Kädenvääntö - Ranteet rullalle

Meta title: 💥 KÄDENVÄÄNNÖN RAIVOKETJU 💥

Meta description: Ranteet rullalle ja kyynärpäät tulille, täällä puhutaan vain todellisesta puristusvoiman sodasta ilman selittelyjä.


FB_IMG_1576597130961.webp
 
Elikkä lajiajattelulla mennään. Se lienee ihan paikallaan, kun taitaa kehittyä niin spesifisti. Palautti itsenikin maanpinnalle, kun voimanostotangon jälkeen koitti akselia ettei se aivan helppoa ole samoja rautoja nostella :)

Mietiskelin tuossa oman viestini jälkeen, että kun olen katsellut youtubestakin otevoimavideoita jonkun aikaa, niin pääsiassa tuntuu videot painottuvan näihin testipätkiin (mikä toisaalta on luonnollistakin, kun onhan niitä saavutuksia mukava esitellä). Mietiskelin kuitenkin, että lajia osaamismielessä voisi viedä vielä enemmän eteenpäin, jos enemmän tulisi videota off-seasonin harjoittelusta.
Perusteluna pari asiaa
1. Uskoisin, että tällöin yleensä harjoittelijat saavat pidettyä tekniikkansa vielä paremmin kasassa (mikä voi maksiminostoissa hieman hajota). Tällöin hyvien tekniikka vinkkien poimiminen olisi helpompaa. Esimerkkinä poimin jostain esimerkki videosta, että lienee hyvä ajatus kääntää rannetta RT lähdössä. Lienee ajatus ettei paino heti mene sormenpäiden varaan.
2. Näkemys minkälaisilla kuormituksilla porukka harjoittelee laajentuisi. Nyt kun videot on maksiminostoja, niin välillä hiipii mieleen, että onko kaikki näitä (oliko JTO:n lanseeraama fosfaattitykki termi oikein?) maksimireeneillä kehittyviä kavereita vai kulkeeko polku mitä tietä.

Toki porukka ei halua aina salaisuuksiaan jakaa, mutta käsittääkseni otevoimailupiirit ovat hieman vapaammin ajattelevaa sakkia ja apua löytyy toisille. Ottakaa Mywor, jmahon ja muut koppia jos haluatte :) Pitää koittaa myös veljen kanssa joskus päästä jossain erikoistuneella salilla pyörähtämään, niin saisi tekniikat vielä paremmin kohdalleen.
Vastaan tähän omat ajatukset kun pitkästä aikaa täällä sivustolla vierailen. Itse olen keskittynyt vaan ja ainoastaan kisa lajeihin. Mitä muuta ohessa touhunnut niin esim levy nostot 2x25, 3x15 ja 4x10 tullut siinä sivussa. Otevoimassa ei tarvetta suuriin toisto määriin. Lajit ei tavallisesti jää voimista kiinni. Jos monenlaista laji treeniä tekee mikä on järkevintä(akseli/pinch/hub/V-bar yms) määrää katsii hakea. Itsellä toiminut että suht kovilla prosenteilla teho. Vaatii pirusti kovia nostoja että hermottaa lajit. Aikapidot (esim silver bullet) jos ei kisoja tulossa niin vähällä tekemisellä mutta kisat kun lähenee niin muutamaa viikkoa ennen lähelle max pitoja pari kertaa viikkoon. Oman treenin kautta oppii aistimaan kuin kovilla tehoilla. Ja tosiaan kaikki treeni keskittynyt kisa lajeihin.. Siinäpä epäselvästi kirjoiteltu. Kysyt vaan rohkeasti jos askarruttaa jokin niin mielellään autan.
 
Mitä tällä tarkotat?
Sitä että tavallisesti esim akselin nosto ei jää mavesta kiinni. Jos lajissa aikoo menestyä niin laji reenissä ei tarvitse mave sarjoihin keskittyä vaan otteen kehittämiseen. Lajit yleensä painoltaan muutamia kymmeniä kiloja-sata kiloa. Nekin nostettavissa jos tuote pitää eikä kenenkään perusvoima lopu kesken.
 
Back
Ylös Bottom