Kaikki maastavedosta

Meta title: 💥 Kaikki maastavedosta – selkäpäivän kuningasliikkeen kattavin keskusteluketju

Meta description: Keskustelua maastavedon tekniikoista, variaatioista, varusteista ja tuloksista – kaikkea maven saloista aloittelijasta kovaan vetäjään.

Jusander sanoi:
Mitä lisähyötyä maasta asti tehty veto sitten antaa esim. polvistavetoon? Eikö voisi jopa kuvitella, että maasta asti tekeminen lisää turhaan hermostollista rasitusta ja loukkaantumisriskiä. Eikä jalkojen palautuminenkaan ole ongelmatonta, jos tekee esim. SJMV:n jalkareenissä ja selkäpäivänä normivedon. Itse en ole käytännössä ikinä tehnyt lattiatasosta vetoa.
Tuonhan voisi kääntää myös niin että mave auttaa kehittämään hermostollisen rasituksen sietoa? Kaiketi paras perusvoimaliike. Keskushermostoa rasittavien liikkeiden tekeminen saattaa nimittäin tehostaa myös muuta treeniä, olettaen että hermoston kokonaisrasitus ei mene yli sietokyvyn. Toisaalta, aina kun käväistään hiukan ylitreenin puolella, elimistö oppii sietämään sitä entistä paremmin ja ylikunnon raja siirtyy kauemmas.
 
Ei ainakaan mulla mave ole keskivartaloa paksuunnuttanut.Mitä paremmin mave on kulkenut,sitä paremmin esim.kulmasoutu kulkenut,joka johtuu ilmeisesti siitä,että saan maven kanssa ottamaan koko selkään kuten
hulkkikin.
Mave on musta hyvä kokonaisvaltainen liike,eikä siinä pääse pahemmin huijaan eli se paino joko nousee sieltä lattiasta tai ei.
 
Sumomave on ollut aina mun suosikkireeniliike leuanvedon ohella, enkä ole huomannut vyötäröä paksuntavan. Läski sitä harrastelijan vyötäröä paksuntaa ja ammattilaiskehoilijoilla liiallinen kasvuhormonin käyttö. Uskon, että maven tai kyykyn vyötäröä paksuntava vaikutus on vain taas yksi vitnes/kehoilumyytti, eli ei pidä paikkaansa.

Nyt tosin ei ole mave kunnon painoilla (ei edes SJMV, olen tehnyt jullea sen tilalla) ollut mukana ohjelmassa kuukausiin, koska on ollut alaselän kanssa aika ajoin ongelmia. Viime reenissä meni kumminkin sumomave hyvin (nostin hyvällä tekniikalla samoja kiloja ilman vyötä, mitä aiemmin vyön kanssa :) ). Tuli hieno fiilis ja tein päätöksen, että pakko sitä on rueta nyt taas säännöllisesti tekemään. Mikään liike ei tuo mulle reisiin samanlaista tuskaa, kuin sumomave.
 
Mä pidän normimavesta suunnattoman paljon. Ottaa hyvin koko selkään, sekä itselläni myös takareisiin. Teen maven melkein joka selkätreenissä, ja treenaan selän yhteydessä myös takareidet.

Porukka jauhaa tuosta keskivartalon paksuuntumisesta mielestäni vähän liikaakin. Tuntuu kuin ajateltaisiin suunnilleen niin että kun tekee kerrankin mavea niin seuraavana aamuna on vyötärö paisunut muodottomaksi. No, itse en oo ainakaan huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia mavessa. Päinvastoin, raskas ja tehokas perusliike mielestäni.
 
S0874 sanoi:
Porukka jauhaa tuosta keskivartalon paksuuntumisesta mielestäni vähän liikaakin.
Jep. Tuntuu usein, kuin monet käyttäisivät tuota keskivartalon paksuuntumisteoriaa pelkkänä tekosyynä olla tekemättä mavea vain koska se on helvetin raskas ja vaativa liike. :D

No joo, provoilu sikseen. Aivan varmasti on mahdollista kasvattaa kova selkä tekemättä ikinä minkäänlaista maastavetoa; itse tosin pidän mavea niin kovan luokan massaliikkeenä etten siitä vapaaehtoisesti luopuisi.
 
andor sanoi:
Mitä kapeampi keskivartalo, sitä leveämmältä näyttää.
Totta. Leveyttä voi löytyä valmiiksikin.. mutta jos äijällä on paksuutta selässä niin silloinhan sen näkee, että on käyty siellä salilla.
 
Tekosyyt nyt sikseen ja vetämään maasta. Ihankuin jotain Jippiin-foorumia kohta lukisi. :D
"Noku mun keskivartalo leviää jos vejän maasta..."

Vähemmän ajattelua, enemmän rautaa. :D
 
Mulla on tuo SJMV takareisille (tai oikeammin mun tekniikalla romanialainen) ja sen teen kovaa, eli en tee erikseen selälle tavallista mavea ollenkaan.

Tuossa tulee kyllä selkääkin käytettyä ja saa hyvän epäsuoran treenin selälle.

Itse en kyllä ole edes ajatellut mitään keskivartalon paksuuntumista, vaan että en keksi mitään yhtä tehokasta liikeparia takareisille kuin SJMV ja koukistukset ja en siis halua tuota SJMV:tä pois jättää. Ja nyt on jo alaselkä palautumiskyvyn rajoilla, että ei tähän enää kovin helpolla mitään tavallista mavea mukaan otettaisi.
 
