojen ja vastaavien asukkaille, siis niille vanhuksistakin kaikista heikkokuntoisimmille. Toki noissa asuu myös nuorempaa porukkaa, esim. dementia voi iskeä pahasti jo kuuskymppisenä, aikaisemminkin. Mutta siis ei, ei terveet seitsemänkymppiset tai pirteät kasikymppiset siellä kotona ja vielä eristyksissä noin vaan kuukahtele. Tämänkin valossa jonkun pizzalaatikon pelkääminen on … no, jääköön nyt sanomatta.
 
[
Kysymyksessä ei ole sattuma, vaan järjestelmällisen huono hygienia somalien piirissä. Mistään mitään tietämättömät ja piittaamattomat mamut sairastuttavat kohta meidät kaikki.

Onko tuo omaan kokemukseen perustuvaa faktaa vai jotain propagandaa, jota täällä näköjään on muodikasta viljellä. Luuletko että ns. kantasuomalaisilla on jotenkin muita paremmat hygieniakäytännöt? Poikkeapa vaikka jossain yleisessä käymälässä ja laske puoli tuntia moniko pesee kätensä. Tai seuraa miten porukka nuolee sormiaan kaupan pikkupusseja aukoessa. Tai noudattaa mitään turvaväliohjeita kauppajonossa.

Mutta se oli kyllä odotettavissa, että maahanmuuttajien ryhmissä korona tulee leviämään helposti laajasti. Heidän sosiaalinen käyttäytymisensä on lähempänä italialaista tai espanjalaista kuin suomalaista.
 
Rajan aukeamisen jälkeen ja Ramadan lähestyessä tulee olemaan kaupungit, joissa vahvat muslimi(somali) juuret kusessa. Esim. Turku.
 
[


Onko tuo omaan kokemukseen perustuvaa faktaa vai jotain propagandaa, jota täällä näköjään on muodikasta viljellä. Luuletko että ns. kantasuomalaisilla on jotenkin muita paremmat hygieniakäytännöt? Poikkeapa vaikka jossain yleisessä käymälässä ja laske puoli tuntia moniko pesee kätensä. Tai seuraa miten porukka nuolee sormiaan kaupan pikkupusseja aukoessa. Tai noudattaa mitään turvaväliohjeita kauppajonossa.

Mutta se oli kyllä odotettavissa, että maahanmuuttajien ryhmissä korona tulee leviämään helposti laajasti. Heidän sosiaalinen käyttäytymisensä on lähempänä italialaista tai espanjalaista kuin suomalaista.
Minun havainnot enempikin puhuu sen puolesta että ainakin lähi-idän väki pesee hyvin käsiään ja muutenkin henkilökohtainen hygienia kunnossa, somaleista en ole varma, afrikka on afrikka. Mutta voi olla heilläkin tuota käsienpesua kulttuurissa. Ainut paikka missä olen nähnyt pesualtaan heti ulko-oven jälkeen aulassa, oli erään arabikylän ruokapaikka. Ja väki todella pesi siinä käsiään kun tulivat ravintolaan. Pesin itsekkin :)

Enempikin halailut tervehtiessä ja eloisa läheinen keskustelutyyli voi tartuttaa heidän keskuudessa, äänekästä menoa ja nauramista jne, kun sitä vertaa meidän hillittyyn kommunikointiin niin on siinä ratkaiseva ero, jo ilman koronaakin.
 
Best of WHO:


There is no reason for measures that unnecessarily interfere with international travel and trade, Ghebreyesus stressed, saying the WHO doesn’t recommend limiting trade and movement and calls on all countries to implement decisions that are evidence-based and consistent.


There is no specific evidence to suggest that the wearing of masks by the mass population has any potential benefit


Coronavirus Is Spreading, but W.H.O. Says It’s Not a Global Emergency

Raikuvimmat aplodit tälle:

Preliminary investigations conducted by the Chinese authorities have found no clear evidence of human-to-human transmission of the novel coronavirus (2019-nCoV)

🙄
WHO :woot:


Tässä hieman lisää faktaa WHO:n toiminnasta ja penaltya tulee, hyvä että jollain on cojonesit sanoa miten umpisurkeaa WHO:n toiminta on ollut:

View: https://www.youtube.com/watch?v=QFzAt70L8e4&list=LLSk1xdsfMl8kbtiwtpCtOVA&index=2&t=44s
 
Jenkeistä varmaan tulee enemmän ja enemmän mahdollisesti jopa laadukkaampaa dataa kuin kiinasta.

''Tutkimukset olivat edelleen yksimielisiä siitä, että keskeisin riskitekijä koronaviruksen aiheuttamaan vakavaan tautiin sairastumiselle on korkea ikä. Sen sijaan krooninen tekijä, joka kummassakin tutkimuksessa yhdistyi selvästi koronaviruksen aiheuttamaan, sairaalahoitoa vaatineeseen vakavaan sairastumiseen, oli ylipaino.

New Yorkin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa kartoitettiin kaikkiaan 3 615 potilasta, joilla oli varmistettu koronavirustartunta. Tutkimuksen mukaan sellaiset alle 60-vuotiaat henkilöt, joiden painoindeksi (BMI) oli 30–40 sairastuivat koronaviruksen aiheuttaman taudin vakavaan muotoon jopa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, joiden painoindeksi oli alle 30. Painoindeksin lukua 30 on määritetty rajapyykiksi lievän lihavuuden ja merkittävän lihavuuden välillä.

Myös toisessa, New Yorkin yliopiston Grossman School of Medicinessä, toteutetussa tutkimuksessa päädyttiin samanlaiseen lopputulokseen: Ylipaino lisää riskiä koronaviruksen aiheuttamaan vakavaan tautiin. Kyseessä on otokseltaan yksi tähän saakka suurimmista toteutetuista tutkimuksista, sillä sen yhteydessä analysoitiin peräti 4 103 koronapotilaan sairaalakertomukset.

Tulosten perusteella suurin riski joutua koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon on yli 75-vuotiailla, sydänvikaisilla sekä niillä, joiden BMI-luku ylittää 40, arvioitavaksi lähetettävän raportin johdanto kertoo. ''


Lähde.

– Factors associated with hospitalization and critical illness among 4,103 patients with COVID-19 disease in New York City.

– Obesity in patients younger than 60 years is a risk factor for Covid-19 hospital admission.


--------------------------------------------------------------------------------------
Edit
View: https://www.youtube.com/watch?v=QwoNP9QWr4Y
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom