Kevätmasennusta?

[esni]

Aurinko on alkanut paistaa ja ulos voi jopa mennä ilman toppatakkia ja lumikenkiä. Jostain syystä väsyttää ja masentaa ihan hirveesti. Syitä voi olla miljoona - julkisivurempan takia pimeä kämppä, allergiaoireet, huonot syömiset, juominen, duunistressi ja stressi ylipäänsä - mutta kaikki ne yhdessä saa vain haluamaan pysyä sängyssä koko päivän. Ovatko kaikki muut vain rantakuntoon -proggistensa innoittamia vai olisiko täällä muitakin punttimimmejä, joita kirkkaus jotenkin masentaa? Yleensä tämä aika vuodesta saa piristymään, mutta tällä kertaa kaikki tuntuu vaan jotenkin niin raskaalta. Puntilla jaksaa just käydä, mutta mitään muuta en saakaan aikaiseksi. Työt kasautuu ja aiheuttaa lisää stressiä... :itku:

 

[Misukka]

Mulla tekee tuo siitepöly ja muut kaupungin pölyt vähä tuskaista tästä elosta välillä, iltapäivisin rupee muutenki olee aina niin piipussa, ettei meinas viitsiä vaivautua enää muualle töiden jälkeen ku nukkumaan, vaan pakko se on viitsiä. Mutta kyllä se menee ohi pian, kohta helpottaa

 

[esni]

Mut millon? Mitkä lääkkeet sulla on btw?

 

[Uinuluine]

Minulla on aivan samanlainen tilanne: puntilla jaksan käydä innolla, mutta mitään muuta en sitten jaksakaan. Sängyssä viettäisin kernaasti suurimman osan päivää jos voisin.

Eikä yhtään ahdista kun pitäisi tässä rykäistä opinnäytetyö viiteen viikkoon (arvatkaa vaan olenko edes saanut sitä kunnolla alkuun?) ja muutenkin olisi vaikka mitä rästitöitä tehtävänä jos aion valmistua kesän alussa, ääh.

Ja niin, täällä pakkiksen foorumilla tietty jaksan roikkua vähän turhankin kanssa :jahas:

 

[esni]

Sama. Gradu kesken... ekalla sivulla. Tosin yritän valmistua vasta syksyllä, mutta pitäähän tässä muutakin tehdä. Hirveästi pitäisi painaa töitä, kun ulkomaan matkoja on tiedossa ja (kesä)töitä taas ei, kun vanha työnantaja päätti lopettaa kulttuuripuolen kokonaan. Ihme juttu, että edes puntilla jaksan käydä, mutta kai se jotenkin pitää hommaa kasassa. Onneksi.

 

[puuma]

Tuttua tuttua! Mä en ikinä edes ole ollut mikään kevätihminen, jotenkin kaikki valkoisen lumen alta kuoriutuva ruskeenharmaa muta ja loska on jotenkin niin rumaa. Kiva tavallaan joo et aurinko paistaa ,mut kaikki lika ikkunoissa ja esiintulevat pölyt ja naarmut nurkissa saa mut masentumaan...

No lisää tänä keväänä stressiä on aiheuttanut koulu - näin vanhemmalla iällä toi lukeminen/ opiskelu ei ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Tai ainakaan mulle ei ole. Kamalasti on ollut kotitehtäviä ja tenttejä ja tuntuu, ettei muistikaan pelaa niin hyvin kuin 10-15 vuotta nuoremmilla luokkatovereilla. Onneks ei mitään lopputyötä tarvitse vielä pariin vuoteen vääntää.

Salillekin oon ehtinyt tosi huonosti :( . Se varmasti voisi piristää, jos pääsisi sinne useammin. Ruokavaliokin on niin ja näin...

Mutta kohta helpottaa, tiedän sen. Kesä tulee

 

[Gillyanne]

Minä myös. Pahin aika keväästä itselleni on se, kun maassa on vielä lunta, josta auringonvalo oikein heijastuu, ja ne *keleen talitintit aloittavat möykkäämisensä :curs:

 

[Misukka]

Mut millon? Mitkä lääkkeet sulla on btw?

Mä luulen että mulla ainaki on ens kuu jo paljon helpompi. Viime vuonnaki tää alkukevät oli ihan helvettiä. Mut emmä masennukses sanois tätä kyllä, enemmän vaan väsymystä, ei saa nukkumisesta tarpeekseen.

