Kolmen kympin kriisi, jo tänään!vai mikä tää on?

[hunter killer]

Onko kellään muulla elämäntilanne sellainen kun mulla:Jo toinen ammatti opiskeltuna, eikä vieläkään nappaa?

Opiskelin aiemmin ravintola-alaa ja valmistuinkin sieltä, mutta en pitänyt niistä hommista ja lopetin.

Nyt valmistun sosiaali-alalta ja mahdollisia työpaikkoja ovat perhekodit yms henkisesti aika raskaat paikat...Perhekodilla olen nytkin..aaaaargh!!!!
Ois hienoa jo asettua jonnekin tekemään jotain mistä edes vähän pitää, niin ettei joka aamu vituta töihin lähtiessä...:curs:
Veli ja sisko on tienny penskasta asti mitä haluaa, miksi en minä?

Välilä tuntuu oikeasti siltä, että lähden oppisopimuksella helvettiin portinvartiaksi:itku:

Pliis, onhan teitä muitakin?

 

[dear_a]

Miten toi kolmenkympin kriisiin liittyy, eikö ongelma ennemmin ole se, että elät elämää jossa et viihdy?! Miksi teet ja opiskelet sellaista mikä ei aidosti kiinnosta?

Ok, joskus on pakko esim. taloudellisista realiteeteista johtuen, mutta kyllähän ihminen aika pitkälti on oman elämänsä herra... Mutta ei kai tuo siihen maagisen ikärajan täyttämiseen liity...? (Jos liittyy, toivottavasti se ei ole tarttuvaa. ;) )

 

[Armadillo]

Täältä löytyy samankaltaisessa tilanteessa ollut. Ravintola-alalle alunperin valmistuin, tein niitä hommia kuusi vuotta josta kolme viimeistä vitutuksen vallassa. Opiskelin urheiluhierontaa jotta pääsisin muihin hommiin, ei kuitenkaan ammatiksi asti napannut. Nyt, kymmenen vuotta siitä kun vitutus ja tyytymättömyys valintoihini alkoi, olen mieleisissä hommissa mieleiseen ammattiin valmistuneena.

Ei tähän ole kuin yksi neuvo: Mieti mitä oikeasti haluat, ja hoida asiasi niin että voit tehdä sitä. Kuulostaako yksinkertaiselta? Niin se onkin. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta oikotietä ei olekaan.

Tsemppiä!

 

[japa]

Ei tuo ole kolmenkympin kriisiä...kyllä sen sitten huomaa kun se tulee...

 

[dear_a]

Ei tuo ole kolmenkympin kriisiä...kyllä sen sitten huomaa kun se tulee...

Mistä?

nimim. kohta kai ajankohtaista

 

[hunter killer]

Miten toi kolmenkympin kriisiin liittyy, eikö ongelma ennemmin ole se, että elät elämää jossa et viihdy?! Miksi teet ja opiskelet sellaista mikä ei aidosti kiinnosta?

Ok, joskus on pakko esim. taloudellisista realiteeteista johtuen, mutta kyllähän ihminen aika pitkälti on oman elämänsä herra... Mutta ei kai tuo siihen maagisen ikärajan täyttämiseen liity...? (Jos liittyy, toivottavasti se ei ole tarttuvaa. ;) )

No tuo kolmenkympin kriisi on lähinnä tsoukki/puoli tsoukki;)
Siksi opikelen ja teen tällaista, koska alunpitäen PIDIN molemmista aloista, kiinnostus vain lopahtaa aina jossain kohtaa:down:
En oikein nää järkeä lopettaa AMK-opiskeluja viimeisen kahden kk:n aikana, vaikkakin aiemminkin on sama fiilis ollut.

EN TIEDÄ mikä minua kiinnostaa, sehän tässä on koko pointti.Ja kyllä, olen oman elämäni herra...toivon todella ettei "tauti" tartu sinuun, tai muihinkaan.

Olen miettinyt näitä asioita aika pirusti, ehkä liikaakin.Mutta eritoten sellainen "katsotaan minne tuulet vie"-asenne ei enää mulle sovi(oli ennen perus prinsiippinä)...ennen en stressannut, vaan ajattelin asioiden lutviutuvan...En enää halua ajelehtia...

 

[Dean Kuntz]

Mistä?

nimim. kohta kai ajankohtaista

Ei kerrota, se on liian kauheaa...

 

[japa]

Mistä?

nimim. kohta kai ajankohtaista

Onhan tuolla se +30 osio. Kun sitten pääset sinne niin se selviää...

