kirjoittaja: Janne Elonen-Kulmala
LOUKKANTUMISET:
Loukkaantumiset ovat osa kaikkea urheilua, oli kyseessä sitten sulkapallo, jääkiekko taikka vapaaottelu. Itse olen urheilu-urani aikana kärsinyt lukuisia nilkan venähdyksiä ja mustia silmiä. Näiden pienten vammojen lisäksi olen kolme kertaa loukannut itseni niin pahasti, että kirurgin veitsi on ollut tarpeen. Kaikki suuremmat vammani ovat kohdistuneet oikeaan polveeni. Kipulääkkeet, kuntoutukset ja tauot lajiharjoituksista ovat siis tuttua kauraa.
Seuraavassa leikkausoperaatio CV:ni:
Ensimmäisenä leikkauspöydällä operoitiin oikean polven sisempää kierukkaa. Vamma sattui vuonna 2008. Tilanne josta vamma aiheutui oli hyvin vaatimaton tekniikkaharjoitus, jossa harjoittelin erilaisia judoheittoja. Yhden huolimattoman heiton seurauksena polvi naksahti ja petti alta. Järkevänä ihmisenä siirryin tämän jälkeen sivuun harjoituksista suorittamaan kaikille niin tuttua ”kylmä, koho, kompressio hoitoa”. Typeränä ihmisenä siirryin takaisin harjoittelemaan huomattuani kivun kadonneen. Hetken kuluttua sitä huudettiinkin kivusta jalka jäykkänä kuin Ron Jeremyn miehuus.
Tuloksena repeytynyt kierukka, leikkaus ja huikea kahden viikon harjoittelukielto. Olin totaalisen järkyttynyt harjoittelukiellosta ja pelkäsin etten osaa enää lyödä suoraa taikka heittää noita hienoja judoheittoja kahdenviikon tauon jälkeen. Luojan kiitos osasin…
Seuraavan kerran nauratin anestesia lääkäriä esilääkityksen voimalla vuoden 2009 joulukuussa. Polveni oli kipuillut ja tuntunut ”löysähköltä” jo useamman kuukauden ennen kuin linkutin lääkärin vastaanotolle. Kuvittelin kierukkani taas ratkenneen ja harmittelin edessä häämöttävää kahden viikon harjoittelukieltoa. Magneettikuvaus paljasti kuitenkin suuremmat vauriot mitä osasinkaan odottaa. Oikeasta polvestani oli eturistiside poikki, sivuside repeytynyt, molemmat kierukat palasina ja kysta polvitaipeessa. Kahden viikon harjoittelutauko vaihtui kuuden kuukauden harjoittelukieltoon. Pettymys oli suuri ja pelko siitä, että urheilu-ura loppuisi tuohon polven rikkoutumiseen vielä suurempi. Mutta tiesin, että kuntoutumisen jälkeen on mahdollista palata sorvin ääreen, olihan Mikko Rupponenkin tehnyt tuon tempun useampaan otteeseen. Nyt vain testattiin kärsivällisyyttä ja sitä onko minusta elämään urheilijan arkea. Kuntoutus oli pitkä ja rankka, mutta minkäs sille mahtoi.
Kuntoutuksen ensimmäinen vaihe sisälsi erilaisia jännitysharjoituksia, joita piti suorittaa useaan kertaan päivässä. Seuraavassa vaiheessa sain jo tehdä hallittuja voimaliikkeitä, tämän jälkeen vähennettiin rajoitteita pikkuhiljaa, kunnes kuudenkuukauden jälkeen sain ensimmäistä kertaa osallistua kevyisiin lajiharjoitusiin. Silloin oli ilo ylimmillään. Halailin harjoittelutovereita ennen treenin alkua, koska oli vain niin mukavaa olla taas mukana.
Suhtauduin kaikkiin kuntoutusprosessin sisältämiin harjoituksiin samalla vakavuudella ja omistautumisella kuin lajiharjoituksiinkin, olihan polvi hoidettava kuntoon, jos vielä mieli harjoituksiin saati kilpakehiin.
Word-ohjelman alleviivaukset taikka värimuokkaukset eivät pysty korostamaan tarpeeksi seuraavan asian tärkeyttä, joten pyydän sinua lukemaan tarkasti seuraat simppelit lauseet. 1. Kuntoutuksen ohella voit harjoitella muita lajiisi kuuluvia osa-alueita. 2. Kehittyminen näissä vie sinua eteenpäin myös lajissasi.
Itse aloitin ylävartalon voimaharjoittelun heti leikkausta seuraavalla viikolla ja kuuden kuukauden punttikuurin jälkeen olin vahvempi kuin koskaan aiemmin. Olin siis kehittynyt jollain vapaaottelun osa-alueella harjoittelematta vapaaottelua.
Tämän ymmärtämiseen tarvitsin tuon loukkaantumisen. Edellä mainitun tarkoituksena ei ole kannustaa sinua pitämään kuuden kuukauden taukoa lajiharjoituksista ja siirtymään punttisalille, vaan ennemminkin ”antaa toivoa” leikkausta odottaville urheilijoille.
Kuntoutuksen päätyttyä luotin polveeni täysin ja se oli moitteettomassa kunnossa. Harjoitus kulki ja elämä oli ihanaa ☺. Vuoden 2010 loppuvuodesta valmistauduin otteluun David Haggstömiä vastaan. Kaikki oli mennyt hienosti kunnes viimeisissä kovissa harjoituksissa polvi vääntyi, naksahti ja tuntui pelottavan tutulla tavalla löysältä. Valehtelin kuitenkin itselleni ja kaikille muille kaiken olevan kunnossa. Mutta kuten arvata saattaa, näin ei ollut.
Ottelun jälkeen suuntasin jälleen magneettikuvaukseen. Nuoren miehen huumorintaju oli koetuksella kuullessani, että tuossa teräspolvessani oli jälleen eturistiside riekaleina.
Viikko vajaa vuosi edellisestä leikkauksesta nielin rutiinilla esilääkityspillerit ja makasin selälläni leikkaus pöydällä. Toinen kuuden kuukauden kuntoutusprosessi edessä, mutta minkäs sille mahtoi.
Tämä kuntoutus erosi edellisestä hiukan, sillä tällä kertaa varaosat olivat otettu vasemmasta jalasta, joten molemmat jalat tarvitsivat kuntoutusta. Ei muuta kuin jännitysharjoituksia ja isoa voimapunttia seuraavat puolivuotta.
Toinen kuntoutus meni tuntui jollain tavalla henkisesti helpommalta. Luulen tämän johtuvan siitä, että tiesin kuntoutumisen olevan mahdollista ja ymmärsin jo pystyväni kehittymään vapaaottelijana kuntoutuksen aikana.
Tänä vuonna sukulaiset muuten ihmettelivät, kun kävelin jouluaterialle omin jaloin, eikä tarvinnut suorittaa kylmä, koho, kompressio harjoitusta kesken lahjojen jaon.
Tällä hetkellä kaikki raajani ovat hyvässä kunnossa, treeni kulkee, maistuu ja tuntuu hyvältä! Olen parempi vapaaottelija kuin aikaisemmin, vastoinkäymisistä huolimatta.
Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena ei ole surkutella, että ”miksi aina minä”, taikka olla mitään muutakaan säälin hakua. Jos yhdenkin urheilijan huoli lähenevästä leikkauksesta on vähentynyt on kirjoitus ajanut asiansa!
Lopuksi vielä video, jossa Amin Asikaisen ja Marcus Vänttisen kertoo elämästään ja itsestään!
Tässä kaikki tältä erää.
Peace,
-Jamba, Kehähait Pro Team
