Kamppailulajien uutislinkit

3 kpl Basic Nutrition EAA -25%

Fedor ilmeisesti ottelee Ben Rothwellia vastaan bkfc tittelistä.
No voi hemmetti sentään. Noh 5 milliä on aika helvetin iso raha, toivotaan että Fedja pappa on treenannut aktiivisesti eläkkeellä ollessaan. Fedorin yksi vahvuuksista on kuitenkin monipuolisuus ja nyt pelkästään lyönnit käytössä. Lisäksi lisää ikää on varmasti heikentänyt refleksejä sekä leukaa entisestään. Pelkään että nukkumatti tulee 🥲.
 
Niin, "tippui" ikkunasta niinkun venajalla on tapana. Kenenkahan muroihin kusi?

Ei välttämättä jokainen Venäjällä ulkona kuollut ole heitetty ikkunasta, varsinkaan jos näkyviä vammoja ei ole. Ja talkkari ilmeisesti siirtänyt jonkinnäköiselle terassille, luulisi tajunneen jos tippunut.

Varmasti tämmösiä kummallisuuksia siellä on tapahtunut mutta ei jokainen julkisuuden henkilö joka löytyy kuolleena ole kuollut salamurhan kohteena. Enemmän tässä kohtaa uskoisin tuohon sydämen pysähdykseen lääkkeiden johdosta jos lisäinfoa ei tule.
 
Toki mahdollista mutta todennakoisyys sille etta henkilo paiskaa itsensa ikkunasta ulos samalla hetkella kun pumppu pettaa on aika pieni mun mielesta.
Tarkotinkin koko viestissäni että missä on "todisteet" että on hypännyt/tippunut/heitetty/lentänyt ikkunasta. Jos näkyviä vammoja ei ole niin tuskin on kuolettavaa matkaa tippunut. Eli todennäköisempää on että on kävellyt pihalla ja saanut sydärin.
 
Mieluummin itse puhuisin hänen painitaidoistaan, teknisesti vertaansa vailla. Myös hänen pikkuveli on olympiavoittaja Adam Saitiev joka paini alimittaisena sarjaa ylempänä koska isoveli otti 74kg sarjassa, toki taisi välillä olla myös 76kg sarja. Adam selätti Yoel Romeron olympiafinaalissa vuonna 2000 sydneyssä 85kg sarjassa.

Buvaisar Saitiev oli Tsetseeni ja Khamzat ainakin taisi käydä ottamassa oppia tässä ihan lähiaikoina/vuosina häneltä.
 
Vaimo vaittaa niin. Miksi keksisi tuollaisen tarinan?
En oo mode mutta täällä keskustellaan eri asioista. Otin toki riskin postaamalla uutisen ja oletin jonkun tuovan tämän ikkuna-asian esiin koska otin myös itse selvää ennen kuin postasin uutisen. Joka tapauksessa halusin vain tuoda urheilullisen asian esiin en muuta.
 

M-Nutrition Sports Greens 1, 210 g, Lemon-Lime

Todella tykki viherjauhe

-33%
Venäjältä tulevista uutisista on aika mahdotonta päätellä, mitä varsinaisesti on tapahtunut. Totuus selvinnee sitten, jos Venäjä joskus muuttuu normaaliksi valtioksi.

Sen kuitenkin huomauttaisin, että ikkunasta ulos heittäminen olisi kyllä mahdollisimman hankala ja tekijälle vaarallinen tapa murhata olympiapainija.
 
Venäjältä tulevista uutisista on aika mahdotonta päätellä, mitä varsinaisesti on tapahtunut. Totuus selvinnee sitten, jos Venäjä joskus muuttuu normaaliksi valtioksi.

Sen kuitenkin huomauttaisin, että ikkunasta ulos heittäminen olisi kyllä mahdollisimman hankala ja tekijälle vaarallinen tapa murhata olympiapainija.
Jos uhri ei osaa yhtään varautua jos eim. tekijä on naamioitunut rollaattorilla käveleväksi mummoksi ja sitten lähellle päästyään herttainen mummo nappaakin kiinni ja heittää niin siinä voi helposti kokenutkin painija tulla ylllätetyksi.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom