Kaukosuhteen toimivuus?

[Tomi]

Mitä tää meinaa?

Se tarkoittaa sitä, että olet tapaillut petollisia paskahousuja. Oletko itsekin sellainen?

 

[NEUTRAALI]

Oletko itsekin sellainen?

Kuten jo aiemmin sanoin en puhu omasta kokemuksestani, ilmeisesti olen sitten tavannut/nähnyt näitä "petollisia" ihmisiä normaalia enemmän.

 

[Heikki M.]

Itse elin yli kaksi vuotta kaukosuhteessa. Tyttö oli toisella puolella maapalloa ja välillä ei nähty puoleenkaan vuoteen. Ei siinä opi toista niin hyvin tuntemaan, kun ei ole yhteistä arkea. Riitelyä syntyy vähemmän ja itsellä on enemmän tilaa. Etäisyys kuitenkin etännyyttää eikä toisesta saa niin paljoa tukea. Ihan hyvin tuo minulle sopi. Eipähän ehtinyt kyllästymään :D . Yli kolme vuotta oltiin yhdessä eikä etäisyys ollut varsinaisena syynä eroon.

 

[Bizz]

...kaukosuhde voi todellakin toimia jos molemmilla on ne moraalikäsitykset kunnossa, halu panostaa suhteeseen ja osoittaa välimatkasta huolimatta usein että toinen on se todella tärkeä.
Hyvässä suhteessa olevaa ja oikeanlaisella luonteella varustettua ihmistä ei tilaisuudet hetkauta yhtään mihinkään.

Ja aamen. Itse olen ehtinyt tässä kolmeen otteeseen harrastaa kaukosuhteita ja toisten kanssa ne ovat toimineet, toisten kanssa ei. Nuorempana ja tietenkin vähemmän itsevarmana ja siihen vielä päälle kokemattomampana sitä oli koko ajan vähän paniikissa että mitähän se toinen siellä tuhannen kilsan päässä tekee. Itse kyllä luotin siihen toiseen noin niinkun pääsääntöisesti pieniä herpaantumisia lukuunottamatta, mutta valitettavasti tämä toinen ei minuun. Ja varmin tapa saada tämän naisen hermot riekaleiksi on mustasukkaisuus...varsinkin turha sellainen. Kahden muun kanssa on toiminut loistavasti, molempien kanssa etäsuhde kesti puoli vuotta. Jos on varma omista tunteistaan, niin minulla ei ainakaan ole minkäänlaista tarvetta pettää kumppaniani. Lähinnä ongelmat koostuvat muista asioista, kuten turhautumisesta sen takia kun sitä omaa rakasta ei koskaan näe tai että jos joskus sattuisi tarvitsemaan juuri häntä lähelleen niin se ei vain onnistukaan. Sekin on aika raivostuttavaa kun haluaisi kertoa kaikenlaista sille toiselle, mutta ei aina voikaan juuri sillä hetkellä. Mutta sitä tässä mietin, että eihän siihen pettämiseen mitään kaukosuhdetta tarvitse; jos ihminen on sen luontoinen että se luonnistuu kaukosuhteessa, niin eiköhän se luonnistuisi ns. normaalissakin suhteessa ja silloin taitaa olla jo itse siinä suhteessa jotain vikaa.

Viimeinen etäsuhteeni kesti tosiaan myöskin sen puoli vuotta, mutta oli henkisesti aika rankka koska tuota etäisyyttä oli sen puolen maapallon verran ja tietenkin aikaero rajoitti ihan helvetillisesti. Puhuimme hinnoista huolimatta kuitenkin päivittäin puhelimessa ja sähköposti tietenkin vaihtui niin ikään päivittäin. Itse puolestani olen kuitenkin sitä mieltä että tuon puolivuotisen aikana opin kumppanistani ihan MIELETTÖMÄSTI uusia asioita, sillä jos vain elelee jonkun kanssa tavallista arkea niin ei varmasti tule puhuttua niiiiiiiiiin paljon ja niiiiiiiiiiin syvällisiä kuin puhuu silloin kun sitä toista ei näe ja kaikki ajatuksena on pistettävä ajatuksen kanssa paperille. Kun sitä toista ei tosiaan näe, mutta haluaa kuitenkin "viettää aikaa" hänen kanssaan, niin itse ainakin kirjoitin pitkiä kirjeitä jatkuvasti sille rakkaalle...ja aika lailla samaa odotan häneltä. Tuolla tavoin ajatusten vaihto ja muukin kommunikointi on jotenkin ihan eri tasolla kuin normaalisti. Ainakin meidän kohdallamme tuo ero lujitti suhdetta ihan uskomattomasti ja sen jälkeen kyllä tiesin että kohdalleni oli sattunut se oikea. Joojoo lässynvitunlää, mutta totta se on :haart:

 

[alexandrantonia]

Jaahas. Puolen vuoden yhdessä asumisen jälkeen avokille tuli tieto koulusta, ettei luvattua vuoden työpestiä olekaan ja että nyt olisi aika lähteä kotiin. Koti hänelle on Norjassa, 7452 kilometrin päässä nykyisestä asuinpaikastamme. Lähtö hänellä on viikon päästä. Itsellä koulu tulee kestämään vielä n. kaksi vuotta, mutta on mahdollisuus että joudun välissä puoleksi vuodeksi takaisin Suomeen.

Heinä-elokuussa olen itse tulossa Suomeen, jolloin hän tulee minua ja ystäviäni sinne tapaamaan pariksi viikkoa. Tämän jälkeen itse matkustan pariksi viikkoa Norjaan hänen luo. Lennot Floridasta Norjaan kiikkuu siinä 400-500€ välillä, ettei toisen luona kyläily kuitenkaan koidu ihan konkurssiksi kun majoitus on kerta ilmainen.

Elääkö kukaan pakkislainen tällä hetkellä kaukosuhteessa, olisiko kenelläkään vinkkejä tähän tulevaan koitokseen?

 

[DÄNI]

^ Parin vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaikesta rankkuudestaan huolimatta on kaiken vaivan arvoista oikean tyypin kanssa. Toki helpottaa, jos suhteessa on totuttu kommunikoimaan paljon sanallisesti - ne on kuitenkin monena hetkenä ainoa kommunikaatiotapa, mitä käytettävissä on. Prosessia helpottaa, jos on mahdollista viettää pitempiä aikoja yhdessä edes säännöllisen epäsäännöllisesti ja myös se, että erossa ololla on joku loppupäivämäärä, mitä odottaa.

Ehkä ei kannata ajatella asiaa liikaa, elää vaan päivä kerrallaan. Jos tyyppi on oikea niin kyllä asiat aina järjestyy.

 

[Mattih3]

Itse olen asunut vuoden 2011 alusta lähtien ulkomailla, ensin Kanadassa, sitten Ranskassa ja nyt Virossa, tyttöystävä asunut koko ajan Suomessa. Ihan hyvin tämä on sujunut, aluksi oli tietysti vaikeampaa. Pisimmillään on tainnut olla jotain 3-4 kuukautta siten ettei olla nähty ollenkaan, nykyisin nähdään lähes joka viikonloppu, joten eihän tämä enää varsinainen etäsuhde edes ole.

Tuossa toisella mantereella asumisessa on vaikeutena, tietysti sen lisäksi että matkustaminen on kalliimpaa ja vie enemmän aikaa, myös aikaero. Voi olla vaikeaa löytää sellaisia aikoja nähdä skypessä tms, jotka sopivat helposti molempien aikatauluihin, kun ollaan aivan eri aikavyöhykkeellä.

Mutta eihän tällä tavalla mitään perhettä perusteta, eikä tätä muutenkaan loputtomiin jaksa. Itse olen päättänyt vielä vuoden verran katsella jos saisi työkuviot järjestymään niin että voidaan asua yhdessä, jos ei niin sitten vaihdan työpaikkaa niin että se onnistuu. Jos on sellainen tilanne, että kyseessä on jokin parin vuoden määräaikainen komennus tms, niin että päivämäärä yhteenpaluulle on alusta asti selvillä, niin ei pitäisi mielestäni olla minkäänlainen ongelma.

