- Liittynyt
- 10.2.2005
- Viestejä
- 172
Ajattelin avata uuden threadin tästä aiheesta, vaikka asia on vilahdellutkin jo muutamassa aiemmassa keskustelussa.
Onko siis järkeä lukea esimerkiksi DI:n paperit ensin ja sen jälkeen KTM:n? Onko tästä työelämässä oikeasti hyötyä? Luulisin, että huipputasolla maisterin tutkintoa arvostetaan enemmän, eikä nykyään ole ollenkaan harvinaista, että urallaan korkeaan asemaan päässyt lukeaa KTM- tai MBA-tutkinnon "vanhoilla päivillään". MBA on kuitenkin melko kallis sijoitus, joten sen olen poissulkenut vaihtoehdoista, ainakin niin kauan kun työnantaja ei sitä maksa
Itselläni ikää on vasta 27, DI:n paperit taskussa ja vakityöpaikka. Suunnitelmissa olisi hakea kauppakorkeaan ja suorittaa tutkinto työn ohessa. Suurimpana motiivina on uusien asioiden oppiminen ja kiinnostus opiskelua kohtaan, mutta totta kai olisi plussaa, jos jotain konkreettistakin hyötyä asiasta olisi.
Olisiko ihmisillä kokemusta/tietoa tästä aiheesta? Onko kahdesta tutkinnosta oikeasti hyötyä? Kuinka pääsykoekirjojen lukeminen ja opiskelu onnistuu työn ohessa?
T: Kiitollinen kaikesta tiedosta