Onko kukaan kokeillut sellaista liikekummajaista kuin maastavetoa käsipainoilla? Itse olen tehnyt tätä liikettä lievien alaselkäongelmien takia muutaman kerran korvaamaan tavallista mavea, ja vain pelkästään hyviä kokemuksia toistaiseksi. Tuntuma siirtyy ainakin minulla pakara- ja alaselkäalueelta enemmän etureisiin ja yläselkään.
 
Jos maastanosto paksuunnuttaa keskivartaloa x senttiä, paksuunnuttaa se ylävartaloakin (ja takareisiä) x-xx senttiä. Jotakin vikaa on muuten kehonrakennuksen arvostelukriteereissä, kun vartalon todellinen voimakeskus, tosielämässä tärkein lihasalue ei saa näyttää vahvalta.
 
maastaveto ei itessään vatsan seutua paksunna mitenkään erityisesti. se on geeneissä. veto tarvii kyl hyvät vatsalihakset ja kyljet, joten jos niitä pelkää ja on taipumusta kasvattaa kylkilihoja helpolla, sitten kannattaa välttää :)

ilmankin sitä siis toimeen tulee, kuten sanottua, mutta on sillä niin paljon etujakin, että ainakin sillon tällön muutaman viikon satsi tekis aika nannaa koko selälle. sais ne anakondat pintaan. selänojennukset on vedon rinnalla hipsuttelua.
 
Kuuluu kyllä ohjelmaan, mikään muu liike ei ota selkään yhtä hyvin.

Kuten Hulkki edellä sanoi, taitaa vaan monilla jäädä tekemättä sen takia kun mave on raskasta.
 
fasti sanoi:
Kuuluu kyllä ohjelmaan, mikään muu liike ei ota selkään yhtä hyvin.

Kuten Hulkki edellä sanoi, taitaa vaan monilla jäädä tekemättä sen takia kun mave on raskasta.

...Tai ehkä jotkut vain haluavat vältää loukkaantumisriskiä. Itse en tajua koko Mave-hössötystä... Hyvä liike sinänsä, mut kaikki liikkeet on korvattavissa toisilla. Ja kyl sitä kasvua saa muillakin liikkeillä kun penkillä rintaan ja MAvella selkään... Tämähän koskee siis botyilua eikä voimailua...
 
Iceman sanoi:

no kerros maven ja suorinjaloinmaven lisäks joku hyvä liike kasvattamaan alaselkää..toki kulmasoutu ottaa muttei varmasti niin paljon..
 
Kyllä yleisesti ottaen hyvää huomenta on selvästikin vaarallisempi liike selälle kuin maastanosto. Itse teen molempia liikkeitä, mutta monet kiropraktikot sun muut ergonomistit kyllä varoittelevat vahvasti hyvää huomenta vastaan. Tosin hyvää huomentakin voi tehdä monella tyylillä ja taivutetuin jaloin, takapuolta taakse työntäen -tyyli eliminoi osan riskeistä. Kulmasoutuakin jotkut asiantuntijat pitävät maastanostoa selkäepäystävällisempänä liikkeenä.
 
Iceman sanoi:
...Tai ehkä jotkut vain haluavat vältää loukkaantumisriskiä. Itse en tajua koko Mave-hössötystä... Hyvä liike sinänsä, mut kaikki liikkeet on korvattavissa toisilla. Ja kyl sitä kasvua saa muillakin liikkeillä kun penkillä rintaan ja MAvella selkään... Tämähän koskee siis botyilua eikä voimailua...

Miksi Mavessa olisi sen suurempi loukkaantumisriski kuin muissakaan liikkeissä? Tuo menee ainakin allekirjoittaneen mielestä sarjaan tekosyyt.

Kerropa minulle yksikin selkäliike, joka ottaa yhtä monipuolisesti koko selkään kuin Mave, jos kaikki liikkeet ovat korvattavissa. Mavella saa 100% varmasti reilusti massaa koko selkään kun sitä jaksaa vain tehdä. Ehkä bodailijan ei kuitenkaan kannata ottaa sumotyylin vetoja...

Penkille kyllä on monia vaihtoehtoja bodytreenissä ja oikeastaan en pidä sitä mitenkään parhaana rintaliikkeenä muutenkaan. Mitään lähellekään Maven vertaista yleisliikettä en kuitenkaan selälle keksi.

Maven kanssa tuntuu olevan hiukan sama tilanne kuin kyykyn kanssa eli loistava ja vaikeasti korvattava massaliike, joka jätetään tekemättä kun se tuntuu pahalta. Sitten keksitään mitä ihmeellisimpiä selityksiä miksei sitä voi tehdä ja ihmetellään kun ei selkä kehity.
 
Larzan sanoi:

Ensinnäkin suurempi loukkaantumisriski on aina liikkeissä jossa rautaa on enemmän. Ethän nyt oikeasti voi saatana väittää että esim. hauiskääntö taljassa olisi yhtä riskialtis liike kuin Mave??!! Jos selällä liikutellaan esim 200kg:n rautoja ja jossain hikisessä taljassa hinkkaat 30kg:lla niin onhan ne riskit täysin eri luokkaa... Mut siitä ei sen enempää.

Pointti oli se että Miksi hössöttää yhden liikkeen perään... Kyllähän Pena on myös hyvä liike mut muitakin on... Ja mä en pidä tekosyynä sitä että itse oon joskus loukannu selkäni Mavessa.. Olen treenannut selkää perse verellä sit monilla muilla liikkeillä ja kumma kyllä näyttää se selkä kasvavan ilman sitä MAveakin, joten mee saatana itsees ja tuu sit puhumaan kun tiedät jotain.. :curs:
 
Back
Ylös Bottom