pari vinkkiä kesäksi
Tässä joitakin poimintoja laadukkaista kirjoista, inhoan lokeroimista mutta yleisesti ottaen tässä luettelemani kirjat ovat fantasiaa tai scifiä:
Orson Scott Card: Ender's Game (Ender), kuuluu trilogiaan joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Muut osat Xenocide (Kansanmurha) ja Speaker for the Dead (Kuolleiden puolustaja). Cardin henkilöt tuntuvat hyvin aidoilta, mitä ei voi kaikista (scifi)kirjoista sanoa.
Philip K. Dick: Scanner Darkly (Hämärän vartija). Dick kirjoittaa, tai siis kirjoitti, melko vainoharhaista tavaraa eikä tämäkään tarina tyylistä poikkea. Jos nimi ei ole muuten tuttu, ehkäpä kirjailijan teoksista isolla kauhalla ammentaneet niin ikään mainiot Total Recall, Blade Runner ja Minority Report kilauttavat kelloa. Toisin sanoen voimakasta ja älykästä tekstiä. Sisältävät usein myös jollei mustaa niin ainakin nilkkansa nyrjäyttänyttä huumoria.
Neil Gaiman: Smoke and Mirrors (ei suomennettu - vielä?). Yhdistelee kaikille tuttuja satuja ja myyttejä, historiaa ja fantasiaa ja saa aikaiseksi todella eläviä tarinoita. Kannattaa lukea myös Neverwhere (Maanalainen Lontoo), Stardust (Tähtisumua), American Gods (Unohdetut jumalat) ja Coraline (Coraline varjojen talossa). Jos pitää sarjakuvia vain lapsille sopivana viihteenä, jätä Sandman väliin; muuten juoksujalkaa kirjastoon tai kirjakauppaan, sillä kaikki tuntemani ajattelevat ihmiset ovat tästä aikuisille suunnatusta sarjakuvasta pitäneet. Myös kahden maestron, Gaimanin ja Pratchettin (herrasta lisää myöhemmin) yhteistyöstä syntynyt Good Omens (Hyviä enteitä) kuuluu kirjojen aateliin.
Adams Douglas: The Hitch Hiker's Guide to the Galaxy (Linnunradan käsikirja liftareille). Tätä (klassikkoa) en viitsi kommentoida, jotkut rakastavat kirjan huumoria, toiset eivät. Itse nauroin yöt läpeensä. Ota selvää. Laiskoille lukijoille saatavilla netin syövereistä joskus kauan sitten radiosta tullut moniosainen mainio kuunnelma.
Terry Pratchett: Discworld-sarja, esim. Reaper Man (Viikatemies), Mort (Mort), Wyrd Sisters (Noitasiskokset) ynnä lukemattomat muut. Monen mielestä hauskinta fantasiaa tai kirjallisuutta ylipäätään mitä on ihmiskunnan historiassa kirjoitettu. Roina-Helena- ja Lampun henki-threadit tietysti poislukien. Pratchettilla on persoonallinen tyyli joka on vain kehittynyt sitten ensimmäisten Rengasmaailman tarinoiden. Tyyli lyhyesti sanottuna on sellainen, että kaikesta väännetään pilaa. Hyvällä, julmalla, hellällä, hauskalla maulla. Huom: alkuperäiskielellä kirjat huomattavasti hauskempia kieli- ja kulttuurieroista johtuen.
Ursula Le Guin: The Dispossessed. An Ambiguous Utopia (Osattomien Planeetta) - tässä kirjassa on oikeastaan teemana yhteiskunta ja anarkismi, mutta tarinan toimiessa monella tasolla näkökulman voi löytää lukuisista paikoista. Klassikkohan tämäkin taitaa jo olla, mutta ei ihminen mitään klassikkoja lue vaan kirjoja. Le Guin on kirjoittanut monta hyvää kirjaa, mainittakoon tässä The Left Hand of Darkness (Pimeyden vasen käsi) ja Maameri-trilogia.
Perinteisempää proosaa:
Gabriel Garcia Marquez: Rakkautta koleran aikaan
Tämän miehen kieli on kaunista ja kuvailevaa, tarina värikäs ja elinvoimainen - mitä muuta voi kirjalta toivoa. Niin tämä kuin Marquezin muukin tuotanto (Sadan vuoden yksinäisyys, Patriarkan syksy jne.) on tyylistä johtuen jonkin verran raskaampaa luettavaa kuin keskiverto suomalainen romaani, mutta tasoltaan silti erittäin laadukasta ja omaperäistä.
Umberto Eco: Ruusun nimi - tarina josta Annaud ohjasi onnistuneen elokuvan. Sijoittuu 1400-luvun munkkiluostariin jossa tapahtuu murha salaperäisissä olosuhteissa. Econ muutkin kirjat ovat hyviä, joskin toisinaan pitkäveteisiä. Jos tuntee vetoa mystiikkaan, salaliittoihin ja symboleihin, kannattaa lukea Foucaultin heiluri. Fantasiaan päin kallellaan olevat pitänevät kirjasta Edellisen päivän saari.
John Irving: Garpin maailma - tästäkin on tehty elokuva, en ole sitä nähnyt mutta tarina on humoristinen kuvaus naisesta joka päätyy (melkeinpä tahtomattaan) feministijohtajaksi ja naisen pojasta, josta tulee kirjailija. Kirja on täynnä persoonallisia ja omituisia ihmisiä, sattumia ja surkuhupaisia tapahtumia, sellaisia joista on vaikea päättää pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Minä nauroin, ja pitkään.
Herman Hesse: Narkissos ja Kultasuu - Kertomus elinikäisestä ystävyydestä. Hesse kuvailee ihmisen sisäistä maailmaa tarkkanäköisesti mikä tekee kirjan mielenkiintoiseksi ainakin analyyttisille ihmisille. On kirjassa toki ihmiskuvauksen lisäksi muutakin kuten hyvissä kirjoissa aina.
Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tällä kertaa. Mukavia lukuhetkiä! :kippis1:
:5: 