Edit: tilanne tietysti täysin eri jos pariskunnalla on myös pieniä lapsia. Sellaisiakin tapauksia tiedän että pienten lasten vanhemmista toinen on joutunut viettämään ainakin muutamia kuukausia poissa kotoa, ja se on tietysti huomattavasti vaikeampaa kaikille osapuolille.

 

[alexandrantonia]

Itse olen asunut vuoden 2011 alusta lähtien ulkomailla, ensin Kanadassa, sitten Ranskassa ja nyt Virossa, tyttöystävä asunut koko ajan Suomessa. Ihan hyvin tämä on sujunut, aluksi oli tietysti vaikeampaa. Pisimmillään on tainnut olla jotain 3-4 kuukautta siten ettei olla nähty ollenkaan, nykyisin nähdään lähes joka viikonloppu, joten eihän tämä enää varsinainen etäsuhde edes ole.

....

^ Parin vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaikesta rankkuudestaan huolimatta on kaiken vaivan arvoista oikean tyypin kanssa. Toki helpottaa, jos suhteessa on totuttu kommunikoimaan paljon sanallisesti - ne on kuitenkin monena hetkenä ainoa kommunikaatiotapa, mitä käytettävissä on. Prosessia helpottaa, jos on mahdollista viettää pitempiä aikoja yhdessä edes säännöllisen epäsäännöllisesti ja myös se, että erossa ololla on joku loppupäivämäärä, mitä odottaa.

Ehkä ei kannata ajatella asiaa liikaa, elää vaan päivä kerrallaan. Jos tyyppi on oikea niin kyllä asiat aina järjestyy.

Kiva kuulla sitä, että onnistuminenkin on mahdollista tässä tilanteessa. Sitä tuppaa kaikilta vaan kuulemaan sitä kuinka vaikeata se on ja kuinka rasittavaa suhteelle etäisyys tulee olemaan. Totta kai suhtaudun tähän varauksella, mutta aika masentavaa kuulla vaan sitä kuinka se tuskin tulee onnistumaan. Tässä kohtaa rahallisista syistä oma opiskeluni tulee kestämään vain puolisen vuotta, mutta senkin jälkeen tuskin tulemme samassa maassa asumaan. Toki, kiitos Norwegianin, toisen luo pääsee alle kuudellakymmenellä eurolla jos hyvä tuuri käy eikä aikaerokaan ole enää kuin tunnin luokkaa. Valitsemallamme alalla on kuitenkin aina se mahdollisuus, että työ vie kauas toisesta. Ehkä on hyvä tässä kohtaa oppia elämään sellaista elämää.

Vähän itseäni kuitenkin auttaa tieto siitä, että edelleen yli kahden ja puolen vuoden poissaolon jälkeen, toinen puhuu edelleen melkein päivittäin Skypessä kotopuolen ystäviensä kanssa. Taitaa olla enemmän itsellä siihen oppiminen, sillä oma yhteydenpito ystäviin on huomattavasti vähentynyt muuttoni jälkeen.

E. Tänään se sitten lähti. Ehkä oon itsekin alkanut uskomaan tähän, sillä en kyllä tänään ole kyyneltäkään asian yli vuodattanut.

 

[asbesti]

Mä olin kaukosuhteessa jonkun aikaa. Sillon kun nähtiin, niin mikään ei toiminut, mutta oltiin tosi onnellisia. Tää nainen ei ollu ihan maallistunut muslimi, eikä ollu ihan maallistuneita sen lähipiirikään. Hitto sitä säätöä, kun juuri kenenkään ei saanut tietää et tapaillaan. Muutenkin oli vähän epäilyttävää. Hän oli mm sitä mieltä että mä päädyn johonkin todella pahaan paikkaan kuoleman jälkeen :P Sillon kun ei nähty, niin mikään ei toiminut, eikä kai oltu mitenkään onnellisiakaan tilanteesta. Ylläri ettei se sitten kestänyt. Yhteenvetona, en oo ikinä ollut niin onnellinen kun sillon kun olin hänen kanssa joten suosittelen kaikille :D