Mulla on semmonen lääke ku Aerius, se on tähän mennessä ainoo mikä ei väsytä. Duactin ja Zyrtecin kanssa nukahdin duuniin kerran, not good :D

 

[pikkupunttari]

Mulla ei varsinaista masennusta, vaan väsymystä. Uskon sen johtuvan rankasta talvesta ja alkukeväästä. On ollut niin paljon hommaa, että jossain vaiheessa energia loppuu. Ja yksi syy on varmasti se, että en ole voinut käydä salilla piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Siinä samalla syöminenkin on menny huonoksi. Kesäkunto 2007-projekti on siis mennyt aivan päin *****a.

 

[Elkku82]

Mulla on ainakin ollut tänä keväänä ja tälläkin hetkellä aika iso "masennus" päällä. Tuntuu kuin olisin aivan hukassa, enkä tiedä mitä tehä tai mihin pyrkiä. Töitä täytys löytää ja ei oo vielä ainakaan tärpännyt. Sitten läheisen ihmisen sairastuminen on vienyt aikalailla voimat. Haluaisin vaan olla kämpillä lukittujen ovien takana...

Mutta onneksi on punttisali ja treenaaminen, näinä aikoina tuntuu että se on ainut ilo elämässä. Ilman treenaamista tulisin varmaan hulluksi. Silloin kun pääsee treenamaan ja pumppaamaan oikeen kunnolla niin huolet häviää, ainakin vähäksi aikaa...

Voimia kaikille! Eiköhän se aurinko risukasaankin ala kohta paistamaan. Toivossa on ainakin hyvä elää.

 

[Unikko]

...ja ne *keleen talitintit aloittavat möykkäämisensä :curs:

Samaa vikaa, kevätmasennusta. Ja talitinttien laulua myös oikein inhoan, siitä tulee vaan enempi masentunut olo. Joku mielleyhtymä vissiin tuo talitintinaulu ja sen aikainen yleinen olotila, yäk. Taitaapi muuten Gillyanne olla ensimmäinen ihminen, jolla tiedän olevan samaa tiltaltti-inhoa...

 

[esni]

Mulla ei varsinaista masennusta, vaan väsymystä. Uskon sen johtuvan rankasta talvesta ja alkukeväästä. On ollut niin paljon hommaa, että jossain vaiheessa energia loppuu. Ja yksi syy on varmasti se, että en ole voinut käydä salilla piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Siinä samalla syöminenkin on menny huonoksi. Kesäkunto 2007-projekti on siis mennyt aivan päin *****a.

Mä itse jotenkin tulkitsen jo sen, että haluaa nukkua 14-16 tunnin "yö"unia jonkinlaiseksi masennukseksi. Kukaan ruumiiltaan terve ihminen ei kai kuitenkaan voi jatkuvasti tarvita niin paljon unta. Mutta en sitten tiedä, ovatko univaikeudet oire masennuksesta vai mahdollisesti vain stressin ja valotilanteen (ja melutilanteen!) aiheuttamaa. Todennäköisesti jälkimmäistä. Ajattelin kuitenkin vielä yrittää päästä stressinaiheuttajista - niistä kiireisimmistä hommista - ja katsoa auttaisiko se asiaa. Sitten vasta turvaudun nukahtamislääkkeisiin sun muihin.

Ja ainakin äsken salilla olo oli mainio.

 

[Ms.Dramatic]

Kyllä on. Tosin on hyvä myöntää, että mulla on ollut tässä nyt ihan syksy, talvi ja yms. masennusta. Hurjaa muistella aikaa, jolloin olin ylhäällä aamulla 6 ja toivon koulun alkamista innokkaana. Otan siis esimerkiksi tämän aamun, klo. 7 tuntui kauhealta - en herännyt. Klo. 9 olin jo nousemassa oli sellainen rauhaton tunne sisällä, mutta ei pystynyt nousemaan. Lopulta klo. 11 nousin. En varmaan kuuteen vuoteen ole ollut tällainen, mitä viime vuoden lopun ja tämän alun. Liikunta on vähentynyt huomattavasti, kiinnostus mistään on vähentynyt huomattavasti, sekä inhoan tilanteita, joissa paljon ihmisiä ja täytyy olla "hereillä". Eniten ahdistaa omat harhaluulot: -sitten kun minä valmistun jaksan niin ja niin.. -sitten kun minä saan töitä niin niin... Inhoan sitä etten osaa nauttia matkasta, olen vain päämäärässäni kiinni ja kuljen sitä kohti silmät suljettuna muulle maailmalle. Olen varmaan itse kaventanut omat ajatukseni, niin ahtaiksi, ettei kertakaikkiaan enää jaksaisi sitä puurtamista. Lopetan sanoin - sitten kun tämä on ohi..niin minä nautin..

