Kamppailulajien uutislinkit

Tuossa on mun mielestä viehätyksensä, mutta ymmärrän jossei kaikkiin uppoa. Vapari ilman hanskoja olisi mun mielestä ihan kokeilemisen arvoinen juttu myös. Teknisen gräplingin vaikutus kasvaisi kun hanskat ei ole tiellä. Veikkaan myös, että silmiin tökittäisiin huomattavasti vähemmän, olettaen, että kädet sidottaisiin kuitenkin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Usman saanu pari tyrmäystä alle niin jo ollaan voittamassa Canelo nyrkkeilyssä tai sitten ollaan vaan tilipäivän perässä.
Ois vielä paljon, siis paljon isompi mismatch ku Floyd Conor, mikä oli seki iso mismatch
 
Eihän kukaan kiellä Usmania lähtemästä kokeilemaan nyrkkeilyn puolelle. Kyllä tolla statuksella nopeasti paikka aukeaa isompiin otteluihin mikäli top-10 ottelijoita alkaa kaatumaan. Ikävä tosiasia on vaan, että näin ei tulis käymään.
 

Mielenkiintoinen jannu tämä Gable Steveson. On saanut nimensä Usalaisen painilegendan Dan Gablen mukaan, Stevesonin toinen nimi on siis Dan. Nyt hän on itse tuore olympiavoittaja 21-vuotiaana ja mitä ilmeisemmin kiinnostunut mma:sta sekä myös wwe:stä (mikä nyt ei varsinaisesti tänne kuulu mutta kerroin silti), Lesnar toiminut myös kyseisen herran jonkin sortin mentorina Minnesotan yliopistossa painiessaan.

Tässä pieni näyte kuinka atleettisesta kaverista kyse, mies on siis raskassarjalainen.
 
Back
Ylös Bottom