Kyllä mä näen, että Romero voisi olla ihan varteenotettava haastaja LHW:ssa. Ei tarvitse näännyttä itseään tajuttomuuden rajamaille painonpudotuksessa ja räjähtävyyttä riittää.
Gusse vielä tuppaa ottamaan koppeja matseissaa melko usein, joten tässä testattaisiin taas varmasti myös iskunkestävyyttä jossain kohtaa.
Cormierilla on huomattavasti varmempi mattokontrolli, mutta en olisi ollenkaan niin varma siitä, että Cormier on pinon päälimmäisenä mattoon mentäessä. Whitaker on hyvä estämään alasvientejä ja teki sen hyvin pitkälti liukkaudellaan ja sillä, että yksinkertaisesti pyrki välttämään painikontaktia parhaansa mukaan. Gusse tulee tätä myös tekemään ja on varmasti vahvempi kuin Whitaker, mutta myös hitaampi.
Voihan se olla, että Romero ei ks. herroille pärjää alkuunkaan, mutta itse näen helposti skenaarioita joissa Romero vähintäänkin aiheuttaa selkeitä hankaluuksia molemmille vastuksille.