 

[esni]

- - Eniten ahdistaa omat harhaluulot: -sitten kun minä valmistun jaksan niin ja niin.. -sitten kun minä saan töitä niin niin... Inhoan sitä etten osaa nauttia matkasta, olen vain päämäärässäni kiinni ja kuljen sitä kohti silmät suljettuna muulle maailmalle. Olen varmaan itse kaventanut omat ajatukseni, niin ahtaiksi, ettei kertakaikkiaan enää jaksaisi sitä puurtamista. Lopetan sanoin - sitten kun tämä on ohi..niin minä nautin..

Se on kyllä helvetin kurja juttu, jos koko ajan vain tähtää jonnekin muualle, johonkin merkilliseen päämäärään - valmistumiseen, sen viiden kilon pudottamiseen, siihen unelmatyöpaikkaan, kultahääpäivään... Jos ei välissä saa lainkaan nauttia, eli päämäärään pyrkiminen on jollain tavalla liian tiukkaa puurtamista, ehkä vastenmielistäkin, se päämäärä ei millään pysty vastaamaan odotuksiin, vaikka sen joskus saavuttaisikin. Siksi pitää edes yrittää nähdä tässä tavoittelussa jotain hyvää, kivaa ja nautinnollista.

Itse kyllä nautin suurimmista osasta töitäni, stressiä aiheuttaa lähinnä tää freelancen työtilanteen yleinen epävarmuus, muista johtuva töiden myöhästyminen ja kasautuminen. Pitäisi ehkä oppia kovasanaisemmaksi, niin että jos muiden deadlinet eivät pidä, ei itse joudu korjaamaan asiaa puurtamalla 24/7. Ehkä se masentuneisuuden tunne johtuu osaltaan siitä, että pohjimmiltaan syyttää itseään siitä, ettei osaa sanoa vastaan tai vaikkapa vaatia tarpeeksi aikaa tai edes palkkaa?

Samoin nautin punttitreenistä ihan sinällään ja kaikkia kropan muutokset on bonusta, joka auttaa jaksamaan salille niinä päivinä, kun ei vaan huvittaisi. Ne päämäräät sitä stressiä aiheuttavat, kun eivät tunnu toteutuvan tarpeeksi nopeasti tai odotetulla tavalla. :(

Kun osaisi vaan nähdä kaiken sen, minkä on saavuttanut ja mitä koko ajan tekee monien asioiden eteen, eikä ajattelisi vain niitä asioita, joissa ei ole pärjännyt tai joita ei osaa ratkaista. Välillä ne kyllä näkeekin. Päiväni pelasti se, että jaksoin jalkatreenissä kaksi toistoa enemmän kuin viimeksi. ;)

 

[kilppuli]

Se on kyllä helvetin kurja juttu, jos koko ajan vain tähtää jonnekin muualle, johonkin merkilliseen päämäärään - valmistumiseen, sen viiden kilon pudottamiseen, siihen unelmatyöpaikkaan, kultahääpäivään... Jos ei välissä saa lainkaan nauttia, eli päämäärään pyrkiminen on jollain tavalla liian tiukkaa puurtamista, ehkä vastenmielistäkin, se päämäärä ei millään pysty vastaamaan odotuksiin, vaikka sen joskus saavuttaisikin. Siksi pitää edes yrittää nähdä tässä tavoittelussa jotain hyvää, kivaa ja nautinnollista.

näimpä.pitäis päästä irti "sitten kun" elämästä. opetella olemaan tässä hetkessä tyytyväisenä.Loppujen lopuks ne elämän ilot on kai aika arkisia, ehkä ne pitää vaan opetella löytämään..,jotenkin.

 

[Christa]

Tuttua on ajoittainen masennus esim. eilisen illan itkin ja tuntui etten jaksa enää elää jos elämä on näin vaikeaa. Kuollakaan en kuitenkaan halua. Olen niin hirveä huolehtimaan, stressaamaan ja pelkäämään asioita jopa etukäteen etten osaa edes nauttia elämästä. Koko ajan on vähän sellainen olo että olen hakoteillä enkä kuulu oikein mihinkään. En tiedä mitä haluan, tai mitä uskallan edes yrittää tehdä elämässä. Treenata sentään haluan ja silloin unohdan kaikki murheet. Ja olenpa huomannut usein eläväni " sitten kun elämää". Nyt, hyvin nukutun yön jälkeen olikin ihan kiva herätä ja varsinkin auringonpaiste piristää mieltä.