Mutta kerron yhden oireen jonka ainakin itselläni huomasin, kun alkoi olla kultaisia muistoja nuoruudesta joita jo kertoili nuoremmilleen... ja sitä myötä tuli sellainen fiilis että piru tässähän alkaa olla iältään aikuinen mutta mieleltään kaipaa lapsuutta.

 

[hunter killer]

Täältä löytyy samankaltaisessa tilanteessa ollut. Ravintola-alalle alunperin valmistuin, tein niitä hommia kuusi vuotta josta kolme viimeistä vitutuksen vallassa. Opiskelin urheiluhierontaa jotta pääsisin muihin hommiin, ei kuitenkaan ammatiksi asti napannut. Nyt, kymmenen vuotta siitä kun vitutus ja tyytymättömyys valintoihini alkoi, olen mieleisissä hommissa mieleiseen ammattiin valmistuneena.

Ei tähän ole kuin yksi neuvo: Mieti mitä oikeasti haluat, ja hoida asiasi niin että voit tehdä sitä. Kuulostaako yksinkertaiselta? Niin se onkin. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta oikotietä ei olekaan.

Tsemppiä!

Kitoos:kippis1: , kyllähän sen periaatteessa tietääkin, ettei mitään poppakonsteja ole...

 

[Aimo]

Mistä?

nimim. kohta kai ajankohtaista

Tervetuloa kohta 30+ -osioon! Varottavia esimerkkejä osio täynnä...

 

[hunter killer]

Tervetuloa kohta 30+ -osioon! Varottavia esimerkkejä osio täynnä...

Aimo perkele!Älä pelottele!

 

[Bandiitti]

Niin ja itse ainakin olen lakannut ajattelemasta, että olisi pyrittävä johonkin missä olisi aina tyytyväinen. Elämä on vaan katselemista, että olisikohan tuo nyt hyvä, ei ja seuraavaa kehiin. Siinä kehittyy tuo pääkin. Elämä on otettava ainutkertaisena kokemuksena, josta ei saa uusintaa, ja kuolemaan loppuu kaikki, joten jos jotensakin mukavasti voisi päivästä toiseen elellä, onko tuo sitten niin tärkeää sitä oikeaa vakaata uraa edes luodakaan? Kunhan mukavasti taaplaa.

 

[KelkanNaru]

No tuo kolmenkympin kriisi on lähinnä tsoukki/puoli tsoukki;)
Siksi opikelen ja teen tällaista, koska alunpitäen PIDIN molemmista aloista, kiinnostus vain lopahtaa aina jossain kohtaa:down:
En oikein nää järkeä lopettaa AMK-opiskeluja viimeisen kahden kk:n aikana, vaikkakin aiemminkin on sama fiilis ollut.

EN TIEDÄ mikä minua kiinnostaa, sehän tässä on koko pointti.Ja kyllä, olen oman elämäni herra...toivon todella ettei "tauti" tartu sinuun, tai muihinkaan.

Olen miettinyt näitä asioita aika pirusti, ehkä liikaakin.Mutta eritoten sellainen "katsotaan minne tuulet vie"-asenne ei enää mulle sovi(oli ennen perus prinsiippinä)...ennen en stressannut, vaan ajattelin asioiden lutviutuvan...En enää halua ajelehtia...

Olen ihan samassa pisteessä tällä hetkellä.
Opiskelut loppuvaiheessa alalle joka ei kiinnosta pätkääkään.
Motivaation puute opiskeluja kohtaan todella suuri, koska valmistuminen ei millään tavalla tule "palkitsemaan". Sama paska vaan jatkuu päivästä toiseen.
Ei mitään hajua mikä kiinnostaisi. Kadehdin niitä jotka ovat löytäneet sen oman juttunsa ja heräilevät aina innostuneena aamuun. Jotenkin se alkaa itseääkin naurattamaan kun miettii, että vuosikymmenen verran on herännyt lähes joka aamu vitutukseen. Elon ihanuutta vai asenteen negatiivisuutta?

 

[dear_a]

Tervetuloa kohta 30+ -osioon! Varottavia esimerkkejä osio täynnä...

Niin siis onhan tässä melkein vuosi vielä aikaa... että ihan nuoria tyttöjä tässä vielä ollaan... :D

 

[Aimo]

Aimo perkele!Älä pelottele!

 

[Haukifile]

No tuo kolmenkympin kriisi on lähinnä tsoukki/puoli tsoukki;)
Siksi opikelen ja teen tällaista, koska alunpitäen PIDIN molemmista aloista, kiinnostus vain lopahtaa aina jossain kohtaa:down:
En oikein nää järkeä lopettaa AMK-opiskeluja viimeisen kahden kk:n aikana, vaikkakin aiemminkin on sama fiilis ollut.

