Mul tosiaan oli -98 syksyllä ollu koko ajan kurkku kipee tai poskiontelontulehdusta ym. pientä sairastelua ja ne todettiin bakteeritaudeiks. Niihin mä sain eka yhen kuurin antibiootteja, jotka vähäks aikaa vei kuumeen ja kurkkukivun pois mut olo ei niidenkään jälkeen ollu ihan skarppi.
Sit ku mä kyllästyin jatkuvaan sairasteluun ni menin uudestaan lääkäriin. Siel tutkittiin mun verinäyte ja seuraavana pvnä lekuri pyys kiirehtimään takas keskukseen ja otti naamalle vakavan ilmeen. Se totes et mun valkosolut on ihan kadoksissa (leukosyyttien vähimmäisarvo pitäis olla muistaakseni joku 4, mul oli 0,4!!) Hemoglobiiniki oli jotain 110. Se sano et 10 vuodes se on nähny 2 tälläst tapausta ja kummallekki tuli leukemia, toinen delas. Eipä siinä paljo naurattanu ja vähän aikaa mun verta seurattiin ja se palautu lähelle normiarvoja vähän ajan päästä. Sain jossain vaihees taas antibioottimällin päälle. Se siis annettiin angiinaa varten koska mul oli tulehdusarvotkin nousussa.
No eipähän se kuuri sit mitään enää siin vaihees auttanu ku oli mono jyllänny jo monta kuukautta kehos. Kesken kuurin rupes kuume nouseen ja kurkust lähti niin isoi valkosii paloi et mä räin verta vähän aikaa. Imusolmukkeetki oli niin isot et hyvä et korvat näky ja kainaloissa oli kunnon "meloonit"=). Siitä sitten suoraan jorviin ja jonotuspenkille PRKL...oli niil sentää aikaa mitata mun kuume, 41 astetta. Jonottelun jälkeen mut laitettiin suoraan sänkyosastolle ja pumpattiin täyteen lääkkeitä. Kuume rupes laskeen ja sen huomas pienestä hikoilusta. Neljä kertaa mulle laitettiin uudet lakanat ku ne oli ihan litimärät. Lähin viel kuumehöyryissä unissakävelemään pitkin jorvia ku hoitsut ei huomannu mitään, mut se onki sit jo eri tarina.
Kolmen pvän päästä mut kotiutettiin ja kädet oli ku jollain narkkarilla muutamien verikokeiden jälkeen. Vähään aikaan en liikkunu muutaku pulssin pysyessä <60. Ensimmäiset vähänki reippaammat kävelylenkit nosti mulle pienen lämmön päälle. Kokonaan väittäisin päässeeni eroon monosta ja sen sivareista n.3-5kk:n päästä sairaalasta lähdön jälkeen.
Eli pusutauti VOI olla todella vittumainen ja kannatta hoitaa kunnolla. Joillekin se taas ei aiheuta minkäännäkösiä päänvaivoja niinku sillonen muija, ku se pysy ihan terveenä koko sen ajan vaikka oli koko ajan PUSSAILEMASSA:jahas:
lihanpala läpi meinisikään.
Pietarin kanssa neuvoteltiin kyllä jo pitkä tovi lähdetäänkö alakertaan vai minne.