 

[Hugadelic]

Se on kyllä helvetin kurja juttu, jos koko ajan vain tähtää jonnekin muualle, johonkin merkilliseen päämäärään - valmistumiseen, sen viiden kilon pudottamiseen, siihen unelmatyöpaikkaan, kultahääpäivään... Jos ei välissä saa lainkaan nauttia, eli päämäärään pyrkiminen on jollain tavalla liian tiukkaa puurtamista, ehkä vastenmielistäkin, se päämäärä ei millään pysty vastaamaan odotuksiin, vaikka sen joskus saavuttaisikin. Siksi pitää edes yrittää nähdä tässä tavoittelussa jotain hyvää, kivaa ja nautinnollista.

Itse kyllä nautin suurimmista osasta töitäni, stressiä aiheuttaa lähinnä tää freelancen työtilanteen yleinen epävarmuus, muista johtuva töiden myöhästyminen ja kasautuminen. Pitäisi ehkä oppia kovasanaisemmaksi, niin että jos muiden deadlinet eivät pidä, ei itse joudu korjaamaan asiaa puurtamalla 24/7. Ehkä se masentuneisuuden tunne johtuu osaltaan siitä, että pohjimmiltaan syyttää itseään siitä, ettei osaa sanoa vastaan tai vaikkapa vaatia tarpeeksi aikaa tai edes palkkaa?

Samoin nautin punttitreenistä ihan sinällään ja kaikkia kropan muutokset on bonusta, joka auttaa jaksamaan salille niinä päivinä, kun ei vaan huvittaisi. Ne päämäräät sitä stressiä aiheuttavat, kun eivät tunnu toteutuvan tarpeeksi nopeasti tai odotetulla tavalla. :(

Kun osaisi vaan nähdä kaiken sen, minkä on saavuttanut ja mitä koko ajan tekee monien asioiden eteen, eikä ajattelisi vain niitä asioita, joissa ei ole pärjännyt tai joita ei osaa ratkaista. Välillä ne kyllä näkeekin. Päiväni pelasti se, että jaksoin jalkatreenissä kaksi toistoa enemmän kuin viimeksi. ;)

Joo ja sitten kun tavoitteet saavuttaa, niin ihmettelee, että tässäkö tää sitten oli ja mitäs nyt sitten pitäisi tehdä . Mä valmistuin helmikuussa ja se ei oikeastaan tuntunut miltään. Lyhyitä hetkiä oli, jolloin tajusi, ettei enää tarvitse viettää viikonloppuja toimistolla. No remontti kotona jatkuu, että ihan tyhjän päälle ei tarvinnut tipahtaa, vaan aikataulut oli jo täytetty seuraavalla projektilla.

Tietyllä tavalla noi sitkuttelut auttavat asioiden loppuunsaattamisessa. Jos mä olisin esim odottanut dippatyön kanssa jotain inspiraatiota ja innostusta, niin aika hitaasti se valmistuis. Siis aihe oli mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi ihan mielelläni mä sitä tein, mutta oli siinä niitäkin hetkiä paljon, jolloin ajatteli vain, että nyt tää on väännettävä loppuun, jotta sitten pääsee tekemään viikonloppuisin jotain muuta. Mutta tässäkin menee helposti överiksi ja sitten sitä vaan surffaa proggiksesta toiseen ja unohtaa elää siinä sivussa.

Hienoa, että oot kuitenkin löytänyt jotain mieltä piristävää! Freelancena ei varmaan ole ihan helppoa toi töiden jaksottaminen ym, vaikka vastapainona onkin vapaus järjestää omat aikataulut. Tarkka aikatauluttaminen yleensä auttaa kasaantuvien töiden aiheuttamaan ahdistukseen. Mä monesti teen jonkun taulukon paperille, jossa on laitettu joskus tunninkin tarkkuudella mitä pitää tehdä. Siitä ikäänkuin näkee konkreettisemmin, että kaikelle on varattu aikaa. Siinä myös näkee kuinka joku hirveä kiirehässäkkä oikeasti loppuu joskus. Silloin jaksaa painaa sen pienen hetken vähän kovempaa.

