Kaikki maastavedosta

Meta title: 💥 Kaikki maastavedosta – selkäpäivän kuningasliikkeen kattavin keskusteluketju

Meta description: Keskustelua maastavedon tekniikoista, variaatioista, varusteista ja tuloksista – kaikkea maven saloista aloittelijasta kovaan vetäjään.


jep. Mave ottaa selkään ainakin itselläni aivan "uusiin paikkoihin".. Lapojen väliin (trapezius) eniten, mutta myös kovasti muualle selkään. Samanlaisia kipuja hyvässä mielessä en muilla liikkeillä vaan saa aikaiseksi... Jos ohjelmasi antaa myöten niin kannattaa ainakin kokeilla Mavea (edes paria kovaa sarjaa/vk).

Ja mikä ihmeen lihas/lihakset siinä vyötärössä voi edes kasvaa, niin että paksunemista havattaisiin?
 
Willie sanoi:
Itse teen maastavedon ehdottomasti treenin alussa. Perustelen tätä loukkaantumisriskillä, sillä mielestäni suurilla vapailla painoilla tehtävissä liikkeissä kaikkien paukkujen pitää olla tallella etenkin tukilihaksissa.

Tästä syystä mäkin teen maven ekana liikkeenä koko treenissä (1-jakoinen). 1-3 kovan mavesarjan jälkeen alkaa olla aika muissa maailmoissa, mutta sisulla jaksaa vääntää lopputreenin kunnialla.
 
Niin ja mainittakoon vielä yksi seikka keskivartalon paksuuntumisesta mavea harjoittaessa. Erittäin harvassa on treenaajat joiden keskivartalo on paksu tarpeeksi alhaisilla rasvoilla (gh guttia ei oteta lukuun). Kyllä se rasva on tekijä, joka sen keskivartalon paksuuden tuo. Tälläkään palstalla en ole nähnyt yhtäkään harrastajaa, jolla olisi paksu keskivartalo alhaisilla rasvoilla.
 
S0874 sanoi:
Mä pidän normimavesta suunnattoman paljon. Ottaa hyvin koko selkään, sekä itselläni myös takareisiin. Teen maven melkein joka selkätreenissä, ja treenaan selän yhteydessä myös takareidet.

Porukka jauhaa tuosta keskivartalon paksuuntumisesta mielestäni vähän liikaakin. Tuntuu kuin ajateltaisiin suunnilleen niin että kun tekee kerrankin mavea niin seuraavana aamuna on vyötärö paisunut muodottomaksi. No, itse en oo ainakaan huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia mavessa. Päinvastoin, raskas ja tehokas perusliike mielestäni.
kyllä!
 
Jusander sanoi:
Kyllä Teppei teki vetoa aika paljonkin ja ihan maasta asti nuorempana ku vielä samalla salilla reenattiin. :arvi:

Minä kuulin että Morimoto on nyttemmin luopunut mavettamisesta? Voin toki olla väärässä.. :arvi:
 
arni sanoi:
Tälläkään palstalla en ole nähnyt yhtäkään harrastajaa, jolla olisi paksu keskivartalo alhaisilla rasvoilla.

Oota vaan jos saan rasvat alas niin näet senkin ihmeen. :D
 
Timba79 sanoi:
Tästä nyt jauhettiin jo toisessa ketjussa, mutta kysynpä vielä maven nimeen vannojilta, että kannattaako ne mavet tehdä selkätreenin alussa vai lopussa? Ja toki perustelut mukaan.
QUOTE]

Tää on kyllä vaikee. Mulla ei millään muulla liikkeellä saa niin kovaa adrenaliini piikkiä, kun tällä treenin alussa. Maven kun voi tehdä _täysillä_ 1*6 sarjan harrastelijakin hyvällä tekniikalla (lue turvallisella). Fiilis kovan sarjan jälkeen on kuin he-manilla. Väitän että raskain liike jonka voi tehdä täysillä. Ei tulis mieleenkään tehdä kovaa 1x6 kyykyllä...

ELI Jos tekee heti treenin alkuun, on mave mielestän aika tärkeässä asemassa koko treeniohjelmassa, joka siis eräänlainen treenifilosofia (Koska ko. päivänä ei jaksa treenata muita liikkeitä enää täysillä.)

