Meille tuli cairnterrierinarttu puolisen vuotta sitten. Se on siis kahdeksankuinen. Ennen koiran ottamista olin harkinnut asiaa vaimokkeeni kanssa hyvin tarkasti. Lähtökohtana oli että koiran tulee olla pieni, sillä puoliskollani oli erittäin huono kokemus isosta koirasta lapsuudestaan. Kaupunkiasuntoommekin oli pienempi koita optimaalisempi. Koiran piti olla myös seurallinen ja ystävällinen, tottakai.
Kahlasimme luultavasti kaikki koirarodut läpi niiden ominaisuuksia vertaillen. Päädyimme cairniin sen lähes täydellisen luonteen takia. Täydellinen se on ollutkin, vaikka niinhän ne kaikki sanovat koiristaan.
Sisäsiistiksi se oppi muutamassa viikossa. Se ei koskenutkaan johtoihin eikä huonekaluihin. Ainoastaan lattialista koki muodonmuutoksen sen hampaissa. Se on erittäin ystävällinen muille ihmisille ja koirille ja joskus tuntuu että se luulee kaikkien maan päällä olevan sen kavereita.
Vaikka se tarmokkaan ja sisukkaan terrieriluonten omaakin, se ei räksytä muille koirille eikä se pelkää oikestaan mitään uuttakaan. Rodusta sanotaan että se on leijona terrierin vartalossa. Näin todellakin olemme huomanneet. Eräskin ilta nurkan takaa tuli vapaana iso bokseripoika epäilyttävän näköisenä. Cairnimme otti topakan etukenon talutinta vasten ja tuijotti boksua sen näköisenä että anna tulla ruttuturpa. Huvittavinta oli että parin sekunnin päästä toinen bokseri samasta seurueesta tuli näkyville, jolloin terrierimme tilannetta hetken arvioituaan otti tassut alle ja pinkaisi takavasemmalle niin että remmi meinasi antaa periksi.(vai olikohan se ollut isännän käsi)
Tämän treadin aloittajalle ainakin oma mielipiteeni on se etten kovin mielelläni antaisi omaa koiraani vierailulle ihan kylmiltään. Enkä usko että siitä mitään ylivoimaista apuakaan olisi koiran hankinnan harkinnassa, koirat kun ovat yksilöitä ja ikävä tapaus saattaisi hyvinkin muuttaa mielenne.Kannattaa ehkä mieluummin hakeutua koiratapahtumiin ja etenkin koirapuistoihin, joissa on niitä hännänheiluttajia joka lähtöön. Vielä parempi jos teillä on tuttu koiran omistaja, niin pyydätte päästä seuraksi puistoihin ja kävelylle. Koiraihmiset ovat suurelta osin erittäin avointa ja mukavaaporukkaa ja varmasti saatte jutun juurta.
Koiraihmisistä puhuen muutimme nykyiselle asuinalueellemme viime syksynä, pari kuukautta ennen kuin saimme pennun taloon. Emme tunteneet alueelta ketään. Nyt näemme koiraa ulkoiluttessa parikymmentä ihmistä päivässä ja lähes jokaisen kanssa tulee vaihdettua muutama sana. Myös naapurit ovat tulleet hyvin tutiksi koiramme ansiosta.
En voisi kuvitella parempaa seuranhakukeinoa yksinäiselle ihmiselle. Joskin samalla pakko sanoa ettei saa olla ainoa syy koiran hankkimiselle.
Olin joku viikonloppu sitten ytimessä päälläni paita jossa luki koiran paras ystävä. Enpä ole ikuna saanut niin paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Olisin tuon paidan tajunnut vetää päälleni ammoisina sinkkuaikoina. :wall:
Koiran tulon jälkeen olen huomannut olevani kuin toinen ihminen. Raskaatkaan asiat eivät tunnu vaikeilta ja ennen niin tavallisia alakuloaikoja en ole edes ehtinyt ajattelemaan. Vaikka kuinka väsyttäisi duunin jälkeen, on niin ihanaa huomata että se pikkukaveri on niin pyyteettömästi onnesta soikeena kun pääsee sen luo kotiin. Häntä vispaa kuin tekosekoitin ja korvat luimussa kaveri kellahtaa selälleen ja uikuttaa kuin emonsa nähneenä. Ole siinä sitten kova jätkä.
Jos muuten haluaa panostaa 40 euroa erittäin hyvään kirjaan, niin kannattaa ostaa Turid Rugaasin kirjoittaman Rauhoittavat signaalit- kirja.
Kirja kertoo koiramaailman elekielestä ja sen voi myös ihminenkin osaksi opetella.
Offtopic mutta kirjasta selvisi se, miksi ihmisten haukotus tarttuu. Haukotus on niin eläin, kuin ihmismaailmassakin itseään ja muita rauhoittava signaali. Kun ihminen haukottelee, tulee väistämättä tunne että kyseinen henkilö tuskin on kovinkaan aggressiivinen. Ja toisen haukottelua katsoessa alkaa itseäkin haukotuttamaan.
Epäilyttävän ja stressaavan tilanteen kohdatessa koira keksii monia eri keinoja rauhoittaakseen itseään ja muita. Se alkaa nuuhkia ja kaivaa maata, katsoa sivulle uhkaavasta kohteesta ja juuri haukotella.
Noita eleitä kun opin omassakin koirassani huomaamaan, aloin olla paljon paremmin selvillä koiruuteni fiiliksistä.
On hauska huomata että mitä stressaantuneempi koiran omistaja on, sitä enemmän koira alkaa rauhoittamaan omistajaansa. Hyvänä esimerkkinä on aikainen aamuvuoro, jota ennen kipaistaan pikaiselle pisulle. Koira huomaa että isäntä on stressaantunut ja alkaa hidastamaan liikkeitään ja nuuhimaan tavallista enemmän. Isäntähän tästä hermostuu ja alkaa vetämään talutinta tiukemmalle. Koira vastaa koiramaailmaan kuuluvalla tavalla; Se alkaa vetkuttelemaan yhä enemmän. Ja lopputulos on että isäntä suuttuu ja toruu koiraa. Koirahan ei voi tätä ymmärtää.
Voi tätä tajunnan virtaa. Annetaan muille tilaa.
Mun luona majailee 2 uroscairnia, ja erittäin mukavia veikkosia kyllä ovat 