Niin ja älä ota stressiä asioista jotka eivät johdu susta. Vaadi muilta niitä samoja aikatauluja, joihin sun pitää itse taipua. Ja muista fiilistellä kivoja asioita, kuten vaikka hyvin mennyttä jalkatreeniä . Näinhän sä oot jo tehnytkin, eli jatka siihen suuntaan.

 

[Nasupallero]

Olen niin aina tykännyt keväästä. Se on lupaus kesästä. Ihanat ulkoiluilmat, uiminen, terassit, mökkireissut, kalastaminen, grillaaminen, pyöräily, festarit, kaikkea näitä suunnitellaan keväällä.

Tämä kevät on ihan penaalista. Ei ole enää ketään kenen kanssa suunnitella yhtään mitään. Suunnittelen lähinnä vain sitä, että toipuisin tästä kamalasta ja painavasta erosta edes loppukesään mennessä.

Keväällä saadaan yleensä jotain kouluhommiakin päätökseen. Nyt meni kevät järjestellessä tätä uutta omituista elämäntilannetta.

 

[Eleonoora]

Mulla ei varsinaista masennusta, vaan väsymystä. Uskon sen johtuvan rankasta talvesta ja alkukeväästä. On ollut niin paljon hommaa, että jossain vaiheessa energia loppuu. Ja yksi syy on varmasti se, että en ole voinut käydä salilla piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Siinä samalla syöminenkin on menny huonoksi. Kesäkunto 2007-projekti on siis mennyt aivan päin *****a.

Sama homma mullakin! Niin kauhea väsymys, että tuntuu, ettei jaksaisi tehdä mitään. Ja tää väsymys tuli ihan yllättäin tuossa pääsiäisenä. En oikeasti jaksaisi tehdä mitään ja kouluhommia on aivan sairaan paljon. Ja nyt ne vaan kerääntyy ja kasaantuu, kun en saa mitään edes aloitettua. :( 7 tenttiä ja noin miljoona palautettavaa "turhuutta" ja ei voimat riitä noihin mitenkään. Joka ilta mä päätän, että huomenna mä otan itseänä niskasta kiinni ja otan loppukirin ja olen ahkera. Aamulla olo onkin sitten jo ihan toinen. :jahas: Lisäksi mulla on hartiat tosi pahasti jumissa ja se aiheuttaa päivittäistä päänsärkyä. En ole saanut aikaiseksi tilata aikaa hierojalle. :wall:
Kesäkunto 2007-projekti käynnistyi maanantaina jo ties kuinka monennen kerran ja se onkin tällä hetkellä ainoa asia, joka on lähtenyt hyvin käyntiin. Mutta hyvähän se on kahden päivän jälkeen jo alkaa kehumaan.. :wall:
Ehkä tämä jossain vaiheessa helpottaa.

 

[Jonna]

Itse olen useana keväänä aiemmin ollut masentunut, muutaman kerran sairaalassakin parantamassa itseäni. Juuri tuo valo on ollut kaikkein helvetillisintä. Kun muut ihmiset piristyvät ja käyttävät kirkkaita värejä -minä olen jatkanut tummalla linjalla. Keväisin on tuntunut kaiken kaatuvan päälle ja ahdistus on ollut sydäntä repivää. Viime kevät oli sentäs jo hieman helpompi, tänä keväänä olen osanut ehkä ensimmäistä kertaa nauttia auringosta ja valosta.

Toki oma halu parantua ja miehen tapaaminen vaikuttavat taustalla paljon, mutta isoksi ilon tuojaksi tuli takin osto! Olen monta kevättä kulkenut aina tummissa takeissa ja harmitellut, kuinka muilla on niin ihanan pirteän värisiä takkeja. Nyt vasta järki juoksi ja sain ostettua vaalean sinisen takin kevättä piristämään. Nyt onkin mukava lähteä ulos, kun kerrankin ei tarvitse laittaa mieltä entistä madaltavaa mustaa päälle.

Auttaisikohan siis jonkun pirteän värisen kankaan, vaatteen, treenihousujen tms. osto? Löytyisi kotoakin jotain iloista, niin uloskin olisi mukava mennä?
Pieni asia, esim. kukkakimppu pöydällä, siisti koti voi jo tuoda paremman mielen. (Itse en voi varsinkaan keväällä käyttää tumman sinisiä/punaisia lakanoita sängyssä, masentaa mieltä entisestään)