EN TIEDÄ mikä minua kiinnostaa, sehän tässä on koko pointti.Ja kyllä, olen oman elämäni herra...toivon todella ettei "tauti" tartu sinuun, tai muihinkaan.

Olen miettinyt näitä asioita aika pirusti, ehkä liikaakin.Mutta eritoten sellainen "katsotaan minne tuulet vie"-asenne ei enää mulle sovi(oli ennen perus prinsiippinä)...ennen en stressannut, vaan ajattelin asioiden lutviutuvan...En enää halua ajelehtia...

Perkels, kuulostaa aivan perkeleen tutulta. Itsellä tässä nimittäin toinen AMK-tutkinto menossa, ensimmäistä opiskelin vuoden, tätä tulee kohta vuosi täyteen, ja taas tuntuu siltä ettei nappaa. Mutta, olen ehkä onnistunut paikallistamaan tän nappaamattomuuden lähteen: AMK. AMK:sta en nimittäin ole saanut minkäänlaista haastetta itselleni. Tai no jos ei lasketa aamulla nousemista haasteeksi. Ei motivoi kun kaikki kurssit menee hyvin läpi vaikkei tee juuri mitään. Siksipä olenkin hakenut yliopistoon alalle joka minua kiinnostaa, hakemaan niitä haasteita itselleni, toivotaan että tuolla saisi ongelman ratkaistua omalta kohdaltaan, ei nimittäin tee mieli olla ikuinen opiskelija.

 

[Sininenporkkana]

eikö se ole parempi että ei ole tyytyväinen olotilaansa? koska silloin kokoajan pyrii parempaan, mutta jos kaikki on jo hyvin niin silloin ei ole muutokselle tarvetta eli elät koko loppuelämäsi niinkuin nyt.... kuinka moni esim haluis olla 40 vuotta samassa duunissa??

 

[Dippi]

eikö se ole parempi että ei ole tyytyväinen olotilaansa? koska silloin kokoajan pyrii parempaan, mutta jos kaikki on jo hyvin niin silloin ei ole muutokselle tarvetta eli elät koko loppuelämäsi niinkuin nyt.... kuinka moni esim haluis olla 40 vuotta samassa duunissa??

Juuri näin. Vaikka olen 30+ niin edelleen hirvittää ajatuskin, että olisi jotenkin saavuttanut työlle ja elämälle asettamansa tavoitteet ja tyytynyt siihen. Jos tavoitteet saavutetaan, pitää rimaa tietenkin nostaa.

Ehkä myös työympäristö vaikuttaa tähän. Tutut professorit kiroilevat sitä, että heidän on pakko lähteä eläkkeelle 68 vuotiaana. Tavoitteita ja voimia rakentaa uusia projekteja riittäisi kuulemma vielä ainakin kymmenelle lisävuodelle.

 

[Turandot]

ammatinvaihto toimii joskus mutta ei suinkaan aina, varsinkin jos olet haahuilija (niin minäkin). Parempi kun pysyt tuossa hommassa ja luet lisää alaa, esim. jotain hallintotieteen tapaista jos haluat paperihommiin. Lisäkoulutusta vaan samalta alalta tai joltakin läheiseltä, jota voit hyödyntää työssäs, niin ei tarvi aina aloittaa uutta.

 

[Nakkeli]

Aina se ei riitä, että tekee oikeita asioita, vaan asiat pitää myös tehdä oikein.

Itellä meni amkista kolme ekaa vuotta ihan haahuillen edes takaisin, pilettäen ja vähät välittäen yhteiskunnasta. Neljännen vuoden puolivälissä olin melkein valmis droppaamaan koko paskan kun mikään ei kiinnostanut sitten yhtään. Tai opintoaihe kiinnosti vähän, mutta koulunkäynti ja etenkin "pakollisten täytekurssien" tankkaaminen ei. Just kuvailemasi "joka aamu vituttaa" -olo.

Sitten tuli itse aikaansaatu "mun on pakko kiinnostua tästä" -fiilis ja yhden lisävuoden turvin amkin paperit tuli ulos 2004 ja nyt jatketaan TKK:lla.

Nyt pari vuotta vajaana kolmekybäsenä olen paremmassa vedossa kuin koskaan, koululla on haastetta, duunissa on haastetta, ihmissuhde on vedossa ja treeni kulkee. Ainoa mikä laukaisi elämän parantumisen tylsästä luupista oli se, että päätti kiskaista itsensä vaan irti saamattomuudesta ja huonosta motivaatiosta.