- Liittynyt
- 14.11.2006
- Viestejä
- 2 362
Nyt tässä on 1,5 kuukaudessa käynyt juuri näin. Paino pysynyt samana, Inbodyn mukaan rasvaa lähtenyt pari kiloa ja lihasta tullut sama verran lisää. Suunta on hyvä ja oikea ja tulokset tuntuu, näkyy myös peilissä.Mikset tasoita syömisiä siihen että paino pysyy samana? Pikkuhiljaa voisi dieetin viemää lihasta tulla hitusen takaisin, ja samalla kroppa kiristyä.
Ainoa, mitä mietin on että lihaskasvun lisäys täytyy olla osittain myös kreatiinin aloituksen ansiota. Eli jatkossa voi olla että lisäkaloreille on tarve (nyt ollut edelleen se max 2 700 / päivä), kun toi kreatiini-efekti ei oo painoa lisäämässä. Mut seurailen tilannetta parin viikon välein ja sopeuttelen sitten tarpeen mukaan.
Nyt piti ottaa tosiaan 1,5 kk kohdalla pienimuotoinen deaload - treenit on olleet kovia ja yöunet kärsi, ehkä treenistä mutta voi olla että myös muusta stressistä johtuen. Myös treenien lopulla ollut aivan hienoinen loppuunpalamisen tunne, minkä tunnistan ja osaan varoa.
Ens viikolla jatkuu treeni normaalisti. Kevensin maanantain ja keskiviikon treenit, ja viime yönä tulikin sitte unta jo 8 tuntia

Epäilen, että mun keskikulutus kyllä edelleen saattaa olla kovempi kuin energiansaanti, mut niin pitkään ku lihas kasvaa, en panikoi noita liikaa.