Taloudellinen paine kasvaa koko ajan. Tätä ei tässä pandemiassa oikein ole vielä sisäistetty, paitsi yrittäjien keskuudessa. Viimeistään tuossa vapun jälkeen aletaan kysellä yhä enemmän, mitä me ollaan valmiita uhraamaan ja kenet. Nyt vielä "tavisten" lompakko kestää oikein hyvin, mutta ääni muuttuu kellossa heti kun tilanne muuttuu. Tässäkin pätee se sääntö, että useimpia vain oma perse kiinnostaa.
Suomessa kesää ei voi ns. perua, siihen ei ole varaa. Tai voihan sitäkin kokeilla, mutta en suosittelisi.
Meillä ei oikeasti ole tietoa siitä, mikä strategia lopulta on toimivin; nopea laumasuoja, hidastaminen vai estäminen. Kaikissa on riskinsä ja hyvät ja huonot puolensa. Tämä kaikki selviää ehkä vuoden päästä.
Vertaukset talvisotaan ovat lievästikin sanoen mauttomia. Silti strategian suunnittelussa on samaakin. Upseerit sotapeleissään ja sodan aikana joutuvat miettimään, mitä voidaan uhrata, mistä pidetään kiinni viimeiseen asti. Mitä tehdään, että lopputulos voisi olla voitollinen, mitkä tappiot on vain kestettävä ja otettava vastaan. Kenraali ei voi ajatella, että säästän ainakin oman kylän pojat.
Joka tapauksessa ikävimpään välikäteen joutuu hoitohenkilökunta. He näkevät konkreettisesti ne kuolemat, he joutuvat priorisoimaan, tekemään likaisen työn - muiden kritisoidessa etänä.