Itse teen maven yläselkätreenin jälkeen. Tekniikkani pysyy kasassa vielä, painojen ollessa hiukan pienempiä. Yläselkätreenissä oltava 100% energia, varsinkin jos vetää leukoja. Mavella ikäänkuin annetaan koko selällä viimeinen kokonaisvaltainenn hyydytys.
 
soulsick sanoi:
Itse selkätreenin aluksi vedän pari sarjaa leukoja ja sen jälkeen rupean Mavettamaan. Forkut on kyllä ihan jumissa ja muiden selkäliikkeiden tekeminen on vaikeaa. Vetoremmeille saattaisi olla käyttöä esim.ylätaljassa kun ei tahdo ote pitää enää.
sama vika.... ei jaksa puristaa millää maven jälkee. yritin keskitettyy tehä maven alataljan ja kumasoutujen (kp/tanko) jälkee ni paino vaa putos kädest parin toiston jälkee
 
-jiikoo- sanoi:
sama vika.... ei jaksa puristaa millää maven jälkee. yritin keskitettyy tehä maven alataljan ja kumasoutujen (kp/tanko) jälkee ni paino vaa putos kädest parin toiston jälkee

Jos ristiotteellakaan ei pysy tanko hyppysissä, niin olisko syytä alkaa reenailemaan puristusvoimaa ? Käytin aikoinaan remmejä melkein kaikissa selkäliikkeissä, mutta onneksi havahduin ja hankin näppeihin sen verran voimaa ettei tarvitse remmejä käyttää tai jättää sarjaa kesken otteen lipsumisen takia.
 
kyykyn teen ensin jonka jälkeen on hyvä mavettaa, kun on paikat sopivasti lämmenneet.

toisinaan tulee tehtyä heti ekana ja sen jälkee sitten leukoja, mutta puhti alkaa olemaan siinä vaiheessa loppu. ottaa se mave sen verran moneen lihakseen.
 
Itse olen yrittänyt aina joskus kokeilla maastavetoa, mutta on se vaan ihme juttu, miten ihmismieli voi tehdä painon nostamisesta maasta niin vaikeaa!! Muuten on ihan ok voimat (ainankin ylä-) selässä, leuat ovat ykkösliikkeenä. Maastavedossa 60kg:lla tuntuu jo sellainen todellä ikävä paine keskiselän vaiheilla eikä alaselässäkään hyvältä tunnu (itse asiassa kyykyssä ja kulmasoudussa sama vaivaa myös)

Eli voisiko joku selostaa maastavedon suoritustekniikan ns. käsikädestä?
Esim seuraavia kysymyksiä olen mielessäni pyöritellyt:

Kuinka kuuluu sarjaa tehdessä hengittää?
Onko tarkoitus jännittää vatsalihakset ennen suoritusta?
Kuinka leveä jalkojen asento?
Kuinka leveä ote?
Kuuluuko selän olla kokoajan täysin suora, vai kuuluuko asiaan selässä oleva ns. vastakaari vai pitääkö yrittää pitää kaari poissa?
Pidetäänkö olkapäät kokoajan mahdollisemman takana?
Kuinka rauhallisesti liike kannattaa tehdä (nopeammin ylös, hitaammin alas vai toisinpäin)?
Onko tarkoituksena nostaa jaloilla mahdollisemman paljon, vai alaselällä?
Työnnetäänkö persusta missään vaiheessa taakse vai tuleeko keskittyä pitämään persus "edessä"

Itselläni tuppaa persus aina "nousemaan" kun otan omasta mielestäni ryhdikkään seisoma-asennon, muodostuu sellainen hyppyri. Itselleni tuottaa todella vaikeuksia saada koko selkälinja suoraksi. Tämä saattaa olla syynä, että selkä valittaa useissa liikkeissä. esim. pystypunnerrusta ei pysty tekemään selkä suorana penkin mukaisesti, alkaa muuten selkään sattumaan, sama on kuin vaikka vääntää habaa tangolla selkä suorana seinää vasten, tulee sellainen painekipu selkään.


Kyllä se olisi vaan hienoa osata maastavetää ja kyykätä, käy todella kateeksi muita!!
 
wiliraj sanoi:
Kuinka kuuluu sarjaa tehdessä hengittää?
Ylhäällä kroppa suorana vedän henkeä, pidätän sitä koko noston ajan, vasta siinä melkein kroppa suorana puhallan ulos.
Onko tarkoitus jännittää vatsalihakset ennen suoritusta?
Ehdottomasti! Keskikroppa pitää olla tiukkana (niin vatsa, kuin selkäkin), se on äärimmäisen tärkeää niin maastanostossa kuin kyykyssäkin.
Kuinka leveä jalkojen asento?
Makuasia. Ite tykkään sumosta (jalat leveällä, kädet kapealla jalkojen välissä, siis ei tarvitse todella kapealla olla, kunhan siihen jalkojen väliin mahtuu), toiset tykkäävät ns. perinteisestä, missä on kädet jalkojen ulkopuolella. Kokeile ite muutama reenikerta toisella, jonka jälkeen muutama reenikerta toisella, jotta totut ja pystyt kunnolla muodostamaan asiasta mielipiteen.
Kuinka leveä ote?
Katso edellinen, eli makuasia.
Kuuluuko selän olla kokoajan täysin suora, vai kuuluuko asiaan selässä oleva ns. vastakaari vai pitääkö yrittää pitää kaari poissa?
Mulla on kuulemma lordoosia eli vastakaarta, mutta kuten muuan voimanostaja sanoi, "Kyllä se selkä suoristuu, kun tankoon kasataan riittävästi kiloja!". :D Mutta tärkeää on se, ettei selkä ikinä pyöristy. Suoristua saa, pyöristyä ei.
Pidetäänkö olkapäät kokoajan mahdollisemman takana?
Tapana on vetää olkapäät taakse joka toistolla, kun kroppa on suoristettu. Muuten en edes yritä pitää olkapäitä takana, eivät ne pysy kumminkaan.
Kuinka rauhallisesti liike kannattaa tehdä (nopeammin ylös, hitaammin alas vai toisinpäin)?
Riippuu reenitavoitteista. Jos tarkoituksena on tehdä teknistä nopeusreeniä, niin nopeammin, jos taas ladataan enemmän kiloja tankoon ja tehdään maksimivoimareeniä, ei se tanko AINAKAAN nopeasti silloin tule, vaikka kuinka yrittäisi. Perusjuttu on oikeastaan jokaisessa liikkeessä (myös kyykyssä ja maastanostossa) kumminkin tehdä negatiivinen vaihe (eli laskuvaihe, jossa painovoima auttaa) hallitusti, ehkä joskus jopa hitaasti, mutta positiivinen vaihe hieman reippaammin, ei kumminkaan hillittömästi repien ja riuhtoen. Reenari vie rautaa, ei toisinpäin.
Onko tarkoituksena nostaa jaloilla mahdollisemman paljon, vai alaselällä?
Jaloilla työnnetään. Kädet ovat vain tarttumakoukut, joissa tanko roikkuu, keskikroppa pidetään ehdottomasti tiukkana ja sitten vain työnnetään jaloilla niimmaanpirkuleesti. Sumomaastanostossa tai leveällä jalkojen asennolla kyykätessä voi ajatella, että koettaa halkaista lattian jaloilla työntämällä.
Työnnetäänkö persusta missään vaiheessa taakse vai tuleeko keskittyä pitämään persus "edessä"
Hmmmm, en oikeastaan ajattele sitä. Pidän vain keskikropan tiukkana. Alasmennessä toki istun, kuin vessanpöntölle, eli vien kankkua lähinnä taaksepäin, en alaspäin. Menee se automaattisesti sitten alaspäinkin, sehän on selvää.
Kyllä se olisi vaan hienoa osata maastavetää ja kyykätä, käy todella kateeksi muita!!
Erinomainen asenne! :thumbs: Siitä vaan varovaisesti, mutta päättäväisesti harjoittelemaan.
 
Snafu sanoi:
Kahta en vaihda... Toinen on kyykky ja toinen maastaveto :D

Juuri näin! Neljää kertaa viikossa kummatkin, I'm lovin' it :mäkki:
Jos ei muita liikkeitä noiden jälkeen saa sovitettua ohjelmaan niin sitten ne jätetään tekemättä, yksinkertaista :)
 
Kuis pitkiä sarjoja olette ottaneet maastavedossa? Mä kun reenaan sitä woimaa niin ei ole yli 5 toiston sarjoja tullut vuosiin tehtyä, mutta pystyykö jotain 8 toiston sarjaa tekemään maastavedossa ilman että viimeiset toistot tulee selkä pelottavan pyöreenä? On meinaan itsellä kovissa vitosissa jo havaittavissa kyseistä ilmiötä. Vaikeuttaa vähän periodisointia tuo toistoalueen rajallisuus.
 
Heikko sanoi:
Kuis pitkiä sarjoja olette ottaneet maastavedossa? Mä kun reenaan sitä woimaa niin ei ole yli 5 toiston sarjoja tullut vuosiin tehtyä, mutta pystyykö jotain 8 toiston sarjaa tekemään maastavedossa ilman että viimeiset toistot tulee selkä pelottavan pyöreenä? On meinaan itsellä kovissa vitosissa jo havaittavissa kyseistä ilmiötä. Vaikeuttaa vähän periodisointia tuo toistoalueen rajallisuus.

Kyllä tuossa HST-kierrossa on tullut tehtyä 15 toiston ja 10 toiston sarjoja myös mavessa. :whip: Tuskaisen tuntuisiahan ne on, mutta ei ainakaan mulla ole ongelma selän pyöristyminen vaan mieletön pumppi ja lievä "hapen puute" sarjan loppupuolella.
 
Ite en enää vetoa tee. Katkes hauiksen alakiinnityskohdasta kovassa kolmosen sarjassa.
Hauiksiin tulee turhan kova paine ristiotteella, jota en suosittele käytettäväksi. Lisäksi kun treenaa hauiksia vielä kovaa niin ennen pitkää, riks raks poks. Eli silloin kun bodaillaan niin jätetään maastaveto pois.
 
Back
Ylös Bottom